Metsistä käydään keskustelua. Joidenkin mielestä se on kuitenkin kärjistynyttä. Valitellaan, että äänessä ovat ääripäät, jolloin lähentyminen on vaikeaa eikä kompromissia saavuteta.
Mitä nuo ”ääripäät” sitten ovat? Ymmärtääkseni toisessa ääripäässä ovat ne, jotka kannattavat nykyisiä metsätalouskäytäntöjä avohakkuineen eivätkä hyväksy sitä, että hakkuumääriä yhtään vähennettäisiin.
Toisen ääripään edustajina pidetään ilmeisesti luonnonsuojelijoita, jotka ovat huolissaan Suomen metsäluonnon köyhtymisestä.
Olisi kuitenkin huomattava, että Suomen metsäpinta-alasta yli 90 prosenttia on talouskäytössä, joten jos luonnonsuojelijat kuuluvat toiseen ääripäähän, heidän tulisi vastaavasti vaatia metsistä yli 90 prosenttia suojeluun. Enpä ole tällaisia esityksiä kuullut. Väitänkin, että suojelijoissa ääripään ihmisiä on erittäin vähän – sen sijaan kysymys on hyvin kohtuullisista esityksistä Suomen metsäluonnon vakavan ahdingon helpottamiseksi.
Toisen ääripään edustajia on kyllä helppo löytää – siis niitä ihmisiä, joiden mielestä maamme metsätaloustoiminta on kestävää, nykyinen suojelutaso on riittävä eikä todellisia muutoksia tarvita. Ei tarvitse kuin kuunnella hokemisia Suomen ”metsäosaamisesta” ja siitä, kuinka Suomi on ”metsätalouden mallimaa”.
Metsäkeskustelua vääristää voimasuhteiden suunnaton ero. Metsätalousväen valta-asema on niin vahva, ettei sen tarvitse esiintyä vaativaisena. Ei tarvitse – sillä kun on valta heittää suurin osa Suomen metsistä sellukattilaan. Syntyy silmänkääntötemppu, jossa suojelijoista tehdään hankalia tapauksia, jotka ”vaativat aina lisää, eivätkä ole koskaan tyytyväisiä”.
Metsähallituksen energiapuuvarasto Kuhmossa. Lähes kaikki kuvan puut ovat haapoja, ja ne on koottu syksyn 2023 ja talven 2024 aikana.
Samalla metsätalousväki pitää huolen siitä, että keskustelut pysyvät keskusteluina eikä käytännön tasolla mikään muutu, tahti korkeintaan kiihtyy. Metsiä harvennetaan kovalla kädellä ja ne avohakataan entistä nuorempina. Jättimäiset sellutehtaat nielevät valtavia puumääriä, ja energiapuuksi viedään jopa monimuotoisuudelle arvokkaat haavat, jotka aiemmin saivat ns. roskapuina jäädä metsään. Huhtikuussa Helsingin Sanomat uutisoi, että ”metsien hakkuumäärät ylittävät useissa maakunnissa puun tuotannon kannalta kestäväksi arvioidun tason”.
Luonnon monimuotoisuuden kannalta kestävä taso on ylitetty jo aikaa sitten.
Ehkä ”vastakkainasettelua” ja ”polarisoitunutta” keskustelua olisi vähemmän, jos metsätalousväki olisi aidosti ottanut metsäluonnon huomioon, jos se ei olisi tylysti jatkanut kaikki-irti-metsästä -linjaansa. On vastenmielistä kuunnella samoja tyhjiä fraaseja ja irvokasta omakehua, kun samalla omin silmin näkee aina vain uusia kammottavalla tavalla räävittyjä ja möyrittyjä hakkuuaukkoja.
Metsäteollisuuden suvereeniutta pönkitetään sillä ajatuksella, että hakkuut tuovat yksiselitteisesti hyvinvointia. Ikään kuin jokaisesta avohakkuusta rahat laitettaisiin vanhustenhoitoon tai terveyskeskusten ja peruskoulujen ylläpitoon – eikä puhettakaan metsäfirmojen jättivoitoista, joita osakkeenomistajille jaetaan. Metsien suojelu pyritään näyttämään ylimääräiseltä luksukselta, johon meillä ei ole koskaan varaa.
Niinpä EU:n vaatimasta metsiensuojeluohjelmasta on muodostumassa kansallinen farssi. Maa- ja metsätalousministeriö vaatii suojeltaville metsille niin tiukat kriteerit, ettei sellaisia metsiä ainakaan Etelä- ja Keski-Suomesta löydy. Kokeneet metsien kartoittajat pitävätkin kriteerejä käsittämättöminä.
Jos edes eteläisen Suomen kansallispuistot eivät täyttäisi nyt vaadittuja kriteerejä, maa- ja metsätalousministeriön vaatimuksia voisi pitää täysin asiantuntemattomana. Kyse taitaa kuitenkin olla siitä, että hallitus yksinkertaisesti haluaa luistaa suojelusta niin paljon kuin suinkin. Ympäristöjärjestöt epäilevät, että suojeluohjelmaan kerätään lähinnä vain niitä pohjoisen Suomen metsiä, jotka luontoarvojensa vuoksi on jo nyt jätetty Metsähallituksen taloustoiminnan ulkopuolelle. Siten suojeluun ei tulisi varsinaisesti uusia kohteita, ja hakkuu-uhan alla olevat vanhat metsät ovat edelleen uhattuina.
Ylimmän kuvan hakkuu keväältä 2024. Tässä sama aukko – kaikki hakattu, myös raidat.
