Teksti: Heidi Björklund

Pyitä on Suomessa noin puoli miljoonaa paria, ja kanta on ollut kaksikymmentä vuotta varsin vakaa. Aivan viime vuosina pyiden joukko on jopa vahvistunut: kylmät, lumiset talvet ovat olleet ankaria pyyn pyytäjälle kanahaukalle, kun taas pyy pärjää tuuhean höyhenpukunsa ja silmuravinnon turvin. Vuosituhannen vaihteessa pyy ohitti teeren runsaimpana metsäkanalintunamme.

Pyiden määrä on kuitenkin taantunut 50 vuoden takaisesta huomattavasti, tosin vähemmän kuin metsojen ja teerien.

Hupenemisen syiksi arvellaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimusprofessori Harto Lindénin mukaan metsärakenteen muutoksia, etenkin metsien pirstoutumista, sillä pyy välttää avoimien maiden ylittämistä.

Maamme metsäkanalintukantoja seurataan riistakolmiolaskennoin, joita tekevät vapaaehtoiset metsästäjät. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos kokoaa tulokset ja laatii niiden perusteella riistaeläinten runsausarvioita.

Paikkalintu

Pyyn valtakuntaa ovat suojaisat kuusimetsät, joissa on seassa lehtipuita, mielellään leppää. Näiltä sijoiltaan pyy ei hevillä hievahda: laji on mitä tyypillisin paikkalintu.

Pyitä on Suomessa rengastettu vähän, ja rengaslöytöjä on vielä niukemmin. Niiden mukaan linnut näyttäisivät liikkuvan synnyinpaikoiltaan korkeintaan muutaman kilometrin. Pyy on siten altis elinympäristönsä muutoksille.

Ruotsalaistutkimuksessa kartoitettiin pyylle tärkeitä elinympäristötekijöitä ja havaittiin, että pyy suosi harventamattomia keski-ikäisiä tai vanhoja metsiä, joissa oli runsaasti lehtipuita ja aluskasvillisuutta. Jos suosikkimetsätyyppi oli tehokkaan metsätalouden piirissä, pyytiheys oli alhaisempi verrattuna vähemmän tehokkaasti käsiteltyyn vastaavaan metsään.

Pyyllä on laaja levinneisyys havumetsävyöhykkeellä Keski-Euroopasta aina Tyynellemerelle asti. Meillä pyytä tavataan lähes koko maassa. Pohjois-Lapissa kanta on harva ja levinneisyysalue noudattelee kuusen pohjoisrajaa.

Kaksin kaunihimpi

Pyyllä ei ole ryhmäsoidinta kuten metsolla ja teerellä, eivätkä pyyt keräänny suuriksi parviksi. Syksyllä koiraat ja naaraat lyöttäytyvät yhteen pareiksi ja viettävät talven yhdessä.

Syyspariutumisesta on hyötyä selviytymisessä: pareittain liikkuvat pyyt pystyvät käyttämään enemmän aikaa ruokailuun, kun niiden ei tarvitse olla yksin varuillaan saalistajien takia. Lisäksi ne uskaltautuvat kahdestaan liikkumaan myös reviirinsä vähemmän suojaisilla ruokailupaikoilla, joita yksinäiset linnut eivät rohkenisi käyttää. Reviirin ravinnonsaantimahdollisuudet tulevat näin paremmin hyödynnetyiksi.

Keväällä koiras kuuluttaa reviiristään viheltelyllä. Toisin kuin metso- ja teerikoiraat, pyykoiras parittelee vain yhden naaraan kanssa. Naaras etsii munille suojaisan piilon kasvillisuuden kätköistä ja hautoo yksin 25 vuorokautta.

Kuoriutuneet poikaset, joita voi olla seitsemästä yhteentoista, jättävät pesän kahden vuorokauden kuluessa. Ne osaavat jo hyvin pieninä lentää lyhyitä matkoja. Metsässä liikkuja on saattanut yllättää pyypoikueen, jonka palleropoikaset pyrähtävät kuka mihinkin suuntaan emon varoitellessa hermostuneesti bt-bt-bt!

Poikasten varhaisella pakokyvyllä on merkitystä saalistajan iskiessä, sillä hajaantuneesta poikueesta joitakin aina selviää.

Poikue pysyttelee yhdessä syksyyn asti, jolloin nuorten on aika lähteä omilleen ja koiras kuuluttaa taas reviirinsä herruudesta.