Eläinten mielessä jylläävät suuret tunteet. Sen on saanut huomata myös biologi ja tietokirjailija Helena Telkänranta, joka on kirjoittanut aiheesta kirjan Millaista on olla eläin? (SKS 2016). Telkänranta sai kirjastaan tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.

”Eläimenä oleminen on intensiivistä. Niillä ei ole niin monimutkaista tunne-elämää kuin ihmisillä, mutta eläinten tunne-elämä ei myöskään ole sen laimeampaa kuin meillä.
Eläinten käyttäytymistä on tutkittu jo 1800-luvulta Charles Darwinista lähtien. Aluksi tutkittiin eläinten ulkoista käyttäytymistä, sitten reagointia ulkoisiin ärsykkeisiin, ja nyt viime vuosikymmeninä on keskitytty enemmän itse eläimiin.
Eläinten sisäisten tilojen mittaamiseen on käytössä kymmeniä erilaisia tekniikoita. Vaikkapa mittaamalla niiden sykettä tai tutkimalla niitä lämpökameralla, kuten itse teen, saadaan selville tunnetilojen muutoksia. Esimerkiksi rotta tai koira voi ulkoisesti näyttää täysin tyyneltä, mutta lämpökamera paljastaa, että eläimen sisällä voivat velloa suuretkin tunteet. Lämpökamera on varsin tarkka mittari; se taltioi jopa asteen kymmenesosan muutoksia kehon lämpötilassa.
Tekninen kehitys on edesauttanut eläintutkimusta paljon, ja pitkälti sen ansiosta tiedämme yhä enemmän muun muassa eläinten aivotoiminnasta.

Keskeinen havainto viime vuosikymmenten tutkimuksissa on ollut se, että oppiminen on iso osa myös luonnonvaraisten lintujen, nisäkkäiden sekä kalojen elämää. Eläimet saavat paljon tietoa jo perimässään, mutta ne myös oppivat erilaisia taitoja elämänsä varrella.
Esimerkiksi linnuilla pesänrakennus on geeneissä. Kaupunkilinnuiksi ne silti oppivat tottumalla.
Muita oppimisen tapoja ovat herkistyminen, klassinen ehdollistuminen, välineellinen ehdollistuminen, mallioppiminen sekä oivaltava oppiminen.
Oivaltavassa oppimisessa eläin muodostaa ensin ratkaisun mielessään ja tekee teon vasta sitten. Tämän kaltaista oppimista ilmenee vain älykkäämmillä eläimillä kuten varislinnuilla, delfiineillä ja karhuilla.
Esimerkiksi Alaskassa on todettu karhun käyttävän merirokon peittämiä, rosopintaisia kiviä kutiavan ihonsa raaputtamiseen. Puuha vaatii siltä juuri oivaltavaa oppimista.

Kotoisista lajeistamme varislinnut, etenkin korpit, ovat älykkäimpiä. Niiden soidinlentoon sisältyy luovuutta: ne lentävät selällään, syöksähtelevät alas ja leikkivät.
Eläinten pennut ja poikaset leikkivät, mutta vielä aikuisenakin jatkuva leikki kertoo sekin lajin älykkyydestä.
Japanissa on havaittu muutamia varisyksilöitä, jotka osaavat käyttää liikennevaloja hyväkseen pähkinöiden kuoren rikkomisessa. Kun valot vaihtuvat punaisiksi, ne pudottavat pähkinän autotielle. Seuraavien punaisten turvin ne käyvät hakemassa rikkimenneestä kuoresta herkkupalan.

Se tiedetään jo nyt varmuudella, että ainakin nisäkkäät ja linnut kokevat perustunteita: iloa, surua, pelkoa, aggressiota, hoivantunteita ja seksuaalista halua.
Esimerkiksi norsuilla on tietty surun tunteeseen liittyvä tapa, jonka ne toistavat nähdessään kuolleen norsun luurangon. Ne pysähtyvät koskettelemaan ja haistelemaan luita kaikessa rauhassa. Erityisesti ne haistelevat syöksyhampaita, joista ne ilmeisesti tunnistavat, mikä yksilö on kyseessä.
Norsuilla sekä älykkyys että tunne-elämän monivivahteisuus ovat muutenkin pitkälle kehittyneitä. Ne osaavat esimerkiksi antaa kohdennettua apua tutulle laumansa jäsenelle.

Lämpökameratutkimuksen lisäksi teen Helsingin yliopistossa väitöskirjaa tuotantosikojen hyvinvointiin liittyen. Kehitän keinoja, joilla voitaisiin vähentää toisten sikojen vahingoittamista.
Väitöskirjaa tehdessäni olen yllättynyt siitä, miten kovasti eläimet yrittävät ahtaissa sikalaoloissakin tehdä edes jotakin lajille ominaista. Esimerkiksi pureskelua varten varatuilla koivunrungon pätkillä ne alkoivat tehdä samantapaisia pesänrakennusliikkeitä, joita myös luonnonvaraiset siat tekevät.

Tutkimus lisää tietoa, joka puolestaan alkaa ajan myötä vaikuttaa muuallakin yhteiskunnassa. Eläinsuojelulakia uudistetaan parhaillaan ja toivottavasti näillä tutkimustuloksilla on siihenkin oma vaikutuksensa.
Kalat saattavat tulevissa eläinten käyttäytymistutkimuksissa yllättää. Jo nyt tiedetään, että niillä on sekä kivuntuntokyky että pelontuntokyky, mutta niiden älykkyyttä tai hahmotuskykyä on tutkittu vain vähän.
Kivuntuntokyky on löydetty myös eräiltä selkärangattomilta kuten äyriäisiltä. Olisi mielenkiintoista tietää, missä kohtaa eläinkuntaa kulkee raja sen välillä, mitkä eläimet tuntevat ja mitkä eivät.”

Artikkeli on julkaistu Suomen Luonnon Kasvokkain-juttusarjassa 7/2015.