Kulunut tammi–helmikuu on ollut poikkeuksellinen paitsi lämpötilojen myös vedenkorkeuden osalta. Pitkään jatkunut korkeapaineinen säätyyppi itä- ja koillistuulineen on tyhjentänyt Itämerta tehokkaasti merivedestä: vettä on virrannut Tanskan salmien kautta Pohjanmerelle, ja koko Itämeren kokonaisvesimäärä on tällä hetkellä ennätyksellisen alhainen.

Alimmillaan merivesi oli 6.2.2026, jolloin peräti kuudella mareografilla eli vedenkorkeuden mittausasemalla mitattiin asemakohtaiset alhaisuusennätykset. Tilanne on erityisen merkittävä, sillä viisi näistä kuudesta asemasta on toiminut jo noin sadan vuoden ajan. Pisin havaintosarja on Hangon mareografilta, jolta mittauksia on saatavilla vuodesta 1887 lähtien.

Koko Itämeren vesimäärä ennätysalhainen

Alhaisuusennätyksiä mitattiin kuudella mareografilla, mukaan lukien Föglön asema, jonka on kirjallisuudessa todettu kuvastavan hyvin koko Itämeren kokonaisvesimäärää. Tämä herätti kysymyksen, onko Itämeren vesimäärä nyt todellakin mittaushistorian alhaisin?

Digitoituja vuorokauden vedenkorkeushavaintoja on saatavilla 14 Suomen mareografilta vuodesta 1971 alkaen. Laskin kustakin asemasta päivän keskimääräisen vedenkorkeuden vuorokauden ylimmän ja alimman havainnon keskiarvona. Tämän jälkeen muodostin jokaiselle päivälle “Suomen keskiarvon” kaikkien 14 mareografin keskiarvona. Tämä suure kuvaa keskimääräistä vedenkorkeutta Suomen rannikolla ja toimii siten hyvänä estimaattina koko Itämeren kokonaisvesimäärästä.

Tulokset osoittavat, että meneillään oleva jakso hallitsee selvästi mittaushistorian alimpia vesimäärähavaintoja. Koko 19 706 vuorokauden aineiston viisi alinta arvoa sijoittuvat kaikki ajanjaksolle 4.–8.2.2026. Vasta kuudenneksi alin vuorokausiarvo on vuoden 2026 ulkopuolelta: −68,7 cm (20.3.2013).

Taulukko 1. Top 5 alinta ja ylintä Itämeren vesimäärää Suomen rannikolta laskettuna vuosina 1971-2026. Lukemat ovat teoreettisen keskiveden suhteen ja yksikkö on senttimetrejä. Lukemat ovat keskiarvoja kaikkien 14 mareografin mittauksista.

Kuvassa 1 on esitetty vuosien 1971–2026 keskimääräisten päivittäisten vedenkorkeuksien jakauma. Havaittu minimi sijoittuu aivan jakauman vasempaan äärilaitaan, eli kyseessä on poikkeuksellisen alhainen arvo pitkän aikavälin vaihteluun nähden. Jakauman mediaani on lähellä nollaa (+1,6 cm), kuten odotettua, sillä havainnot on esitetty suhteessa teoreettiseen keskiveteen.

Kuva 1. Vasen kuva: Itämeren keskimääräisen vedenkorkeuden jakauma kaikista havainnoista vuosilta 1971–2026. Arvot ovat keskiarvoja 14 eri mareografin havainnoista. Havaittu minimi (-79,3 cm) 6.2.2026 on jakauman aivan vasemmassa ääripäässä. Oikea kuva: vuoden alin vedenkorkeus eri vuosina 1971–2026. Havaittu minimi vuonna 2026 on selvästi uusi alhaisuusennätys tässä aikasarjassa.

Jakauma ei ole täysin normaalisti jakautunut, vaan se on lievästi oikealle vino, eli sen oikea häntä on pidempi kuin vasen. Tämä tarkoittaa, että korkeimmat vedenkorkeudet poikkeavat keskimääräisestä tasosta tyypillisesti enemmän ylöspäin kuin alimmat arvot alaspäin. Sama ilmiö näkyy taulukossa 1, jossa ennätyskorkeat vedenkorkeudet lähestyvät yhtä metriä, kun alimmat ovat noin 20 cm vähemmän poikkeavia. Taulukosta käy lisäksi ilmi, että ylimmät vedenkorkeudet ovat kaikki eri päiviltä, kun taas viisi alinta arvoa liittyvät samaan säätilanteeseen.

Näiden tulosten perusteella voi varsin luotettavasti todeta, että Itämeren kokonaisvesimäärä on nyt mittaushistorian alhaisimmalla tasolla. Edellä esitetty analyysi perustuu kuitenkin päivittäisiin havaintoihin, jotka on digitoitu vuodesta 1971 alkaen. Kuukausikeskiarvoja on kuitenkin saatavilla pidemmältä ajalta. Tässä pidemmässä aineistossa alin kuukausikeskiarvo on helmikuulta 1947, jolloin kaikkien Suomen mareografien keskiarvo teoreettisen keskiveden suhteen oli −50,9 cm. Tämä on myös kuukausi jolloin kaikkien yksittäisten mittausasemien alin kuukausikeskiarvo on esiintynyt. On varmaan siten mahdollista, että helmikuussa 1947 on ollut päiviä, jolloin vedenkorkeus on ollut samalla tasolla tai jopa alempana kuin nyt. Kuriositeettina mainittakoon, että talvi 1947 on myös toistaiseksi viimeinen talvi, jolloin koko Itämeri on jäätynyt kokonaisuudessaan. On mielenkiintoista seurata miten alhainen helmikuun 2026 kuukausikeskiarvo tulee olemaan mittausasemilla.

Tilanne pahenee vielä lähipäivinä

Ennusteiden mukaan perjantain ja lauantain 13–14.2. aikana matalapaine ohittaa Suomen kaakon puolelta. Yhdessä Suomen yllä vahvistuvan korkeapaineen kanssa tämä voimistaa itä- ja koillistuulia Itämerellä. Säätilanteen seurauksena merivesi alkaa jälleen laskea, ja ennusteiden perusteella esimerkiksi Helsingissä vedenkorkeus voi lähestyä jopa maagista metrin poikkeamaa keskivedestä.

Tilanne on poikkeuksellinen myös siksi, että Itämeren kokonaisvesimäärä on jo valmiiksi hyvin alhainen. Onkin mahdollista, että viime viikolla mitatut ennätykset rikkoutuvat vielä uudelleen.

Ennätykset mitataan teoreettisen keskiveden suhteen

Samaan tapaan kuin lämpötilaa voidaan esittää joko absoluuttisena arvona tai poikkeamana normaalista, niin vedenkorkeuden mittaamisessa käytetään yleisesti kahta eri vertailutasoa: N2000-järjestelmää ja teoreettista keskivettä. N2000 kuvaa vedenkorkeutta kiinteässä, maahan sidotussa korkeusjärjestelmässä. Koska maa kohoaa Suomessa edelleen viime jääkauden jäljiltä, niin N2000-asteikossa merivesi hiljalleen laskee, joskin Suomenlahdella lasku on jo lähes tasoittunut.

Teoreettinen keskivesi puolestaan kuvaa vedenkorkeuden “normaalia” tasoa, jossa on huomioitu muun muassa merenpinnan nousu ja maankohoaminen. Se edustaa siis kyseisen vuoden keskimääräistä vedenkorkeutta. Nyt havaitut alhaisuusennätykset on määritelty suhteessa teoreettiseen keskiveteen, eli lukemat ovat vertailukelpoisia koko yli satavuotisen mittaushistorian ajalta, joita meillä on eri mareografeilta. Laskevan pitkän aikavälin trendin vuoksi lukemat ovat todennäköisesti kuitenkim ennätyksiä myös N2000-järjestelmässä.

Tilaa Suomen Luonto!

Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!

Tilaa nyt!