10-vuotias kissamme katosi kesä­mökillämme Lopen Vojakkalassa, vain kaulapanta jäi jäljelle. Oletamme kissan ottaneen yhteen näädän kanssa.
Entä miten käy keskikokoisen nuoren koiran, jos se kohtaa näädän? Kuinka yleinen näätä on näillä seuduilla ja onko kesämökillemme odotettavissa näätäyhdyskuntaa?

Näätäemo saattaa olla pentujaan puolustaessaan yltiöpäisen rohkea ja käydä ­itseään kookkaamman eläimen kimppuun. Silti en usko, että näätä olisi tappanut kissan. Lähinnä tulee kyseeseen ilves tai kookas koira, jolta kissan nujertaminen sujuu. Todennäköisempänä pidän, että kissa on kuollut omia aikojaan ja jokin eläin, kenties kettu tai supikoira, on hoitanut hautauksen.
Koiralle ei näädästä ole vaaraa, ellei kyseessä ole emonäätä, jolla on poikaset lähellä. Silloin keskikokoinen nuori koira lähtee todennäköisimmin pakoon.

Kysymykseen näädän yleisyydestä ei ole täsmällistä vastausta. Ilmaus yleinen, samoin kuin harvinainen, ovat epämääräisiä, koska ne merkitsevät eri eläimillä aika erilaisia yksilötiheyksiä. Viime vuosisadan puolivälissä ja pari vuosikymmentä sen jälkeen, jolloin retkeilin paljon Hämeessä, näätä oli siellä harvinainen, jos verrataan nykyiseen tilanteeseen. Voidaan siis sanoa, että näätä on Lopella ja muuallakin Hämeessä ja koko metsäisessä Suomessa yleinen, mutta tämä pitää ymmärtää suhteellisena. Näätäkannan täystiheys on lajityypillisesti harvempaa kuin useimpien muiden nisäkäslajien.

Ei ole vaaraa, että näädät perustaisivt yhdyskunnan. Aikuiset näädät elävät reviireillään eivätkä pidä lajikumppanien vierailuista. Tämä kuitenkin pätee vain samaa sukupuolta oleviin, sillä näädällä kuten useilla muillakin näätäeläimillä urosten reviirit ovat laajat. Näiden sisällä voi olla yhden, kahden ja jopa kolmen naaraan pienialaisempi reviiri.

näätä

Joululahjaksi hetkiä ja retkiä luonnossa!

Kuksa sekä lehti käteen ja luontoon: Suomen Luonto -lehti johdattaa seikkailuun ja metsän siimekseen piilotetun tiedon äärelle.

Joulutarjous: lehti+digi vuodeksi 63,50 €