39/100

Laulun ystävä. Niin kääntyy suomeksi laulurastaan tieteellinen etunimi philomelos.

Laulurastaan laulu kuuluu aivan erottamattomasti suomalaiseen metsä- ja mielenmaisemaan. Erityisesti laulurastaan laulu kantautuu tuoreista kuusikoista ja kuusivaltaisista sekametsistä, mutta laulurastas laulaa kaikenlaisissakin metsissä – etelästä aina tunturikoivikkoihin asti.

Laulurastaan laululle on ominaista lyhyitten, yleensä 2-4 tavuisten aiheiden toistaminen ja eri aiheiden järjestyksen loputon vaihtelu. Parin sekunnin tauko aiheiden välissä rytmittää säkeet tunnelmallisesti. Laulurastas käyttää aihevalinnoissaan taiten myös muiden lintujen ääniä. Kuulakas sävy ja vaihtelevat äänenpainot ovat ominaisinta laulurastasta.

Laulurastas on pieni rastas. Se on arka. Yömuuttaja. Ja muuttaa yksin. Laulurastaan selkä on oliivin ruskea ja vaalea vatsapuoli kolmiomaisten pilkkujen kirjailema. Aika huomaamaton siis, mutta laulu kantaa kauas. Juhannuksen vaiheilla laulurastas saattaa laulaa yli yönkin. Melko samannäköinen kulorastas on väreiltään laulurastasta kuulakkaampi ja kooltaan selvästi suurempi, isoin rastaistamme.

Laulurastas tokaisee lennossa kuivahkon tiks-äänen. Ääni kuuluu monasti myös yötaivaalta muuttoaikoina. Kulorastaan lentoääni ja kuivakka surina.

Paa piippuun paa piippuun, porot suuhun porot suuhun, laiska mies laiska mies, kopista pois kopista pois… ja monen monta aihetta ja muunnelmaa, vaihtelevassa järjestyksessä, laulaa laulurastas kansanrunossa metsämiehelle.