Metsän sylissä
Kuukkeli tarvitse elääkseen vanhoja metsiä. Lause tarkoittaa juuri sitä, miten se on kirjoitettu: elääkseen. Muuten on edessä kauniin, erikoisen linnun katoaminen.
Kuvat: Samuli Haapasalo
347/365
Kuukkelin olemuksessa huokuu täydellisenä metsän rauha, jopa sadunomaisuus, myös linnusta kerrotut kansantarinat ja uskomukset. Yleensä kuukkeli on tuonut onnea.
Kuukkeli on yhtä aikaa lähellä ja hetkessä taas kadonnut metsän kätköihin. Kesy ja kuitenkin tavoittamaton, yksin tai muutaman yksilön parvissa.
Kaikkein parhaat muistot kuukkelista minulla on Kuhmon Elimyssalon marraskuulta vuodelta 1980. Kolme neljä kuukkelia pistäytyi uteliaana kurkkimassa asentopaikkaamme tulilla, kun ystäväni Tatun kanssa kiertelin rikkumatonta saloa, oikeaa metsää, sen harjanteita, polkuja, soiden pitkospuita, naavaisia kuusikoita ja puronrantoja, suden ja metsäpeurojen jäljillä. Erämaan laidan vanhat, jo asumattomat pihapiirien miljööt kertoivat myös salon ihmisten omat elämän tarinat. Hienoa aikaa!