Tammikuun puolivälissä pakkanen kiristyy suomussalmelaisen suon laidassa kolmenkymmenen asteen tienoille. Taivaanranta punertaa, ja kelon tukevat oksat ovat huurteessa. Kelon latvassa istuu pieni teeriparvi. Niiden jalat ovat pörhistyneiden höyhenten suojassa. Valokuvaaja Markus Varesvuo ikuistaa teeret tämän jutun avauskuvaan.

Hän jatkaa pidempään jatkunutta perinnettä, sillä ehkä juuri näin Ferdinand von Wrightkin näki teeriä 150 vuotta sitten maalatessaan niitä teoksiinsa. Valo, pakkasaamun tuntu ja lintujen höyhenpuku tai perusasento eivät muutu. Vaikka maailma ympärillä muuttuu, ihmispolvi toisensa perään näkee samanlaiset teeret.

Teeri levisi Suomeen, kun jääkauden puhtaaksi pyyhkimä maa alkoi jälleen metsittyä. Tämä tapahtui joskus 8800–6000 vuotta sitten. Mannerjään painama maa alkoi kohota.

Pohjanmaalla rannikko oli satakunta kilometriä nykyistä sisempänä, ja Seinäjoen ja Nivalan lakeudet makasivat merenpohjassa. Oulujärvi oli vasta hiljattain kuroutunut irti merestä. Uudellamaalla laineet osuivat rantaan jossain Askolan, Järvenpään ja Lohjan seuduilla. Suomi haki muotoaan.