100 päivää luonnossa: Peltopyy ja ihminen
65/100
Ihmisen ja luonnon vuorovaikutus on vanhassa maaseutuyhteiskunnassa ollut monasti hyvinkin läheistä ja harmonista – vaikka monesti myös päinvastoin.
Kaunis esimerkki on peltopyy, joka on asustanut talvisin ei ainoastaan maatalon pihan kuusiaidan alla vaan monasti saanut suojaa tuulta ja tuiskua vastaan pihapiirin maapohjaisista rakennuksista. On pyrähdetty rakennusten alle ja pujahdettu rakennuksiin raolleen jätetyistä ovista tai oven alta. Samalla on löytynyt hengenpitimeksi jyviä ja muuta syötävää. Ja jyviä on toki myös pantu tarjolle peltopyille.
Viron länsiosissa on aikojen kuluessa kehittynyt maatalon rakennus, ”reheelamu”, riihiasumus. Riiheen, jossa alkujaan myös asuttiin, jatkettiin myöhemmin keittiö ja tupa, ehkäpä kamarikin. Riihen eteisestä (rehealune) ajettiin läpi hevosilla ja rattailla kun tuotiin viljaa puitavaksi tai heinää ylisille. Lehmät ja hevoset saattoivat käyttää talvella riihenalusta navetan tapaan. Ja tämä maapohjainen ja helppopääsyinen rehealunen on paikka, jossa tarjottiin tai tarjoutui sija myös peltopyylle. Peltopyy olikin läheinen kuin kotieläin.
Viime vuosisadan loppua kohti peltopyykanta harveni harvenemistaan Suomessa, mutta nyt se on ilahduttavasti vahvistunut. Levinneisyysalue kattaa erityisesti koko Pohjanmaan, Satakunnan, pääosin Varsinais-Suomen sekä itäisen Uusimaan ja Kymenlaakson.
Peltopyyt kerääntyvät talvisin monikymmenpäisiinkin parviin, jos kanta on vahva. Samoin poikueet ovat isoja. Avoimilla mailla elävinä peltopyyt ovat myös alttiina eri saalistajille. Vaarana on joutua muun muassa kanahaukan kynsiin. Toisaalta peltopyyt ovat taitavia kätkeytymään kuusiaitojen alle, lumeen, kivirovikoihin, ojapuskien suojiin ja vaikkapa juuri noiden vanhojen maatalousrakennusten vaiheille.