Ikiaikaiset silmät tuijottavat taivasta neliasteisessa vedessä. Samanlaiset silmät ovat katselleet yötöntä taivasta jo miljoonia vuosia. Jokin liikahtaa taivaalla! Peto! Lintu! Elävä fossiili pysyy kylmän rauhallisena paikallaan. Se luottaa suojaväriinsä.

Vesi tuo turvaa, mutta sitä on päivä päivältä vähemmän. Vielä puolitoista viikkoa sitten vettä oli lähes metri, tänään 15 senttiä. Ruuan saaminen alkaa olla linnuille niin helppoa, että lampi muistuttaa drive-in ravintolaa. Merisirrit hiippailevat rantavedessä ja lapintiirat niittaavat syvemmällä piilottelevat makupalat. Vedenpinta laskee edelleen: kymmenen senttiä, viisi, kolme, nolla. Vettä ei ole. Lammen pohjamuta täyttyy lintujen jalanjäljistä, sitten linnutkin häviävät. Kaikki tämä tapahtui vain kolmessa viikossa.

Meneillään oleva ilmastonmuutos ja biodiversiteettikato ovat tuoneet minut ja tutkimukseni veden äärelle lähelle pohjoisnapaa. Olen Huippuvuorilla tutkimassa järviä ja lampia sulavien jäätiköiden ja Pohjoisen jäämeren välisellä maakaistaleella. Haluan selvittää miten ilmastonmuutos vaikuttaa arktisen äyriäisen, paljakkakilpiäisen, selviytymiseen. Tutkimukseni päähenkilö on indikaattorilaji, jonka olemassaolo ja elinympäristöt kertovat laajemmasta ympäristönmuutoksesta. Koska äyriäinen on ravintoverkon avainlaji, sen kohtalo vaikuttaa useiden muiden lajien hyvinvointiin ja selviytymiseen: muiden äyriäisten ja tiiran – hanhen ja naalin – ihmisen ja jääkarhun – sinun ja minun.

Arktisissa vesissä elää miljoonia vuosia muuttumattomana säilynyt elävä fossiili, paljakkakilpiäinen. Laji esiintyy lammissa meren ja jäätiköiden välisissä Huippuvuorilla. Suomessa se elää levinneisyysalueensa etelärajalla pohjoisen kylmissä järvissä. Paljakkakilpiäisen silmien takana on valon määrän muutoksia aistiva kolmas silmä, jonka avulla se havaitsee ylitselentävien lintujen varjot ja tietää itse missä asennossa se ui. Kuva: Per Harald Olsen / Wikimedia Commons

Tuntemamme elämä perustuu veteen, myös lumen ja jään maassa Huippuvuorilla. Kaikkien muiden lajien tavoin paljakkakilpiäinen tarvitsee vettä elääkseen. Se elää sekä ihmiselle tärkeissä juomavesijärvissä ja -lammissa, että naalien juomavesilätäköissä. Arktiset lammet uhkaavat kuitenkin kadota ilmaston muuttuessa.

Vesi on suojapeitto

Tutkin muta-aavikkoa, kuivuneen lammen pohjaa. Haluan saada selville syitä, jotka aiheuttavat Arktisten lajien sekä niiden elinympäristöjen häviämisen. Työnnän lämpömittarin kärjen halkeilevan mutapinnan läpi. Viisiasteista mutaa. Mielenkiintoista, mutta samalla minua ahdistaa. Vesi ei enää viilennä kesällä eikä jää suojaa pohjaa talvella. Heinäkuussa useiden lampien pohjat olivat vielä jäässä, sitten ne pikkuhiljaa sulivat. Kolme viikkoa sitten lampien pohjat olivat kaksiasteisia, elo–syyskuun vaihteessa neliasteisia.

Vedettömänä maa on alasti. Tässä ja nyt, omien jalkojeni alla, ikivanhaa pakastinta, eli ikiroutaa, ei enää ole. Maa on sulaa, hyllyvää. Muta-aavikon lämpötila seuraa ilman lämpötilaa veden kadottua, ja vuosi vuodelta Huippuvuorilla on aina vain lämpimämpää. Tutkimusalueellani saaren itärannikolla lämpötila on noussut 4,6 astetta viimeisen neljän vuosikymmenen aikana. Huokaan. Ilmasto lämpenee, lammet häviävät, muta-aavikot lisääntyvät. Täällä lämpötilan nousu on kuusi kertaa nopeampaa kuin maapallolla keskimäärin. Vesi ja jää ovat kuin suojapeitto ankaria olosuhteita vastaan sekä kesällä että talvella. Ilmastonmuutoksen aiheuttama kuivuminen uhkaa viedä tämän suojapeiton pois.

Kivihiilipöly ruokkii ilmastonmuutosta

Seison tundralla. Ympäröivät vuoret kätkevät sisälleen ilmastonmuutosta kiihdyttävää kivihiiltä. Hiiltä, jonka käytöstä maailma pyrkii eroon. Mahtavana vieressäni nousevan vuoren sisuskalut on kaivettu täyteen onkaloita, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen monin tavoin.

Kaivoskuiluja pitkin virtaa kivihiilipölyn värjäämää vettä lähialueen vesistöihin. Se vaikuttaa sekä suoraan että välillisesti lajien selviytymiseen. Vedet ympärilläni on puettu surupukuun. Lampien pohjalta löytyvät kivihiilen palaset ja pohjien musta väri eivät enää yllätä minua.

Vaikka suuri osa kaivoksista on suljettu vuosikymmeniä sitten, niiden vaikutukset eivät ole loppuneet. Avoimella tundralla tuuli kuljettaa kivihiilipölyä, joka lopulta päätyy lampien pohjalle mustaksi kerrokseksi. Musta pöly sitoo vesistöön tehokkaammin lämpöä kuin vaaleampi pohja-aines. Pohjan lämpeneminen edistää veden haihtumista ja kiihdyttää vesistöjen kuivumista. Kierre on valmis. Kivihiili aiheuttaa sekä paikallisia että kaukaa kulkeutuvia ongelmia Arktiselle biodiversiteetille.

Vuorten uumenista kaivettu kivikivihiili on jättänyt jälkeensä onkaloita, jotka täyttyvät vedellä, jäätyvät, ja taas sulavat lämpenevän ilmaston takia. Sulamisvedet kuljettavat kivihiilipölyä arktisten järvien ja lampien pohjille, mikä kiihdyttää lampien lämpenemistä.

Silmäkulmastani havaitsen liikettä. Jääkarhuko? Kehoni jännittyy ja mittarit putoavat käsistäni kuivuneen lammen pohjalle. Pinkaisen ladatun kiväärin luo ja samalla tähystän lammen penkkaa. Ympärilläni on mutaisen kuopan rantapenkka, jonka yli on vaikea nähdä. Olemme ansassa meren ja jäätikön välissä. Voi permanto! Norjalainen tutkijakaverini ei ensin ymmärrä, mutta pian hänkin vakavoituu ja alkaa tähystää. Huippuvuorten Ny-Ålesund on jääkarhujen maata. Täällä ihminen on vahvempien ruokaa.

Sitten vekkulit tummanruskeat silmät nousevat rantapenkan takaa ja pälyilevät kuivuneen lammen pohjalle. Terävien hampaiden välissä keikkuu saalis. Silmiä ympäröi vaaleanharmaa pörröturkki ja ilmeen kruunaa pienet pyöreäreunaiset korvat. Naalihan se.

Rentoudun ja alamme nauraa. Naali leikkii saaliillaan, valkoposkihanhen päällä. Tuntuu kuin se olisi ylpeä saaliistaan ja haluaisi esitellä sitä meille. Pitkän kaulan päässä rennosti keikkuva nokka näyttää kummalta ilmalentojen aikana. Ravistus, kiemurteleva ilmalento ja pumps maahan! Naali on meistä koko ajan tietoinen ja hivuttautuu aina vain lähemmäksi. Viimein se luopuu hanhen päästä ja lähestyy lammen pohjaa.

Naalin saaliiksi joutunut hanhi on saattanut olla sulkasadossa ja siksi lentokyvytön. Hanhille sulkasato on hengenvaaralista aikaa, koska kuivuneet lammet eivät tarjoa pakopaikkaa maapedoilta. Vesilinnut ovat uidessaan petojen hampaiden tavoittamattomissa, mutta maalla munat, poikaset ja lentokyvyttömät sulkiaan vaihtavat aikuiset ovat alttiita petojen hyökkäyksille.

Juostessaan kohti naali lipoo kieltään ja katsoo silmiin. Hämmennyn ja aivan viime hetkellä tajuan mitä naalilla on mielessä. Se aikoo ryöstää meidän mittarit! Syöksyn kohti mittareita ja naali säpsähtää. Saamme pitää työkalumme.

Lampien äärellä viihtyvät naali ja monet linnut. Sulkasadon aikaan vesilinnut ovat lentokyvyttömiä, jolloin kuivuvat lammet ovat naaleille otollinen saalistusympäristö. Kuva: Risto Raunio / Vastavalo

Naalien lisäksi on muitakin ilonaiheita. Tutkimustuloksemme ovat tavoittaneet oikeat henkilöt. Arktista biodiversiteettiä käsittelevissä kansainvälisissä kokouksissa 2014 Norjan Trondheimissa ja 2019 Rovaniemellä uusin tieto siirtyi osaksi päätöksentekoa. Suojelupäätöksiä on jo tehty.

Norja kuunteli meidän ja monien muiden tutkijoiden viestiä. Arktinen luonto on vaarassa, kivihiilestä on luovuttava. Huippuvuorten kivihiilikaivoksia alettiin ajaa alas 2016, sulkea 2019 ja luonnonsuojelualueita laajennettiin vanhoille kaivosalueille tänä vuonna.

Huippuvuorilla on vielä kaksi toiminnassa olevaa kivihiilikaivosta. Kivihiili lämmittää pääkaupunkia Longyearbyeniä, mutta kivihiilen käyttö on tarkoitus lopettaa 2023 mennessä. Tämä kaivos ei tee poikkeusta madonreikineen, ja myös sen tunnelit ovat täyttyneet vedellä. Eikä millä tahansa vedellä, vaan sulavan jäätikön vedellä. Eikä onkaloiden täyttyminen tapahtunut minkä tahansa päivän jälkeen, vaan kuumimman koskaan mitatun päivän jälkeen Huippuvuorilla.

Arktisen vesiluonnon lajit kampailevat selviytymisestään lämpenevissä vesissä. Rantavyöhykkeiden kasvillisuus viilentää vettä ja on hyvä puskuri maalta kulkeutuvia ravinteita ja haitta-aineita vastaan. Tunturikoivut ja pajut varjostavat jokien, lampien ja järvien rantavyöhykkeitä Suomen arktisella alueella, ja tarjoavat vesilajeille suojaa paahtavimmalta auringolta. Täällä rantapuiden varjostavaa vaikutusta ei ole. Huippuvuorilla rannat ovat avoimia, eli sieltä ei löydy korkeampaa kasvillisuutta.

Toinen uhkatekijä liittyy maankäyttöön. Esimerkiksi kaivostoiminta voi pilata vesiluontoa laajoilla alueilla, ja vaikutukset voivat jatkua pitkälle tulevaisuuteen. Kolmas merkittävä vesiluontoon kohdistuva uhkatekijä on lajien siirrot ja istutukset. Varomattomalla lajien ja niiden mukana kulkeutuvan veden siirroilla on saatu merkittäviä vahinkoja aikaan vesiluonnossa. Meille elintärkeä vesi aloittaa matkansa tuntureiden lammista kohti alavampia maita, ja osa siitä päätyy myös ihmisten juomavedeksi. Suojelualueiden perustaminen järvien, pienten lampien ja jokien ympärille olisi hyvä tapa suojella arktista monimuotoisuutta, myös Suomessa.

Mitä en näe, sitä ei ole?

Arktisten elinympäristöjen ja lajiston muutoksen laajuutta voi olla vaikea ymmärtää, jos sitä ei itse näe. Joskus minustakin tosin tuntuu siltä, että olisi helpompi sulkea silmät. Noudattaisinko tutkimuslajini käyttäytymismallia? Pelästyessään paljakkakilpiäinen hautaa silmät lammen pohjamutaan. Päätän katsoa ongelmia silmiin. Muutoksen näkeminen ahdistaa minua, ja mutaa on ympärillä paljon, liikaakin. Valitettavasti kuivuminen ei ole ainoa biodiversiteettikatoa aiheuttava ongelma.

Lumen ja jään maassa moni asia on kiinni ajoituksesta. Lämpötilan noustessa nollan yläpuolelle alkaa tapahtua. Jää sulaa. Kivihiilikaivoksien tunneleihin jäätynyt vesi lähtee liikkeelle, ja purkautuva hapan vesi uhkaa paljakkakilpiäisen herkkien nuoruusvaiheiden selviytymistä. Ilmastonmuutos on monitahoinen ongelmavyyhti, jonka vaikutukset ulottuvat kaivosonkaloiden kautta lampien ikiroutaan asti. Ilman tietoa ei ole muutosta, ja vain tieto mahdollistaa oikeanlaisen toiminnan.

Oman haasteensa tuo luonnon armottomuus. Käteni ovat kipeät, haavoilla ja nimettömän pää on musta ja paleltunut. Luonnon säälimättömyys on pitänyt ihmisen etäällä ja suojellut Arktisia lajeja ihmisen suorilta vaikutuksilta. Ihmisen aiheuttamat muutokset Arktisessa vesiluonnossa ovat useimmiten kuitenkin epäsuoria, hajuttomia ja mauttomia. Onneksi ilmastonmuutoksen salatut vaikutukset ovat luettavissa minun ja monien muiden tutkijoiden mittareiden näytöiltä. Musta kivihiili aiheuttaa sekä suoria että epäsuoria haittoja. Tietoa tarvitaan, että toimenpiteet osataan kohdentaa oikeille alueille ja varmistaa paras mahdollinen haittojen minimointi.

Kaivostoiminnan hiipuessa Huippuvuorilla turismi kuitenkin kasvaa. Ihmisen kosketus näkyy kuin raapimisjälkinä avoimella tundralla. Yhä useammat ihmiset haluavat omin silmin nähdä jäätiköt ja jääkarhut, ja yhä useammalle se on myös mahdollista. Uusia hotelleita nousee tundralle samalla kun uutta maata paljastuu sulavien jäätiköiden alta. Sulava merijää mahdollistaa laivaliikenteen ja turistien kuljettamisen yhä pohjoisemmaksi. Mutta osaavatko turistit nähdä ihmisen aiheuttamat muutokset arktisessa luonnossa? Armoton luonto muuttuu ja avaa uusia mahdollisuuksia ihmiselle alueella, jossa vain vahvimmat ovat selviytyneet. Työnnän luonnon raapimat käteni rukkasiin.

Jäästä vedeksi ja höyrynä ilmaan

Siirryn seuraavalle lammelle. Täällä on vettä. Paljakkakilpiäisiä uiskentelee lammessa, jonka pohjan silmäni erottavat helposti. Kirkkaissa vesissä elävät eläimet ovat saalistajille näkyvillä. Jäätiköiden kupeessa kaarteleville linnuille nämä vedessä polskivat ”äyriäisenergiapatukat” tarkoittavat mahdollisuutta elämään, pesään ja poikasiin. Toisaalta omassa elementissään vedessä paljakkakilpiäiset ovat pelättyjä petoja. Äyriäiset kamppailevat kutistuvissa elinympäristöissään raivokkaasti elintilasta ja väistelevät lintujen ja lajikumppanien saalistusyrityksiä. Lopulta kuivat lammet eivät enää tarjoa elinympäristöjä vesilajeille eikä suojaa tai ruokaa linnuille. Elämä hiipuu.

Palaan Longyearbyeniin. Näen halkeilevan rantavyöhykkeen keskellä lätäkön, vettä, pohjan, mutta ikiaikaiset silmät eivät tuijota takaisin. Paljakkakilpiäisiä ei ole, rannalta löytyy kuollut lapintiira. En tiedä mikä aiheutti lapintiiran menehtymisen pesimäalueella, jolla paljakkakilpiäinen oli tärkeä ravintokohde. Lampien kuivumisen vaikutuksia linnustoon ei ole vielä tutkittu.

Tutkijatohtori Hanna-Kaisa Lakka selvittää miten ilmastonmuutos vaikuttaa paljakkakilpiäisen elinympäristöihin Arktisella alueella.

Arktisen alueen biodiversiteetin näkökulmasta herkkien vesiekosysteemien häviäminen aiheuttaa ongelmia laajemmassakin mittakaavassa. Vesi yhdistää lajeja ja elinympäristöjä, sillä haastaviin olosuhteisiin sopeutuneiden lajien elinkierrot ovat kietoutuneet toisiinsa. Arktisissa vesissä ihmisen laukaisema muutos aiheuttaa tapahtumasarjan, jonka haitallisia vaikutuksia on vaikea jälkeenpäin korjata.

Soisin hanhille turvallisen sulkasadon lammen pinnalla kelluen ja paljakkakilpiäiselle pitkän lisääntymiskauden sopivasti lintupedoilta suojassa. En tahtoisi todistaa massakuolemia ja kärsimystä ihmisten aiheuttamien muutosten vuoksi. Koen myös olevani itse vastuussa tästä muutoksesta. Veden ja jään vuorottelu ei pakota Arktisia lajeja muuttumaan, sillä ne ovat sopeutuneet siihen, mutta veden häviäminen aiheuttaa suuria ongelmia. Vesi ja jää ovat arvokkainta mitä meillä on, ja vettä meidän tulisi osata arvostaa ja vaalia, viimeiseen pisaraan asti.