Sudenkorentoa sanotaan hyönteismaailman jalohaukaksi. Tuleeko nimi nopeudesta vai saalistustavasta?

Varmaankin molemmista, ja lisäksi lentotaituruudesta. Sudenkorennot ovat siitä ylivoimaisia muihin ilmameren kiitäjiin verrattuina, että ne pystyvät käyttämään siipiparejaan toisistaan riippumatta. Siitä syntyy tuo ihmeellinen ja vaivaton manöveerauskyky. Sitä paitsi sudenkorennot ovat erinomaisia liitolentäjiä. Tavallisessa väijylennossa ne väräyttävät vain hiukan siipiään, ja sitten liukuvat useita metrejä.

Äkkiä tulee räjähtävä suunnanmuutos ja käännös ylöspäin. Jokainen voi helposti havaita, että sudenkorento – ajattelen tässä piha-aukion yläpuolella saalistavia rusko-ukonkorentoja – ottaa saaliinsa yläpuoleltaan. Kaavamaistaen saalistuslento koostuu siis tasaisesta liitelystä, ylöspäin suuntautuvista koukkauksista ja taas loivasti alemmaksi laskevasta liidosta. Saalistaminen taivasta vasten on luonnollista ja itsestään selvää, sen voi havaita myös tervapääskystä ja pääskyistä.

Sudenkorento ei varmaankaan edes näe alapuolellaan lentäviä otuksia, sillä sen verkkosilmä koostuu kahdesta osasta, joista ylempi on erittäin ultraviolettiherkkä ja on siis sopeutunut taivaalle katsomiseen. Huomasin, että korennot ottavat parveilevia muurahaisia vasta, kun muurahaiset ovat kohonneet sudenkorentojen yläpuolelle. Sitä paitsi sudenkorennon verkkosilmä on hyönteismaailman suurimpia, siinä on useita kymmeniätuhansia ommatideja ja linssejä.

Toisenlainen saalistustekniikka on sinikorennolla. Näin aamulla pihamaalla, kuinka niitty-yökköskoiras lähestyi kovaa vauhtia kallion-nyppylällä istuvaa korentoa. Kun yökkönen oli jo hävinnyt aitan nurkan taakse, korento lähti perään. Se palasi hetken kuluttua, ja hetken mutustelun jälkeen kalliolle putoili niitty-yökkösen siipiä.

Sudenkorennot ovat sekä fysiikkansa että aistiensa puolesta ilmameren mestareita. Jotakin saman veroista mutta hyvin erilaista on tervapääskyn lentotaituruudessa. Molemmat ovat jalohaukkojen veroisia tai parempia.