Värikäs fasaani (Phasianus colchicus) on kuin meille tropiikista tupsahtanut ja vierasta alkuperää se onkin. Lintu on kotoisin Aasiasta ja se tuotiin meille alun perin tarhattavaksi 1901. Mesenaatti oli makeistehtailija Karl Fazer.

Tuntomerkit: Koiraan helmiäishohtoiset värit: vihreää ja punaista päässä ja kuparinruskeaa vartalossa, sekä pitkä pyrstö herättävät huomiota, samoin sen kaikuva kiekaisu. Naaras on koiraaseen verrattuna hyvin vaatimaton. Sen harmaanruskea puku on kuitenkin tarkoituksenmukainen, koska se hautoo ja liikkuu myöhemmin poikastensa kanssa. Fasaanikukolla voi olla useita naaraita, joita se vahtii reviirillään.

Ruokinnalle fasaani tulee yleensä jalan. Seurasin kerran erästä kukkoa, joka tuli hyvän matkaa pitkin tietä äitini kodin pihalle ja askelsi määrätietoisesti talon takana olevalle ruokinnalle. Mistä se tiesi? Siellä se poimi maahan karisteltua viljaa kanamaisesti nokkaisemalla –­ peltokanahan se onkin.

Fasaani syö hanakasti jyviä ja mieluimmin vehnää. Suomen Riistakeskuksen kenttäpäällikkö Ilkka Ala-Ajos antoi varman vinkin fasaanien koukuttamiseen: otetaan 80% vehnää ja 20% hernettä, jotka valssataan mössöksi. Valssaus on jonkinlaista litistämistä, jota ei kai joka poika hallitse. Valssimyllyjä on viljatiloilla ja myllyillä. Kokonaisia herneitä ei fasaaneille kannata tarjoilla, koska linnun lihasmahan kipeästi tarvitsemat jauhinkivet ovat lumen ja jään alla.

Levinneisyys: Lämpimän ilmanalan linnut pärjäävät meillä parhaiten Etelä-Suomessa, mutta istutusten turvin laji on levittäytynyt pitkin rannikkoa Etelä-Lappiin saakka. Kannan kooksi arvioidaan noin 15 000–20 000 paria.

Ääni: Fasaanit ovat hiljaisia lintuja soidinaikaa lukuun ottamatta. Silloin koiras kiekaisee lujaa kö-köök, jota se vielä tehostaa siipiään voimakkaasti läiskyttämällä.

Fasaanikana. Kuva: Aleksi J. Aaltonen