
Linkolan klassikot 2: Jalohaukan kohtalo Suomessa (osa 1)
Lukijoiden silmiin lienee useaankin otteeseen osunut Luonnonsuojeluyhdistyksen harvinaisimpia suurpetolintujamme, huuhkajaa, jalo- eli muuttohaukkaa ja kotkaa koskeva tiedustelu. Kerätyn laajan havaintoaineiston tuloksia voidaan nyt esitellä ensimmäisenä jalohaukan osalta.
Paitsi Suomen Luonnossa ja luonnontieteellisissä lehdissä esitettyjä vetoomuksia, kerättiin havaintoja epäilemättä tehokkaammalla henkilökohtaisella kyselykaavakemenetelmällä. Yli 1500 monistettua kaavaketta postitettiin Eläinmuseon tiedonantajaverkostolle, mm. kaikille lintujen rengastajille, Riistantutkimuslaitoksen havainnoitsijoille, metsähallituksen kaikille hoitoalueille sekä kotiseutuyhdistyksille. Mainittakoon, että tämä merkitsi yhdistykselle pitkälti yli puolensadantuhannen menoerää pelkästään postituskustannuksina.
Käytetyistä tiedonantajaverkostoista osoittautuivat kotiseutuyhdistykset varsin vähän antoisiksi, ja myös Riistantutkimuslaitoksen havainnoitsijoista useimmilta näytti puuttuvan aktiivinen harrastus muita linturyhmiä kuin riistalintuja kohtaan sekä monesti lajintuntemuskin. Tämän — ylivoimaisesti mieslukuisimman — verkoston joukossa oli kuitenkin useita erittäin arvokkaita poikkeuksia, monesti juuri sellaisilla »perifeerisillä» seuduilla, joilta ornitologeilla ei ole mitään tietoja: saatiinhan R.t:n kautta vastauksia valtaosasta maan pitäjiä. Hyvää asiantuntemusta ja ilahduttavaa harrastusta osoitti valtion metsänhoitoväki, jonka osuus kotkan osalta on aivan ratkaiseva.
On paikallaan erikseen kiittää muutamia vastaajia, jotka toisaalta ovat osoittaneet suurinta innokkuutta ja perusteellisuutta, sekä muutamia henkilöitä, jotka ovat olleet suureksi avuksi kesän tarkastustyön aikana. Kiitokset koskevat myös »huuhkaja- ja kotkamiehiä», jotta vältyttäisiin toistolta myöhemmin näiden lajien selvittelyn esittelyssä: valtion metsänhoitajat Isotalo (Perho), Jauhiainen (Rovaniemi), Länsimies (Savonlinna), Mäkelä (Pudasjärvi), Pohjola (Karstula), Salonen (Ylivie