Tutustuin metsähiireen (Apodemus flavicollis) ensi kerran 1970–80-lukujen taitteessa Karjalohjalla. Olin innostunut pikku­nisäkkäistä, ja kahlasin perusteellisesti läpi Haapamäen kirjaston silloisen nisäkäskirjallisuuden.

Pian aloin kerätä kannanvaihteludataa Suomenselän Lintutieteellisen yhdistyksen myyräkantojen seurantaan. Metsähiirtä ei polkupyörämatkan etäisyydellä Haapamäeltä ollut, mutta isovanhempien maapaikka Karjalohjalla oli eri maailma.

Saapuessamme kesäloman alussa Härjänvatsan torpalle, oli talven kylmillään olleessa talossa usein suurikokoisia hiirenpapanoita.

Kerran tupakeittiön lattia­luukun alla olevan kellarin perunasaavista löytyi paitsi puoliksi syötyjä perunoita, myös kuollut metsähiiri. Laji ja papanat yhdistyivät.