Alkukesästä saa nauttia kaikessa rauhassa edes muistamatta niiden olemassaoloa. Pian pahaa-aavistamattoman laiturilla istujan yllättää terävä pistos ja kipu selässä, yleensä juuri lapaluiden kohdalla, minne on vaikea suunnata läimäisyä.

Paarmat ovat saapuneet samoille kesälaitumille mökkiläisten kanssa.

”Jos paarma pääsee yllättämään miltei äänettömästi, se on suppupaarma. Sokkopaarma pitää sirinää ja surinaa ja isommat kuten nautapaarma suorastaan pärinää”, kuvailee museomestari Jere Kahanpää Helsingin yliopiston Eläinmuseolta.

Suomessa elää noin 40 paarmalajia, joista yleisimmät ryhmät ovat suppupaarmat (Haematopota), sokkopaarmat (Chrysops) ja hevos- tai nautapaarmat (Hybomitra ja Tabanus). Lisäksi on tuhkapaarmoja (Atylotus) sekä pitkäsarvipaarma (Heptatoma pellucens). Laiduntuhkapaarma (Atylotus rusticus) on ainoa uhanalainen paarmalaji Suomessa. Kaikki meikäläiset lajit ovat verenimijöitä.

Vihreäsilmäinen laiduntuhkapaarma on Suomessa uhanalainen. Kuva: Josef Šeršeň

Aina tutkijakaan ei heti erota, mikä laji on kyseessä. Kaikilla ei ole edes virallista suomenkielistä nimeä.

”Suppupaarmoja on maassamme neljä hyvin samannäköistä lajia ja sokkopaarmoja kahdeksan. Suppupaarma­lajien tuntomerkkejä ovat tuntosarvien kiiltävänmusta tai mattamusta väri. Sokkopaarmoilla taas jalkojen väritys kertoo, mikä laji on kyseessä.”

Paarmat (Tabanidae) kuuluvat kärpäsiin, ja ne ovat keskenään hyvin erinäköisiä.

”Paarmat olivat erillinen ryhmänsä jo ainakin 150 miljoonaa vuotta sitten, dinosaurusten valtakauden keskivaiheilla. Niillä on ollut paljon aikaa ajautua erilleen ja erinäköisiksi”, Kahanpää selventää.

Paarman suuosissa on kaksi sahalaitaista terää, joilla se viiltää haavan ihoon. Hevospaarma kasvokuvassa. Kuva: Joni Niemelä / Vastavalo

Naaraat imevät verta

Mökkiläiselle riittää, kunhan erottaa pörrääkö ympärillä nyt sokko- vai suppupaarma.
Ne pörrääjät ovat naaraita, jotka tarvitsevat veriaterian tuottaakseen uusia jälkeläisiä. Koiraat tyytyvät mesi­aterioihin.

”Naaras löytää sopivan kohteen, vaikkapa ihmisen, hyvän näkö- ja hajuaistinsa perusteella. Paarma haistaa hengityskaasujen aistimiselimellään uloshengityksemme. Lisäksi sillä on jaloissa makuaisti. Sen takia paarma siirtelee jalkojaan laskeuduttuaan. Se maistelee, onko tässä nyt sopiva saalis pistettäväksi”, Kahanpää sanoo.

Paarma siis pistää, vaikka pikemminkin ihokontakti tuntuu puraisulta. Sillä on suuosassa kaksi sahalaitaista uloketta, kuin veistä, joita se hivuttaa vuorotellen ihoa vasten tehden niillä viillot, joihin nousevaa verta se imee imukärsällään jopa 50–100 milligrammaa kerrallaan.

Paarmojen syljessä on puudutusainetta, joten ihminen tuntee viillot, mutta ei veren imemistä. Kun puudutusaineen teho loppuu, pistokohtaa voi kutittaa. Lisäksi paarman syljessä on veren hyytymistä estäviä aineita.

”Veri kertyy paarman vatsaan ja peräosaan, joka on täynnä ilmaa. Paarmat näyttävätkin itseään isommilta ilmatäytteisen peränsä vuoksi. Ilmaontelot helpottavat myös lentoa, sillä paarmoilla on ruumiin kokoon nähden pienet siivet.”

Nyt löytyi selitys sillekin, miksi joskus paarman listiessäni olen huomannut sen poksahtavan. Onteloista ovat tulleet niin sanotusti ilmat pihalle.

”Paarmat kestävät rajuakin rutistelua ja voivat lyötynäkin lähteä vielä lentoon.”

Soidinmenot kuin teerellä

Jos paarmanaaras saa imeä rauhassa ja pääsee siivilleen, lasti on niin painava, että naaras yleensä pudottautuu lähimaastoon. Vahva veriannos vaatii sulattelua ja veden tiivistämistä pois.

Kun lasti on muutaman tunnin kuluttua keventynyt, paarma lentää suojaisaan paikkaan, esimerkiksi isojen leh­tien kätköön. Siellä se lämpötilasta riip­puen viettää parista päivästä viikkoon, kunnes alkaa munia. Pieni paarmanaaras laskee noin sata munaa ja iso naaras tuhat munaa rantakasvin, esimerkiksi osmankäämin tai järviruo’on lehdelle.

Parin viikon kuluttua pienet toukat tiputtautuvat veteen.

Sokkopaarmakoiras nauttimassa mettä, vain naaraspaarmat imevät verta. Kuva: Jaakko Vähämäki / Vastavalo

”Paarmat ovat joustavia ja ne voivat muokata elinkiertoaan. Niinpä toukkavaihekin voi kestää yhdestä kahteen vuotta. Kotelovaihe on lyhyt, vain pari viikkoa. Aikuisen paarman elämä taas on yhtä lyhyt kuin Suomen kesä, se lasketaan viikoissa”, Kahanpää kertoo.

Naaraat näyttävät hallitsevan paarmamaailmaa, kun koiraat viipyilevät rauhassa mesiaterioillaan. Mitä muuta koiraat tekevät?

”Ne järjestävät soidintanssit, joita naaraat seuraavat tanssisalin laidalla. Soidinta voisi verrata teeren soitimeen.”

Koiraita kokoontuu parveen enintään parikymmentä alkukesän auringon noustessa. Ne leijailevat noin puolen metrin välein ja tönivät aina lämpimimmällä paikalla olevan koiraan syrjemmälle. Naaraat seuraavat tätä koiraiden peliä silmä tarkkana ja valitsevat parhaan ja rohkeimman yksilön, jonka kanssa poistuvat paikalta.

Pian alkaa paarmojen sesonki. Hennooko tut­kija läimäistä verta kärkkyvän paarman kuoliaaksi olkapäältään?

”Kyllä, mutta yleensä koetan lätsäyttää niin varovasti, että paarmasta näkee vielä tuntomerkit”, Kahanpää sanoo.