Maaliskuiseen päivään alkaa jo hiipiä hämärää, kun metsästä helähtää sykähdyttävä laulu. Koko tienoo tuntuu kaikuvan laulusta. Se on
 mustarastas, kevään ensimmäinen.

Jussi Seppä kirjoittaa 1951 ilmestyneessä kirjassa Lintujen äänet, että mustarastaan olennossa ja esiintymisessä on jotakin salaperäistä. Olen samaa mieltä, mutta mitä sanoo tutkija?

”Varsinkin pesimäaikaan se on piilotteleva ja salamyhkäinenkin. Lintua ei usein näe kirkkaassa päivänvalossa, ja se laulaakin enimmäkseen hämärässä”, sanoo Aleksi Lehikoinen, Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti.

Sepän kirjan ilmestymisaikaan 1950-luvulla mustarastas oli tosin harvalukuisempi kuin nyt, joten senkin vuoksi sitä on voitu pitää salaperäisenä.

Useita laulukausia

Ensimmäisiä havaintoja mustarastaasta Suomessa on jo 1850-luvulta, jolloin laji oli satunnainen. Se alkoi yleistyä 1900-luvun alussa.

Mustarastaita on runsaasti Oulun korkeudelle saakka, sitten laji alkaa harvinaistua. Lapista tiedetään yksittäisiä talvehtimishavaintoja. Linnut hakeutuvat pihapiireihin, lehti- ja sekametsiin sekä kuusikoihin, mutta mäntykankailla ja avomailla ne eivät viihdy.

Maamme puolen miljoonan parin kanta kasvaa edelleen. Mustarastaat ehtivät pyöräyttää kaksi ja jopa kolmekin poikuetta kesässä. Siksi laulukausiakin on useita: varhaiskeväällä, toukokuussa ja vielä heinäkuussakin, jolloin mustarastas on lähes ainoa laulaja.

Kuppimainen pesä tehdään kuivista ruohoista matalalle pensaaseen, nuoreen kuuseen, kivelle tai halkopinoon. Naaras munii yhdestä kuuteen vaaleanvihertävää munaa.

Hiilenmusta koiras keltaisine nokkineen on helppo tunnistaa. Naaras on ruskea ja sen rinnassa on vaaleita viiruja, nokka on tumma. Nuori lintu muistuttaa naaraan olemusta.

Mustarastasta kuvataan pyyleväksi, ja sitä se kieltämättä onkin. Siitä voi saada jopa hieman hompsottavan vaikutelman, kun seurailee sen hyppelyä ja ruuan haeskelua lehtien alta.

Erakko osittaismuuttaja

Mustarastaista osa muuttaa etelämmäksi. Suurin osa niistä suuntaa loka–marraskuussa Etelä-Ruotsiin ja Keski-Eurooppaan. Ensimmäiset linnut palaavat Suomeen jo maaliskuun alussa.

Mustarastaat käyvät ruokinnoilla ja viihtyvät usein asutuksen lähellä. Hyvinä pihlajanmarjavuosina talvehtijoita on enemmän kuin katovuosina.

”Talvehtijat pärjäävät meillä hyvin. Talvilintulaskennoissa ei ole näkynyt dramaattisia pudotuksia. Mustarastas on aika isokokoinen varpuslinnuksi, joten se kestää useampiakin kovia ja kylmiä talvikelejä”, Lehikoinen sanoo.

Talvehtijoista noin 70 prosenttia on koiraita. Ne ovat isokokoisempia kuin naaraat ja pärjäävät siksi kylmässä paremmin.

”Monille lajeille on tyypillistä, että koiraat talvehtivat pohjoisempana kuin naaraat. Koiraat pääsevät siten nopeasti pesimäpaikoille varaamaan reviirejä.”

Saksalaisen vuonna 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan mustarastaiden muuttomatka on lyhentynyt. Aineistona olivat Sveitsissä ja Saksassa vuosina 1970–1999 rengastettujen lintujen tiedot. Syyksi esitettiin säiden lämpeneminen.

Salaperäiset mustasiivet muuttavat öisin, jolloin ne voi havaita srii-srii-ääntelystä. Se on yhdysääntä, jolla ne viestivät toisilleen, missä mennään.

”Mustarastas ei ole parvilintu, vaikka ne tekevätkin muuttomatkoja pienissä porukoissa. Pikemminkin se on vähän erakko”, Lehikoinen luonnehtii.

Korkean paikan laulaja

Paitsi että musta ja keltanokkainen koiras on helppo tunnistaa ulkomuodostaan, sen erottaa takuuvarmasti laulusta. Seppä kuvaa kirjassa Lintujen äänet sen laulua näin:

”Mustarastas kuuluu säkeenkertaajiin, sillä sen säkeet vaihtelevat vähän kokoonpanoltaan. Väritykseltään ne ovat huiluäänisiä. Sointi on täyteläinen ja meloodillinen. Ääni liikkuu rauhallisesti, kulkee paljon samassa korkeudessa ja värähtelee siellä täällä.”

Mustarastas on oikea esiintyjä. Mestari lennähtää mahdollisimman korkealle, puun latvaan, televisioantennille tai sähkötolpan päähän ja aloittaa konserttinsa. Sen jälkeen ääni hallitsee maisemaa. Laulaessaan lintu ei ole arka. Sen vierestä voi huoletta kävellä ja laulu jatkuu.

”Mustarastas on vähän niin kuin rokkistara: illan pimetessä se tulee lavalle ja päivät viettää piilotellen takahuoneessa. Se hakeutuu laulamaan korkeimpaan kohtaan, jotta laulu kantaa mahdollisimman kauas. Samalla se on signaali muille laulajille, että tässä sitä ollaan, omalla reviirillä”, Lehikoinen kuvailee.

Lintumaailman moderni voittaja

Alun perin mustarastas oli metsien asukki, mutta sadan vuoden aikana se on tullut yhä lähemmäs ihmistä, pihoihin ja puistoihin.

”Se on jo kaupunkilintu. Kun lumi tulee maahan, monet mustarastaat siirtyvät kaupunkiin. Ne pystyvät hyödyntämään kaupungin valoja ruuan etsinnässä. Niillä on siksi enemmän aikaa ruuan hakuun kuin maalla asustavilla lajitovereillaan.”

Mustarastas ruokailee yleensä maassa, missä linnun näkee kääntelevän lehtiä tai mylläävän sammalta. Poikasiaan se ruokkii eläinravinnolla. Syksyllä kelpaavat pihlajanmarjojen lisäksi muutkin marjat. Talvehtijat tulevat ruokinnoille ja syövät mieluiten pähkinärouhetta.

”Mustarastas on lintumaailman selkeä moderni voittaja ainakin Suomen näkökulmasta. Se on sopeutunut kaupunkioloihin, nauttii lämpimämmistä talvista ja hyödyntää talviruokintaa”, Lehikoinen listaa.

”Kun mustarastas keväällä saapuu, se on merkki, että nyt oikeasti tapahtuu. Talven selkä alkaa murtua.”

Artikkeli on julkaistu Suomen Luonnossa 2/2012.