Ehdin saada pari kuvaa ennen kuin laulurastas kiirehti eteenpäin ruokkimaan poikasiaan metsän kätköihin.

Piilokojussa hiljaa istuminen on yksi hyvä tapa rauhoittua luonnon helmaan.

Oho! Yhtäkkiä tammitikka aivan vieressäni ja maassa maata nokkien puukujan varrella Virossa! Kanta on syntynyt parissa kolmessa kymmenessä vuodessa.

Tikan poikaset ovat eteläisessä suomessa kuoriutuneet pesäkoloissaan. Vielä ne eivät roiku esillä, vaan niiden vanhemmat vievät ruoan kolon pohjalle. Pian ne kuitenkin nousevat innokkaasti kolon suulle roikkumaan odottaessaan seuraavaa ruoka-annosta.

Nokikana näkyy ja kuuluu. Luhtakanaa näkee tuskin koskaan, mutta kuulee. Liejukanan näkee pienissä lampareissa, mutta sekin kätkeytyy tosi taitavasti.

Tiesitkö, että peukaloiskoiras rakentaa yhtäaikaa useampaa pesää, joilla se houkuttelee naarasta. Naaras valitsee. Naaras myös yksin hautoo.

Kohtaamisia suden kanssa.

Kännykkäni soi keväthankien aikaan. Pojanpoikanihan se soitti: "Kuule vaari, oletko nyt keväällä menossa sinne Viroon linturetkelle. Meitä voisi olla kolme neljä salamatkustajaa, jos sopii." 

Lintujen saapuminen keväällä sekä laulun ja pesinnän aloittaminen kertoivat ennen oikeita aikatauluja mm. viljan ja pellavan kylvöihin.

Lähiluonnossa ja lähiseutujen luonnossa retkeileminen, lintujen ja muun luonnon tutkiminen, vaeltaminen reppu tai rinkka selässä, kaikki ne vievät syvemmälle luonnon tuntemiseen.

Joku vakituinen lukija on ehkä ihmetellyt, kun en ole hetkeen kirjoittanut tiaisista, yksistä suosikkilinnuistani. No, ei se helppoa ole ollut! Mutta nyt talviruokinnan pian päättyessä kirjoitan sanasen metsäruokintapaikan talvesta ja ajankohtaisesta vaiheesta.

Lintuharrastajalle parhaita hetkiä on varhainen kevätaamu. Monestakin syystä. Aurinko nousee tänään koko maassa ja esim. Viron lintumailla ennen seitsemää, pohjoisessa varttia aiemmin.