Kari Aaltonen lähetti Havaintokirjaamme hienon kuvan halkiheltasta (Schizophyllum commune). Sieni löytyi marraskuun lopussa Salon Rekijoelta. Laji on maailmalla yleinen, mutta meillä sen verran harvinainen, että ansaitsee esittelyn.

Nyt elinvoimaista halkihelttaa pidettiin aiemmin vaarantuneena, mutta ilmaston lämpenemisen yötä laji on yleistynyt monin paikoin ja leviää etelärannikolta kohti pohjoista. Muun muassa Tampereen seudulta sitä on löydetty jo monesta paikasta.

Halkiheltta on lahottaja ja kasvaa yleensä lehtipuulla, mutta sen voi löytää havupuiltakin ja jopa hakkuutähteiltä. Erikoisin kasvupaikka, missä olen itse sen tavannut, oli talven yli pellolla maanneet muovitetut olkipaalit – muovi oli rikkoutunut, heinät tursuneet esiin ja siinä niitä halkihelttoja kasvoi.

Halkiheltta on pienikokoinen, jalaton, päältä karvainen ja sen helttamaiset poimut ovat tosiaan keskeltä halki. Rakenteeltaan sieni on nahkamainen, joten on aika yllättävää että sitä käytetään trooppisissa maissa ravinnoksi.

Halkiheltta on ollut pitkään myös tieteellisen mielenkiinnon kohteena ja sen avulla on muun muassa tutkittu sienten suvullista lisääntymistä. Halkiheltalla on todettu olevan antibakteerisia ominaisuuksia ja sitä on kokeiltu jopa polyuretaanin hajotukseen. Toisaalta sen on todettu aiheuttavan ihmisille myös erilaisia infektioita kuten nenäontelon tulehduksia.