Ulko-Tammio on Itäisen Suomenlahden kansallispuiston suosituin retkikohde. Eikä ihme.

Meri on miltei peilityyni, kun Metsähallituksen Riskilä-alus kääntää kokkansa Kotkan satamasta kohti Haminan vesillä olevaa Ulko-Tammiota. Saari on Itäisen Suomenlahden kansallispuiston suosituin retkeilykohde.

”Tuuli on nollassa, tämä on tosi harvinaista näillä vesillä”, sanoo puistomestari Niklas Turku.

Tämän tästä kiikari nousee veneen kipparin, suunnittelija Markus Keskitalon silmille. Nähtävää riittää, sillä toukokuisena hellepäivänä saamme ihmetellä tyynen meren lisäksi arktikaa, pohjoisten lintujen muuttoa pesimäseuduilleen. Osa vesilintuparvista lekottelee meressä.
”Mustalintuja! Nekin lepäävät, kun tuuli ei ole niitä kannattelemassa”, Keskitalo sanoo.

Kolmenkymmenen kilometrin matkalla Ulko-Tammioon ehdimme nähdä vielä satoja lintuja, jotka lentävät aivan veden pinnassa, varsinainen lintujen ilmatie.

Puolentoista tunnin kuluttua Riskilä kolahtaa Ulko-Tammion rantakallioon. Vieressä nököttää Metsähallituksen mökki, johon opas majoittuu. Sen takia kansallispuiston porukka onkin Riskilällä liikkeellä; saareen pitää kuljettaa siellä koko kesän päivystävä luonto-opas, joksi tänä kesänä valittiin Kaisa Lötjönen. Hän toimii oppaana nyt toista kesää neljän vuoden tauon jälkeen.

”Tämä on unelmatyö. On mahtavaa kertoa retkeilijöille saaren luonnosta ja historiasta. Samalla saan olla välittämässä luontokokemuksia heille. Se tuntuu tosi hienolta.”

Lähdemme kiertelemään saarta, joka heti kallioisen rannan jälkeen yllättää lehtomaisella rehevyydellään. Puolimetrisiä lehtokieloja, keto-orvokkeja, mukulaleinikkejä, kevättähtimöitä, nuokkuhelmikköitä, kieloja, kuusamiakin…

Lehtokielojen runsaus on tyypillistä vain Suomenlahden itäisillä saarilla ja täällä se näyttääkin viihtyvän todella hyvin.
Lintujen laulu on taukoamatonta; sirittäjät, peipot, tiltaltit, mustarastaat ja monet muut linnut virittävät konserttiaan. Säännöllisesti saarella on kuultu myös idänuunilintua ja pikkusieppoa.

Vesilinnuista mustakurkku-uikkuja saarella on kaksi paria. Ne ovat pesineet useana vuonna, mutta poikaset eivät ole vielä kertaakaan selvinneet aikuisiksi. Emot hautovat silti nytkin uutterasti, eivätkä juuri kavahda ihmisen läsnäoloa.

Syrjäisestä saaresta itärajan etuvartioon

Ulko-Tammio on alun perin muodostunut kahdesta saaresta, mutta sotien aikana 1939–1944 saarten välinen noin kymmenen metriä leveä kannas täytettiin kivi- ja maa-aineksella kulun helpottamiseksi. Kivenlouhut ovat vieläkin selvästi nähtävissä.

Saarella on vankka sotahistoriansa, ja siellä on vielä jäljellä merkkejä linnoituksesta: tykkejä, tykin jalustoja, juoksuhautoja ja ammusvarasto. Taistelun tiimellyksessä louhittiin kallioon myös 70 metriä pitkä luola. Se saatiin valmiiksi juuri, kun sota loppui. Tunnelin suu on kymmeniä metriä pitkä syvänne kalliossa. Itse tunneli on noin viisi metriä korkea ja seitsemän leveä. Se tekee mutkan kallion sisällä. Tunnelissa ja sen suulla on viileää ja kosteaa. Sitä ei ole valaistu, joten välillä kävelemme pilkkopimeässä kaiteesta kiinni pitäen.

Tunnelin päällä on näköalatorni, josta näkyy Venäjän puolelle. Rajalle on matkaa vain kuusi seitsemän kilometriä. Siellä häämöttävät  suomalaisille tutut Somerin saari ja Suursaari.

Ulko-Tammion retkeilijöitä palveleva, 1939 rakennettu autiotupa oli sodan aikana parakkikämppä. Se on ainoa Salpalinjasta jäljellä oleva puurakennus, ja sillä on museaalista arvoa. Se onkin Metsähallituksen kunnostuslistalla. Myös Merivartiostolla on saarella miehittämätön tutka-asema sekä maja.

Autiotuvassa on vieraskirja, joka kertoo, että saarella on käyty myös talvella. Maaliskuussa partiolaiset ovat hiihtäneet matkan mantereelta. Useimmat kävijät ovat kuitenkin taittaneet taivalta moottorikelkalla. Kirjassa purnataan myös Metsähallituksen päätöksestä poistaa kansallispuistosta roskakorit. Kävijöiden tulisi itse huolehtia roskat mukaansa. Ei kuulosta ihan mahdottomalta vaatimukselta.

Retkeilijät viihtyvät kansallispuiston saarilla

Saaren sisäosissa polut kiemurtelevat lehtipuiden ja rehevän aluskasvillisuuden seassa. On kuin kulkisi satumetsässä. Mustikkakin on niin suurilehtistä, ettei sitä meinaa tunnistaa kuin vaaleanpunaisista kukista.

Ulko-Tammiossa on kaksi satamaa suojaisten lahtien kainalossa: Itäsatama ja Länsisatama. Molempien tuntumassa on katettu tulipaikka. Telttailijoille on varattu kaksi erikseen merkittyä aluetta. Suurin osa saarella retkeilevistä yöpyjistä kuitenkin seilaa paikalle omalla veneellä ja myös majoittuu veneessä. Päiväkäynnille saareen pääsee Haminasta vuorolautalla.

Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon kuuluu noin sata saarta ja luotoa. Saarista Mustaviiri, Kilpisaari, Koivuluoto, Lanskeri ja Suuri-Pisi tarjoavat kaikki jonkin tasoisia retkeilypalveluja. Koko puistossa retkeilykäyntejä on noin 20 000 vuosittain, joista reilu puolet suuntautuu Ulko-Tammioon. Se on ylivoimaisesti puiston suosituin saari. Suurin on Kilpisaari.

Kävelemme Ulko-Tammion rehevästä sydämestä saaren eteläosaan. Silokallioinen ranta aukeaa kumpaankin suuntaan, kallioiden välissä pilkistelee pieniä rantaniittyjä. Sota-aikana kalliolla on ollut sauna, jonka peruskivet ovat vieläkin nähtävissä. Lauteilta on ollut paitsi upea merimaisema myös esteetön näköala Venäjälle.

Saaren luonnon monimuotoisuus saa uuden ulottuvuuden, kun kävelemme vielä katajametsän halki. Lehtokasvillisuudesta ei ole tietoakaan tällä kuivalla kallioisella kaistaleella.

Ulkolaitumesta osaksi kansallispuistoa

Länsisataman puolella kiipeämme vielä katsomaan 20 tonnia painavaa tykkiä, joka vietiin saarelta jo kerran pois sodan jälkeen Neuvostoliiton vaatimuksesta. Tykin kantomatka on 19 kilometriä ja sen käyttämiseen tarvittiin 12 miestä.
Sotahistoria on Ulko-Tammiossa hyvin vahvasti läsnä, mutta onhan saarella ollut historiansa jo ennen sotaa. Se on ollut noin kymmenen kilometriä mantereelle päin olevan Tammio-saaren asukkaiden karjan ulkolaidun.

Ulko-Tammio liitettiin Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon sen perustamisvuonna 1982, mutta jo sitä ennen se suojeltiin vuonna 1920 vehkalahtelaisen kasvitieteilijän Väinö Krohnin aloitteesta.

Hänen mielestään laiduntaminen ja niittyjen niittäminen vaaransivat saaren monimuotoisen kasvillisuuden. Luonnonsuojelualueena Ulko-Tammio oli aina toiseen maailmansotaan saakka.

Saarta kierrellessä mieleen hiipii ajatus, millainen se olisi, jos sotia ei olisikaan ollut. Sotatoimet eivät tiettävästi tuoneet sinne uusia kasvi- tai eläinlajeja, vain ukonnauris ja pölkkyruoho kertovat siitä, että ihminen on asunut saarella ja viljellyt siellä. Rakennusten kivijalat ja muut sodanaikaiset rakennelmat ovat jo sammalen peitossa, vain autiotupa ja tunneli ovat vielä ehjiä.

Ehkä sota on suojellut saarta laajamittaisemmalta rakentamiselta. Se on voinut taata sen, että Ulko-Tammion rannat ovat kaikille avoimina.

Itäisen Suomenlahden kansallispuisto

• Perustettu 1982
• Käsittää itäisimpien rannikkokuntien Pyhtään, Kotkan, Haminan ja Virolahden uloimman saariston.
• Noin sata saarta ja luotoa, joiden yhteispinta-ala on 849 ha.
• Saaret ja luodot sijaitsevat hajallaan 60 kilometrin levyisellä
merialueella.
• Mustaviiri, Kilpisaari, Koivuluoto, Lanskeri, Suuri-Pisi ja Ulko-Tammio ovat puiston retkeilysaaria, joista Ulko-Tammio Haminassa pääsaari.

 Lue lisää kohteesta Luontoon.fi-sivuilta >>

Artikkeli on julkaistu Suomen Luonnossa 05/2010.