Laulujoutsenia on tällä hetkellä runsaasti muuttoreittien levähdyspaikoilla ja näkyvästi sänkipelloilla.

Jalohaikaroita ”putosi taivaalta” toissapäivänä Viron rantakosteikoilla loistavan valkoisina isoinkin parvin ruokapaikkaa vaihtaessaan. Lämmin syksy on antanut tilaisuuden viivytellä muuttoa.

Väistämättä kiinnitin huomiota viime kesänä heinäkuun lopulla Varanginvuonon rannoilla haahkan varsin hyvin menestyviin aikuistuviin poikueisiin, vaikka merikotkakanta on Norjassakin kasvanut voimakkaasti aallonpohjasta, ei sentään ihan sukupuuton partaalta niin kuin oli Suomessa. Tasapaino voi löytyä. Varangilla näyttäisi silmämääräisesti löytyvän. Molemmat lajit olivat vahvasi esillä toinen rannoilla ja ilmassa, toinen vesissä ja rannoilla.

Tunturissa ja tundralla pesivä tunturikihu on siron kaunis ja pitkäpyrstöinen. Sitä verrataan blogissa myös muihin kihuihin.

Monen avoimessa maastossa pesivän linnun munat ja poikaset ovat jatkuvasti alttiina uhkille. Miten kalalokki on ratkaissut ongelman, sitä arvelen seuraavassa.

Suopöllö lentelee tässä rauhalliseen tyyliinsä Varanginvuonon rantaniityillä.

Osuin Sipoossa metsäpolulla syyspäivän tasauksen aattona eli 22.9.2026 kohtaamaan kyyn.

Kerron yhden illan ja yön 17.-18.8.2026 tapahtumat piilokojusta katseltuna suurehkon suon laidalta Kuhmossa.

Lintujen syysmuuton seuraamisessa on paljon mukavia sattumia, yllätyksiä ja erityisiä tunnelmia!

Karikukon höyhenpuku on huomiota herättävän kirjava ja äänet äkkinäisiä ja kimakoita.

Kirviset ovat aika huomaamattoman oloisia ”harmaita varpusia”.

Kuikat ovat pohjoisen pallonpuoliskon ja suurimmalta levinneisyydeltään arktisen alueen lintuja. Niiden äänet ovat tunnelmallisia, voimakkaita ja jopa hurjia, pienin kaakkuri suorastaan pohjoisen pallonpuoliskon voimakasäänisimpiä eläimiä. Villejä lintuja!