Suomen ympäristökeskus (Syke) on arvioinut ensimmäistä kertaa koko Suomen sisävesien lajiston monimuotoisuuden tilaa. Tulosten mukaan lajisto on heikentynyt merkittävästi.

Pitkällä aikavälillä tapahtuneita muutoksia tutkittiin virtavesissä sammalista, piilevistä ja pohjaeläimistä. Järvien muutoksia tutkittiin kasviplanktonista, vesikasvillisuudesta, rantavyöhykkeen piilevistä ja pohjaeläimistä.

Tietoa sisävesistä on kerätty yli 20 vuoden ajalta.

”Joillakin alueilla monimuotoisuus on vähentynyt kymmeniä prosentteja luonnontilaiseen lajistoon verrattuna. Se on vakava ongelma, joka vaikuttaa ravintoverkon rakenteeseen ja voi heikentää ekosysteemin toimintoja”, kertoo hankkeesta vastannut Syken erikoistutkija Jukka Aroviita.

Luonnontilaisen lajiston arvioimiseksi tutkijat kehittivät malleja. Ne olivat ennustuksia siitä, minkälainen luonnontilainen lajisto kussakin kohteessa elää.

”Vertasimme seurannoissa ja kartoituksissa havaittua lajistoa mallinnettuun, jotta saimme tietää, mitkä lajit ovat yleistyneet ja mitkä taantuneet eri puolilla Suomea. Havaitsimme, että luontokato on suurempaa joissa kuin järvissä kaikilla alueilla ja kaikissa eliöryhmissä.”

Liettymisestä hyötyvät lajit yleistyneet

Syynä järvien ja jokien monimuotoisuuden vähenemiseen on rehevöityminen sekä pelloilta ja metsistä vesistöihin valuvan maa-aineksen lisääntyminen. Esimerkiksi soiden ojitus ja metsähakkuut vaikuttavat haitallisesti etenkin virtavesiin.

Veteen valuva maa-aines aiheuttaa veden tummumista ja pohjien liettymistä. Tummunut vesi haittaa vesikasvien ja -sammalien valonsaantia, ja liettyminen vaikeuttaa pohjaeläimien elämää sekä saattaa johtaa happikatoon.

Harvinaistumista on havaittu etenkin pohjaeläimissä, kuten koski- ja päiväkorennoissa sekä vesiperhosissa.

Virtavedet kärsivät suoremmin lähellä olevan ympäristön muutoksista kuin järvet. Voimakkainta luontokato on pienissä Itä- ja Keski-Suomen joissa ja puroissa. Osassa yli puolet lajeista on harvinaistunut. Harvinaistumista on havaittu etenkin pohjaeläimissä, kuten koski- ja päiväkorennoissa sekä vesiperhosissa.

”Meille oli suuri yllätys, että yleisetkin lajit ovat harvinaistuneet. Esimerkiksi nuottaruohon alueellinen esiintyvyys on selvästi vähentynyt järvien rehevöitymisen ja tummumisen takia. Maatalousalueiden vesissä liettymisestä hyötyvät lajit kuten juotikkaat ovat yleistyneet. Järvissä sinilevät ja ravinteisuutta suosivat kasviplanktonlajit ovat yleistyneet erityisesti Etelä-Suomessa”, Aroviita sanoo.

Lajikatoa on tapahtunut suhteellisesti eniten Etelä- ja Länsi-Suomessa ja vähiten Pohjois-Suomessa.

Puut suojaavat

Lajiston köyhtymistä voidaan hillitä ennallistamalla ympäristöjä. Aroviita kertoo, että virtavesien lajien tilaa voitaisiin parantaa suojelemalla rantakaistojen puustoa. Toistaiseksi ennallistaminen on keskittynyt jokien uomiin.

”Mikäli varjostavaa puustoa ei ole virtavesien varrella, hyvää ekologista tilaa ei voida saavuttaa. Puustoisuudella voidaan kompensoida hajakuormitusta, eli pelloilta ja metsistä valuvien ravinteiden hajakuormituksen vaikutuksia, ja parantaa ekologista tilaa. Puusto myös suojelee vesistöä ja lajistoa lämpenemiseltä”, Aroviita muistuttaa.

Ennallistamistarpeita on myös hyväkuntoisissa vesistöissä, sillä niissäkin on lajikatoa.

”Tutkimustemme perusteella vesienhoidon määritelmiä, eli kemiallisia ja biologisia muuttujia tai tekijöitä, joiden avulla vesistöjen kuntoa määritellään, pitäisikin tarkentaa lajiston suojelemiseksi.”