Keskustakirjasto Oodi

Oodin fossiilit vievät dinosaurusten aikaan ja löytyvät yllättävästä paikasta – WC-tiloista. Sekä kellarikerroksen että toisen kerroksen WC-tilojen seinät ja lattiat on tehty fossiileja sisältävistä kivilaatoista.

Fossiilien koristamat portaat vievät Oodin aulasta alas WC-tiloihin.

Nämä kivet ovat peräisin Saksasta. Ne muodostuivat merenpohjan lietteestä jurakaudella noin 150 miljoonaa vuotta sitten, kun Keski-Eurooppa oli trooppinen saaristo. Silloin elettiin dinosaurusten ajan puoliväliä. Maailman ensimmäiset linnut olivat juuri nousseet siivilleen.

Oodin vessojen yleisiä fossiileja ovat kierteiset ammoniitit ja soikionmuotoiset belemniitit. Molemmat olivat mustekalojen sukulaisia: ammoniitit muistuttivat nykyistä helmivenettä, belemniitit taas kalmaria.

Vielä jurakaudella nämä lonkeroniekat olivat merten valtalajistoa ja kalat niihin verrattuna harvinaisia.

Belemniitti.

Ammoniitti.

Tältä ammoniitti näytti.

Epämääräisemmät fossiilisen kuoren kappaleet, joita seinä- ja lattialaatoissa on pilvin pimein, ovat kuuluneet sienieläimille ja muille trooppisten riuttojen selkärangattomille.

Saman aikakauden fossiileja voi bongata esimerkiksi Kalasataman kauppakeskus Redin ja Kampin Autotalon lattioista.

Ateneum

Fossiileja voi löytää sekä Ateneumin sisä- että ulkopuolelta. Ne vievät kävijän ordoviikkikaudelle, noin 450 miljoonan vuoden taakse. Ordoviikkikaudella kuiva maa oli vielä enimmäkseen autiota, mutta meret kuhisivat elämää.

Ateneumin sisätiloissa lattioita ja portaikkoja koristavat komeat oikosarvet. Ne olivat mustekalan sukulaisia, joilla oli suojanaan kierteinen, venytetyn kartion muotoinen kuori.

Joillain lajeilla kuori oli kaartuva tai jopa kääntyi kärjestään kippuralle. Suurimpien oikosarvien kuori oli jopa kuuden metrin mittainen. Ne olivatkin oman aikansa merten huippupetoja.

Oikosarvia.

Tältä oikosarvi näytti.

Ulkoseinässä fossiileja sisältävää kiveä on kapea raita vyötärön korkeudella. Pehmeän kalkkikiven tarkoitus on suojata rakennuksen ylempiä osia liikenteen tuottamalta tärinältä, mutta siitä on iloa myös fossiilibongaajalle.

Oikosarvien lisäksi rapautuneesta kalkkikivestä voi löytää muinaisten matojen kaivamia tunneleita ja trilobiittien kuorenkappaleita.

Siiraa muistuttaneet trilobiitit kuuluivat oman aikansa menestyneimpiin eläimiin. Niitä on tunnistettu fossiileista huikeat 22 000 lajia eri puolilta maailmaa.

Madon käytävä.

Trilobiitin kuoren kappale. Kännykän näytöllä näkyy kokonainen trilobiitin fossiili.

Tältä trilobiitti näytti.

Oikosarvien ja trilobiittien valtakauden kiveä on tuotu Suomeen sekä Virosta että Ruotsista. Ruotsi, Suomi ja Viro kuuluivat tuohon aikaan Baltika-mantereeseen, joka sijaitsi lämpimillä vesillä eteläisellä pallonpuoliskolla.

Ateneumin lisäksi saman aikakauden fossiileja voi ihailla muun muassa Ritarihuoneen, Helsingin yliopiston päärakennuksen ja Postitalon vanhojen Postin tilojen lattioissa. Yliopiston Snellmania-rakennuksen aulassa oikosarvia esiintyy erityisen kauniissa punaisessa kalkkikivessä.

Porthania

Yliopistonkadulla sijaitseva kampusrakennus Porthania tarjoaa ehkä kaikkein hämmästyttävimmän fossiilimatkan: se vie käsittämättömän kauas menneisyyteen, aikaan ennen monisoluista elämää.

Lattiakivillä on ikää yli kaksi miljardia eli kaksi tuhatta miljoonaa vuotta.

Porthanian pääaulan lattia on Lapin marmoria, joka on peräisin Lapin kolmion alueelta. Tämä Kemi- ja Torniojokien alajuoksujen väliin jäävä kolmiomainen alue on yksi harvoista Suomen seuduista, joilla kallioperä on kalkkipitoista. Sen ansiosta alue on tunnettu erityisen rikkaasta kasvilajistostaan.

Kaksi miljardia vuotta sitten paikka oli vuorovesirantaa, ja kalkkikivi muodostui sen pohjaliejusta. Eläinten kuoria siitä on turha etsiä, sillä tuohon aikaan ei vielä ollut eläimiä. Sen sijaan rantavedessä kasvoi mattoina sinileviä ja muita mikrobeja.

Nämä sinilevät toimittivat tietämättään tärkeää tehtävää: ne olivat juuri luomassa maapallolle happipitoista ilmakehää, josta tulisi edellytys kaikelle monimutkaiselle elämälle.

Stromatoliittejä.

Stromatoliittien fossiileissa vuorottelevat ohuet mikrobi- ja sedimenttikerrokset.

Vähitellen mikrobimatot peittyivät veden tuomaan sedimenttiin. Uusi kerros mikrobeja kasvoi sen päälle uudestaan ja uudestaan, kunnes tuloksena oli erikokoisia kumpareita, jotka olivat sisältä kerroksittaisia kuin sipuli. Niitä nimitetään stromatoliiteiksi. Sipulimaiset kerrokset näkyvät lattiakivissä yhä.

Stromatoliitit ovat vanhimpia näkyvän kokoisia merkkejä elämästä. Nykyään elävät stromatoliitit ovat hyvin harvinaisia, koska lähes kaikkialla maapallolla on ryömiviä ja tonkivia eläimiä, jotka estävät mikrobimattojen muodostumista.

Tältä stromatoliitit näyttivät.