Pihassamme Helsingin Kannelmäessä vilisti valkoinen pieni ja solakka eläin, jonka määritimme kirjoista lumikoksi. Onko se kovin tavallinen eläin kaupungissa? Mitä se löytää ruuakseen kaupunkioloissa?

Käsikirjoissa vakuutellaan, että lumikko on helppo tuntea ja ainoa, johon sen voi erehtyä sekoittamaan, on lähisukua oleva kookkaampi kärppä.

Kokoero on kuitenkin eläimiä luonnossa tarkkailtaessa käyttökelpoinen tuntomerkki vain, jos lajien välinen kokoero on tuntuva. Pienikin kokoero palvelee määrityksessä melko hyvin, jos lajien yksilöitä pääsee vertaamaan samalla paikalla. Mutta lumikkoa ja kärppää ei kukaan ole tainnut päästä luonnossa näkemään toistensa tuntumassa. Ja kaiken kukkuraksi uroslumikko ei ole naaraskärppää kovinkaan paljon pienempi.

Lisää aiheesta

Kärppänä paikalla

Sekä lumikko että kärppä ovat talvella valkoturkkisia, keväällä väri vaihtuu ruskeaksi. Paras ja melkeinpä ainoa näitä kahta lajia erottava maastokelpoinen tuntomerkki on häntä, sen koko ja väri. Lumikon häntä on huomattavasti lyhyempi kuin kärpän, myös suhteessa ruumiin pituuteen. Lisäksi lumikon hännänpätkä on aina samanvärinen kuin muukin ruumis. Kärpän hännän kärkiosa taas on kesät talvet musta.

Ei lumikko kovin tavallinen kaupunkilainen ole; harvapa petoeläin on meillä kunnolla kaupungistunut. Jo vuosikymmeniä sitten lumikkoja on asustanut kaupungeissa, ennen muuta omakotialueilla. Sieltä löytyy suuhunpantavaa siinä kuin ”oikeasta” luonnostakin.

Lumikon riistaa ovat pienikokoiset myyrälajit, joista Kannelmäessä voivat elää ainakin pelto- ja metsämyyrä. Todennäköinen kannelmäkeläinen pikkujyrsijä on myös metsähiiri, ja takuuvarma asukas on ihmisasumusten seuralainen kotihiiri.

Lue myös

Lyhenevä päivä vaihtaa lumikolle talviturkin

 
Julkaistu alun perin Suomen Luonnossa 3/2001.