Keltamatara on matarakasveistamme värikkäin. Kullankeltaisia viuhkoja etsitään myös 16. kesäkuuta Luonnonkukkien päivänä, jonka teemalajina ovat matarat.

Suomessa tavataan 18 mataroiden suvun yli 400 lajista. Niistä valkokukkaiset ahomatara ja luhtamatara lienevät tutuimmat ja yleisimmät. Mataroiden joukossa keltamatara onkin poikkeus juuri värinsä vuoksi; muut matarat kun ovat valkokukkaisia.
Keltamatara viihtyy kuivilla kasvupaikoilla: kedoilla, katajikoissa, kallioilla, pientareilla ja merenrannoilla. Kasvi on sopeutunut kuiviin oloihin hyvin, sillä pääjuuri kurkottaa syvälle maahan ja on runsaasti haarova. Sillä on myös pienet, neulasmaiset lehdet, joista haihtuminen on vähäistä.

Keltamatara on uhanalaisuuden luokitukseltaan vaarantunut. Sitä uhkaa risteytyminen lähisukuisen paimenmataran kanssa.
Keltamatara on alkuperäinen luonnonkasvi maamme merenrannoilla; vanhoilla kedoilla se on muinaistulokas. Keltamataran historia on siis pitkä verrattuna paimenmataraan, joka tuli Suomeen 1800-luvulla idästä tuodun heinänsiemenen kylkiäisenä.
Keltamataran ja paimenmataran risteytymät ovat piennarmataroita, joiden kukat ovat kellanvaaleita. Piennarmatara alkaakin paikka paikoin olla yleisempi kuin keltamatara. Risteytyminen on selvästi vähentänyt keltamataroita.
Keltamatara on ollut yleinen ketojen, niittyjen ja piennarten väriläiskä, mutta perinneympäristöjen väheneminen on myös vaikuttanut kasvin vaarantumiseen.
Keltamatara kasvaa Suomessa harvinaisena Etelä-Lapissa, mutta yleisempi se on linjan Kristiinankaupunki–Lappeenranta eteläpuolella.

Kalevalassakin viitataan keltamataraan ja sen käyttöön värjäyskasvina: neiti oli mataramaalla, keikkui keltakankahilla, paineli punapaitoja, keitti keltakattiloita (19. runo). Kasvin kukista on saatu keltaista ja juurista korallinpunaista väriä. Vanhastaan sitä on käytetty myös rohdoskasvina turvotukseen, munuaisvaivoihin ja haavojen hoitoon.
Keltamataraa on sanottu myös ruumiinkukaksi, sillä kukkien tuoksun vuoksi sitä laitettiin vainajan alle arkkuun peittämään kalman hajua.
Nimitys Neitsyt Marian sänkyheinä on taas peräisin vanhasta pyhimystarusta, jonka mukaan Maria nukkui jouluyönsä tallissa keltamataran oljilla. Ne kun eivät kelvanneet aaseille ruuaksi. Vuoden 1683 julkaistussa Elias Tillandzin kokoamassa kasviluettelossa keltamataran nimi on Neitzen Marian sängynruoho. Kasvi on englanniksi Lady´s Bedstraw (Rouvan vuodeolki) ja sillä onkin täytetty patjoja, koska se tuoksuu hyvältä myös kuivattuna.
Mataroiden suvun nimi Galium on peräisin kreikan sanasta gala, joka tarkoittaa maitoa. Keltamataraa on käytetty maidon juoksuttamiseen juustonvalmistuksessa ja sen kukilla on värjätty juustoja esimerkiksi Välimeren maissa.
Viehättävässä kirjassa Pääskynhattu, päivänkämmen – Kasvikertomuksia (Aapala & Aapala, Otava 2007) kerrotaan, että Tanskassa ja Ruotsissa keltamataraa pidettiin eripuran tuojana. Carl von Linné oli nähnyt Öölannin matkallaan, että pitotaloja koristeltiin keltamataralla niin kukkien kuin niiden tuoksunkin vuoksi. Koska pidoissa jo tuolloin tarjottiin usein väkijuomia, syntyi niissä monesti tappeluita. Linné päätteli tästä, että riidan ja tappelun aiheuttaja onkin keltamatara. Myös Tanskassa oli päädytty samaan olettamukseen jo 1600-luvulla.

Luonnonkukkien päivää vietetään sunnuntaina 16.6. Katso retket ja lisätietoja www.sll.fi/luonnonkukat.

Keltamatara
Galium verum

Kasvumuoto: Monivuotinen pysty ruoho.

Koko: 20–60 senttiä.

Varsi: Vankka, pysty, hienokarvainen ja liereä, tyvestä nelisärmäinen.

Lehdet: Neulasmaiset, päältä kiiltävät, alta hienokarvaiset, säteittäiset, 8 lehteä kiehkurassa.

Kukka: Kukinto on laaja, kapean kartiomainen ja tiheäkukkainen kerrannaisviuhko, teriö tummankeltainen, halkaisijaltaan
3 milliä, miedosti hunajantuoksuinen.

Kukinta: Heinä–syyskuussa.

Elinympäristö: Paisteiset kedot, paahteiset kalliot, ulkosaariston nummet, laitumet, pientareet, katajikot, merenrannat ja tienvarret.

Levinneisyys: Etelä-Suomessa yleinen, sisämaassa harvinaistunut.

Uhanalaisuus: Vaarantunut.

Älä sekoita: Keltamatara risteytyy lähisukuisen paimenmataran kanssa. Risteymäyksilöt ovat piennarmataroita, joiden varsi on nelisärmäinen ja kukat kellanvaaleita.

Tiesitkö? Keltamatara on vanha rohdoskasvi, jota on käytetty muun muassa ihotautien hoitoon. Se on myös perinteinen värikasvi, jonka kukista saa keltaista väriä ja juurista punaista.