Kevätretkeilystä Virossa tulee ensimmäisenä mieleen sorsalintuja kuhisevat merenlahdet sekä pellot, joilla käyskentelevät satapäiset hanhilaumat ennen jatkamistaan muuttomatkaansa Suomenlahden yli pesimäpaikoilleen. Viron varhaiskeväässä viihtyvät lintujen ja lintuharrastajien lisäksi myös muunlaiset retkeilijät.
Viron kevät tunnetaan muuttolinnuistaan.
Lähdimme ottamaan selvää, minkälaisia päiväretkikohteita Lahemaa Rahvuspark eli Lahemaan kansallispuisto tarjoaa. Nähtävää ja tekemistä alueella riittää jopa viikoksi tai pariksi, mutta pidennetyllä viikonlopulla ehtii tutustumaan monipuolisesti luontokohteisiin sekä tekemään monenlaista aktiviteettia. Me olimme liikkeellä huhtikuun toisella viikolla, jolloin lumi oli pääosin sulanut, mutta kevät ei vielä ollut vihertänyt niittyjä. Puiden silmutkin vasta pullistelivat kevätauringon ensimmäisissä kunnolla lämpimissä päivissä.
Lahemaan luontopoluilla ja vaellusreiteillä on pyöräily sallittu.
Kyliä ja luontokeskuksia
Olimme matkassa omalla autolla, jonka kyytiin oli lastattu niin vaelluskengät kuin paksupyörätkin. Me keskitymme pääosin luontokohteisiin, vaikka alueen kulttuuriperintöä ei voi ohittaa. Lukuisat nähtävyyksiksi mainitut kartanot sivuutimme tällä reissulla, mutta kylien läpi ajaessa huomio kiinnittyi erityisesti ruokokattoisiin rakennuksiin. Järviruoko on perinteinen kattomateriaali, jota käytetään Viron rannikolla edelleen. Viron ruokorakentamisesta on haettu oppia myös Suomeen. Matkan aikana vierailimme lisäksi metsän sylissä sijaitsevassa Eskun kappelissa, joka rakennettiin Sagadin kartanonherran perheen ja talonpoikien hautapaikaksi vuonna 1845.
Ruokokattoisia venevajoja.
Eskun kappeli
Ensimmäiset yöt majoituimme Loksan kylässä, joka sijainniltaan oli otollinen päiväretkille kansallispuiston länsiosaan. Kylässä, vilkkaan kaupan edustalla, meidät otti vastaan pesintäänsä aloitteleva kattohaikara. Pihoilla kävi kuhina ja hyörinä, sillä paikalliset olivat aloittaneet puutarhojensa kevätsiistimisen. Virossa haravointijätteet poltetaan, joten savun väkevä haju on vuodenajalle tyypillinen.
Pesintää aloitteleva kattohaikara.
Sisämajoitusta löytää edullisesti, mutta Lahemaa sopii myös erinomaisesti maastoöitä kaipaaville. Virallisia telttailualueita on tiuhaan; valtaosa vieläpä paikoissa, joihin pääsee autolla aivan perille. Maksuttomat telttailualueet muistuttavat Suomen kansallispuistojen vastaavia tulipaikkoineen, pöytä- ja penkkiryhmineen sekä kuivakäymälineen.
Suomessa on totuttu siihen, että kansallispuisto käsittää lähinnä alueita, joita voisi luonnehtia luonnoksi. Siksi Viron kansallispuistot saattavat yllättää. Lahemaa sisältää niin asuttuja kyliä kuin metsätalousmaita, mutta toki myös hienoja suojeltuja luontokohteita. Alueena kansallispuisto on aaja, onhan se Viron suurin kansallispuisto. Puiston 72 500 hehtaarin pinta-alasta merialuetta on kolmannes. Eikä Lahemaa ole vain suurin, vaan se kantaa myös Viron vanhimman kansallispuiston titteliä. Puisto on perustettu vuonna 1971.
Pitkospuita pitkin soille
Aloitimme retkeilyt suomaastossa. Pitkäperjantain aurinkoinen keli oli houkutellut Viru raban suoalueelle kymmenittäin paikallisia, etenkin lapsiperheitä. Varsinaisen pysäköintipaikan täyttyessä autot olivat levittäytyneet tienvarsille. Pitkospuut johdattivat meidät näkötornille, josta avautui Suomen soihin nähden poikkeuksellinen näkymä. Suota ei ole ojitettu, ja eri-ikäistä mäntyä kasvavaa rämettä pilkkoivat useat lampareet.
Suomaisemat avautuvat upeasti Viru raban näkötornista.
Talven ja kevään raja häilyi riitepintana suossa; kun osa suon allikoista jo kimalteli tummana silmänä rahkasammalten keskeltä, osassa pysyi vielä valkoinen jääkansi päällä. Siellä, missä vesi välkehti avoimena, kisaili myös telkkä puolisovalinnastaan. Näkötornille saakka reitti oli rakennettu esteettömäksi. Lisäksi tornin alemmalle tasanteelle oli pääsy myös pyörätuolilla.
Jatkoimme matkaa tornilta eteenpäin. Suon toinen puoli oli aikoinaan ollut turvetuotannon käytössä, mutta kaivetut ojat oli padottu ja entisellä turvetuotantoalueella lainehti ennallistamisen ansiosta avovesi. Siitä oli muodostunut elämää kuhiseva lintukosteikko. Pitkosten päätyttyä nousi merkitty reitti mäntyä kasvavaan harjumaastoon. Siellä talvehtineet ja vastaheränneet sitruunaperhoset kisailivat jo keskenään.
Viru raban toinen puoli on entistä turvetuotantoaluetta.
Viru raba ei jäänyt reissun ainoaksi suokohteeksi. Valtatie 1:n toisella puolella avautui laaja Põhja-Kõrvemaan maisemansuojelualue tarjoten lisää patikointi- ja pyöräilymahdollisuuksia. Suoluonto näytti sielläkin parhaat puolensa. Mättäiden takaa kiiri kapustarinnan hiljainen ja kaihoisa sävel, kurjet toitottivat äänekkäästi kauempana. Kaikkialla kiiri kutsu kosioon. Suolla soi kevät. Põhja-Kõrvemaalla emme törmänneet muihin kulkijoihin. Syynä siihen saattoi olla roudasta sulavien teiden huono kunto. Osa pikkuteistä muuttui lämpenevien päivien myötä mutavelliksi ja juuttumisvaara auton kanssa pehmeisiin kohtiin oli todellinen uhka.
Pitkospuut halkovat Põhja-Kõrvemaan maisemansuojelualuetta.
Pyöräillen rantoja ja metsäteitä
Vaihdoimme toisena retkipäivänä polkupyörät alle. Suuntasimme paksupyörinemme Käsmun niemelle, jossa mutkittelee merkitty polkupyöräreitti eli viroksi jalgrattatee. Hiekkamaalla kulkevia harvakseltaan juurakkoisia mäntykankaan kärrypolkuja ja metsäautoteitä pitkin ajaessa on paksummista renkaista iloa, vaikka kapearenkaisellakin pyörällä pärjäisi mainiosti.
Käsmun pyöräilyreitti kulkee valtaosin helposti pyöräiltävällä mäntykankaalla.
Kokeilimme myös pyöräilyä hiekkarannalla, sillä siihen paksut renkaat ovat omiaan. Innostumme valtavasti ajamisesta aivan vesirajassa. Rantavedessä helisi vielä pakkasyön jäljiltä jääriite. Päivälämpötilat sen sijaan tavoittelivat jo kahtakymmentä! Olimme osuneet sattumalta keväiseen lämpöaaltoon.
Toiseksi pyöräilykohteeksi valikoitui Lahemaan itäosan ranta Mustojasta Vainupean kylään, jossa myös vapaata rantaviivaa riitti kilometritolkulla. Meri oli tyyni ja keli jatkui aurinkoisena. Valtaisat tundrahanhiparvet kaakattivat rannoilla valmistautuessaan Suomenlahden ylitykseen. Polkuja ei tarvinnut, sillä ranta itsessään toimi reittinä. Virossa yksityinen maanomistaja ei saa kieltää liikkumista rannoilla ilman erittäin perusteltua syytä ja paikallishallinnon kirjallista lupaa, joten rannat lähes kaikkialla kuuluvat virkistyskäytön piiriin. Toista on Suomessa, jossa rantaretkeilyn keskeyttää yksityiset pihat ja mökkirannat.
Vapaita rantoja riittää pyöräiltäväksi.
Rantapyöräily ei ollut kuitenkaan pelkkää idylliä, minkä huomasimme Pärispean Purekarissa. Vaikka roskia ei juuri rannoilla näkynyt, Viron pohjoisimmassa niemessä oli haitallinen vieraslaji kurtturuusu vallannut vapaat rannat ja melkein taukopaikankin. Vielä ei puskissa ollut lehtiä, mutta kasvi oli helppo tunnistaa. Valtaisat läpitunkemattomat piikikkäät seinämät estivät paikoin rannoilla kulkemisen täysin.
Kurtturuusu on vallannut hiekkarannan Pärispeassa.
Pyöräillessämme Nõmmeveskin ja Võsun välisiä reittejä jouduimme pehmoisille hiekkateille. Rapa roiskui ajaessa, eikä pehmeimmissä paikoissa ollut edes mahdollista ajaa. Pyörän pesu oli retken jälkeen tarpeen, mutta sellaista ei ollut tarjolla majapaikassamme. Hoidimme pesun Nõmmeveskin vesiputouksella, tai oikeastaan sen vesivoimalan jäänteillä. Itse vesiputous ei ole kovin korkea, mutta paikka on mielenkiintoinen. Vesi on syövyttänyt lähes puoli kilometriä pitkän kauniin kanjonin.
Nõmmeveskin vesiputous on matala, mutta kaunis.
Pyörän huuhtomista vanhan vesivoimalaitoksen raunioilla.
Mutavellin lisäksi teillä näki horroksestaan heränneitä sammakoita, joilla oli lisääntyminen mielessä. Moni kurnuttaja oli jo liiskaantunut auton alle matkallaan kutulammikoille. Yritin aluksi siirtää kohmeisimpia sammakoita pois autotieltä, mutta totesin pian pelastettavia olevan yksinkertaisesti liikaa. Sammakoita oli sadoittain muutaman sadan metrin matkalla!
Kevään lämpö innostaa sammakot sankoin joukoin lisääntymispuuhiin.
Siirtolohkareiden valtakunta
Virosta puuttuvat korkeat kalliot, sillä peruskallio on hautautunut paksun maakerroksen alle, jota mannerjää luuti Suomen puolelta lahden taakse noin 10 000 vuotta sitten. Suomen puolelta jääkausi on myös siirtänyt Viroon fossiileita, joiden etsimiseen rannoilta silmä harjaantuu nopeasti. Kallioiden sijaan nähtävyydeksi ovat nousseet siirtolohkareet, joita on Lahemaan alueella tiheämmin kuin missään muualla Pohjois-Euroopassa.
Löysimme kansallispuiston kartalta toistakymmentä nähtävyydeksi merkittyä siirtolohkaretta ja kävimme ihailemassa niistä muutamia. Osa kivistä on nimetty, niille veivät luontopolut ja niillä otettiin paikallisten toimesta selfiet ja ryhmäkuvat. Kävelimme Majakiveksi nimetylle lohkareelle vievän seitsemän kilometrin metsäreitin. Olihan se komean näköistä, kun jokseenkin tasaisesta maastosta yhtäkkiä esiin pisti seitsemän metriä korkea järkäle. Majakivelle, kuten monen muunkin lohkareen huipulle, pääsi kapuamaan portaita pitkin.
Majakivi on Viron kolmanneksi suurin siirtolohkare.
Viron siirtolohkareet ovat myös boulderoijien suosiossa, jotka kiipeilevät kiville ilman köysivarmistuksia. Minullakin oli mukaan pakattuna kiipeilykengät, vaikka kiipeilyretkestä ei varsinaisesti ollutkaan kyse. Kun saavumme pyöräillen Matsikivelle, en voinut vastustaa kiven kutsua. Matsikivi haastaa nimensä mukaisesti ottelemaan! Koska putoamiselta suojaavaa patjaa ei ollut mukana, valitsin lohkareen helpoimmat kiipeilylinjat, joiden alla oli putoamisen kannalta turvallinen tasainen neulasmatto. Varjoissa lepäävän lohkareen rosot tuntuivat kylmiltä sormien alla. Kevätkeli sai näpit nopeasti kohmeeseen. Muutama sormi- ja käsivoimaa sekä tasapainoa vaativa liike, ja olin ylhäällä!
Boulderointia Matsikivellä.
Pyöräily sai taas sormet lämpiämään ja seuraava kiipeilykohde, Majakamäen siirtolohkare, löytyikin vain muutaman kymmenen minuutin pyörämatkan päästä Käsmun kylän rannalta. Lisäksi Mustoja aivan Lahemaan itäisessä kolkassa tarjoili bouderointimahdollisuuden kesken pyöräreissun. Siellä minua odottivat reitit nimeltä Rannaämblik ja Lepatriinu, eli suomennettuina Rantahämähäkki ja Leppäkerttu.
Vanhan metsän siimeksessä
Toiseksi majoituskohteeksi valikoituneesta Tepelväljasta oli lyhyt matka Oandun vierailukeskukselle. Keskus toimii yli 150 vuotta vanhassa talossa, joka palveli aikoinaan metsänhoitopiirin konttorina. Sieltä saa ostettua alueen karttoja ja näyttelyt tutustuttavat niin alueen metsänhoidon historiaan kuin luontoon. Varsinainen luontokeskus sijaitsee Palmsen kartanolla, mutta sen jätimme ajanpuutteen vuoksi väliin.
Opastuskeskuksen näyttely.
Oandu on useiden polkujen solmukohta: sen pihalta tai muutaman kilometrin säteeltä lähtee seitsemän eri reittiä. Kaikkiaan hyvin merkittyjä ja viitoitettuja lyhyempiä luonto- ja kulttuuripolkuja on Lahemaassa parisenkymmentä, joten valinnanvaraa riittää. Reitit kulkevat niin rannoilla, metsissä, jokien varsilla kuin soilla. Pitkää vaellusta kaipaaville Oandusta lähtee myös Viron halki kulkeva 370 kilometriä pitkä Oandu-Aegviidu-Ikla matkatee eli vaellusreitti.
Me halusimme päästä näkemään vanhaa metsää, joten valitsimme Oandun luontopolun. Polku kulki aluksi tasaikäisessä männikössä, kunnes laskeutui entiseltä rantapenkereeltä alas. Siellä oli vastassa täysin erilainen metsäympäristö, jota hallitsivat kuusisekametsät ja valtavarunkoiset haavikot. Talvi viipyili vielä kuusten valtaamissa harjujen notkelmissa. Järeiden mäntyjen kyljistä oli aikoinaan valutettu pihkaa. Tällaiset puut oli helppo tunnistaa niihin tehdyistä viilloista, jotka muodostivat kalanruotokuvion.
Talvi sinnittelee vanhan metsän pohjalla.
Männyistä on aikoinaan valutettu pihkaa.
Kuusivaltaisissa metsissä viihtyvät myös villisiat. Löysimme myllättyjä sammalikoita ja tongittuja maakerroksia, mutta muuten eläimet piilottelivat visusti. Näissä metsissä samoilivat myös suurpedoista karhu ja ilves. Koko reissun aikana emme kuitenkaan päässeet näkemään oravaa suurempaa nisäkästä, jos ihmistä ei lasketa mukaan. Emme edes kilometrin mittaisella Kopraradalla, majavapolulla, jonne suuntasimme toiveikkaina auringonlaskun aikaan. Talttahampaiden läsnäolosta kertoivat vain patojen aihiot ja poikki jyrsityt puut.
Majavan patorakennelmat.
Löydä Viron retkikohteille
Lahemaan kansallispuistoon ja monille muillekin Viron luontokohteille on helppo saapua eteläisestä Suomesta. Laivat liikennöivät Tallinnaan Helsingistä. Tallinnasta Lahemaalle ajaa alle tunnissa, ja pyörälläkin noin viidenkymmenen kilometrin matka puiston rajalle taittuu päivässä. Lahemaalle kulkee myös linja-autoyhteys.
Lahemaan ja laajemminkin Viron retkikohteita voi selailla ja hakea Viron Metsähallituksen, eli Riigimetsa Majandamise Keskus (RMK) sivuilta. Sivusto palvelee myös suomeksi. Sivustolta löytyy myös pdf-karttoja kohteista, mikäli haluaa tulostaa kartat etukäteen itselleen. RMK:n online-kartta palvelee retkeilijää viron lisäksi venäjäksi ja englanniksi.
- Luontokohteet: https://www.loodusegakoos.ee/
- Karttapalvelu: https://rmk-loodusegakoos-veebikaart.rmk.ee
Luontopolku Majakivelle.
Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.