Nyt marraskuussa on pimeää, kylmää ja märkää. Monet kaupunkien asukkaista pysyttelevät sisätiloissa ja elämä rauhoittuu talvea kohden.

Toisin on keväällä. Huhtikuussa päivä on jo pitkä ja luonto heräilee. Lunta on maassa enää varjoisissa paikoissa, painanteissa tai puunrunkojen pohjoispuolella. Illalla, samaan aikaan kun iso osa kaupunkilaisista pesee hampaita ja valmistautuu nukkumaan, osa vasta heräilee ja venyttelee pieniä karvaisia jalkojaan. Yö on siilien päivä.

Keväinen kaupunki-ilma on raikas ja täynnä hajuja. Jostain kantautuu vasta avautuneiden leskenlehtien makea tuoksu. Lähellä maanpintaa kostean mullan ja maatuvien lehtien hajuun sekoittuu pinnan alla möyrivien pulleiden matojen houkutteleva aromi. Nyt ei kuitenkaan ehdi napostelemaan, sillä kosteaan kirsuun on tarttunut jotain vieläkin herkullisempaa.

Siilikoiraalle kevät on aina rankkaa aikaa. Talven horrostaminen on vienyt paljon energiaa, mutta ennen kuin puutetta  pääsee paikkaamaan, sillä on tärkeämpää tekemistä. Vajaista grammoistaan huolimatta siilin on jaksettava yhdessä yössä tassutella jopa kilometri tai kaksi. On parin etsinnän aika.

Koiras seuraa nenään tarttunutta hajua tarkasti ja tomerasti. Jos hyvin käy, se ehtii naaraan luokse ennen muita.

Yllättäen matka tyssää kuin seinään. Aivan tavallinen, parin kiven korkuinen reuna rajaa puistonurmen kulkuväylästä. Este on kuitenkin liian korkea pienillä käpälillä varustetulle piennisäkkäälle, eikä otus pääse siitä yli.

Se seuraa muurin reunaa ensin oikealle, ehkäpä sieltä löytyy reitti. Ei, muuri on loputon – kenties toista kautta! Siili vaihtaa suuntaa ja määrätietoisesti etsii pääsyä muurin yli tai ali tai ohi.

Suvunjatkaminen ei ole siilille mikään helppo nakki.

Hämmentynyt siilikoiras luopuu jälleen ja kääntyy. Hajuaistin avulla suunnistavan eläimen on vaikea hahmottaa kivisen seinämän ulottuvuuksia. Arvokasta aikaa kuluu, kun koiras etsii pääsyä muurin toiselle puolelle.

Lopulta sinnikkyys palkitaan. Muuri ei jatku ikuisesti, vaan siili pääsee takaisin tärkeälle hajun ohjaamalle reitilleen.

Suvunjatkaminen ei ole mikään helppo nakki. Ei riitä, että on ensimmäisenä paikalla: kosiskelu ja suostuttelu vie aikaa. Naaras hätistelee koirasta pois ja tuhisee sille ärtyneesti. Vispilänkauppa vaatii kärsivällisyyttä ja puuhastelu jatkuu aamun pikkutunneille saakka. Pitkän yön jälkeen koiras ei jaksa enää vaeltaa omaan pesään vaan nukahtaa naaraan päiväpesän lähistölle pensaan juurelle.

Kaupunki lukuisten eläin- ja hyönteislajien kotina

Kaupungit eivät ole vain ihmisten elinympäristöjä. Kaupungeissa asuu ja elää paljon eri eläimiä ja hyönteisiä, jotka käyttävät kaupunkiympäristöä monin tavoin. Osalle kaupungeista on tullut niin tärkeitä elinympäristöjä, että elämä täysin villissä luonnossa ei ole enää houkuttelevaa.

Nopea kaupungistuminen ja kaupunkien jatkuva kasvu uhkaavat luonnon monimuotoisuutta maailmanlaajuisesti. Kaupunkirakenne vaikuttaa suoraan kaupunkiluonnon lajirikkauteen: rakenteellinen tiivistäminen ja viheralueiden nakertaminen pilkkoo kaupungeissa asuvien eläinten elinympäristöjä, ajaa ne ahtaalle  ja lopulta heikentää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta. Monien tavallisiksikin miellettyjen lajien, kuten varpusten, on raportoitu vähentyneen.

Kaupunkiluontoon ja -lajistoon suhtaudutaan tavallisesti suojelun kautta: uhanalaisten ja muutoksille herkkien lajien elinympäristö pyritään rajaamaan rakentamisen ulkopuolelle. Suojelullisten lähtökohtien lisäksi luonto voitaisiin entistä vahvemmin nähdä erottamattomana osana kaupunkia ja elinympäristöjä myös rakennetuilla alueilla. Suunnittelun keinoin on mahdollista luoda aivan uusia habitaatteja ja siten tukea nelijalkaisten ja siivekkäiden asukkaiden kaupunkielämää.

Heinäkuisena kesäiltana neljä poikasta tuhisee emon vierellä. Ne syntyivät vaaleanpunaisina ja karvattomina, mutta nyt kolmen viikon ikäisinä ne näyttävät jo ihan oikeilta siileiltä. Pesä on pallomainen oksilla vahvistettu, ja kuivilla heinillä sekä pehmeillä lehdillä sisustettu rakennelma.

Emo on puuhastellut pesänrakennushommissa koko alkukesän. Se on valinnut paikan tarkasti, ja kenties testannut muutamaa eri sijaintia ennen lopullista päätöstä.

Siili on ahkera pesänrakentaja – päiväpesiä voi olla useita ja syyspesiäkin muutama, joista yksi valikoituu talvipesäksi. Poikaspesä on kuitenkin huolellisemmin rakennettu ja suurempi kuin ihan tavalliset kesäpesät. Toisin kuin monet muista siilin pesistä, jotka voivat sijaita ihmisen pihapiirissä pensaiden alla tai lehtikasassa, poikaspesän se on rakentanut rauhalliseen paikkaan metsän reunalle. Pesän paikka kuvaa siilin elämän kahta puolta: toisaalla metsäluonto, toisaalla ihmisen muokkaama rakennettu ympäristö.

Poikasten kasvaessa pesässä on tungosta. Siiliemo rakentaa pari uutta pesää lähistölle ja alkaa vähitellen käyttämään niitä päiväpesinään, kun pesä käy ahtaaksi. Vielä poikaset ovat liian pieniä pärjäämään itsenäisesti, mutta pian emon täytyy aloittaa talveen valmistautuminen.

Siili on ahkera pesänrakentaja.

Elokuun lopun hämärässä siili saa touhuta rauhassa. Yö on jo pitkä ja tankkaaminen talvea varten on hyvässä vauhdissa. Rasvaa täytyy kerryttää reippaasti, sillä poikasten hoitaminen on vienyt aikaa ja voimia. Talvea varten paino on miltei tuplattava, jotta energiaa riittää koko talveksi.

Siilikoiraalla on parempi tilanne sillä se on herkutellut kastemadoilla, rapsakoilla kovakuoriaisilla ja monenmoisilla nilviäisillä koko sen ajan kun naaras on hoitanut poikasia. Lisäksi sen alkuillan rutiineihin on kuulunut jo pitkään naapurin omenapuun alla vieraileminen. Siellä on ollut tarjolla herkullista ja ravintorikasta kissanruokaa koko kesän.

Monilla kaupungin ihmisasukkailla onkin tapana jättää siileille sopivaa evästä kuppeihin yöllisille vierailijoilleen. Tärkeää on täälläkin olla ensimmäisenä, jotta helposti nahisteluun johtavaa jonoa kastikekioskille ei ehdi muodostumaan.

Kun maha on täynnä, yölliset seikkailut jatkuvat tutkimalla lähialueita. Siilillä ei ole varsinaista reviiriä, jonka reunoilla sen tulisi partioitua. Se voi kuitenkin seurailla tuttuja reittejä tarkasti hajuaistinsa avulla.

Eläinavusteinen suunnittelu

Kaupunkien asukkailta kerätään tietoa monin eri tavoin ja heille tarjotaan mahdollisuuksia osallistua kaupunkisuunnitteluun ja omaan elinympäristöönsä liittyvään päätöksentekoon. Mutta mitä ja miten kysytään niiltä, joiden kanssa meillä ei ole yhteistä kieltä tai tapaa kommunikoida?

Eläinavusteisella suunnittelulla tarkoitetaan maisema- ja ympäristösuunnittelua, jossa suunnitteluratkaisuja ja valintoja ohjaavat tietyn lajin eri elämän vaiheisiin liittyvät tarpeet. Lähestymistapa poikkeaa suojelullisesta näkökulmasta siinä, että koko kaupunki nähdään mahdollisena elinympäristönä eri lajeille, ei ainoastaan kaupunkimetsät ja -luonto.

Suunnitelma edistää valitun lajin tai lajien elämää alueella. Suunnittelutyö aloitetaan tutustumalla lajityypilliseen käyttäytymiseen ja erityisiin tarpeisiin: mitä se tarvitsee pesänrakentamiseen, mihin pesä rakennetaan? Entä ravinto ja sen hankinta? Tai riskit ja vaaranpaikat?

Sen jälkeen suunnittelualuetta tarkastellaan näiden tarpeiden kautta ja pohditaan millaisilla ratkaisuilla lajeja voidaan houkutella alueelle tai parantaa niiden nykyisiä elinolosuhteita. Olennaista on se, että alue nähdään kaikkien sen asukkaiden yhteisenä tilana. Parhaimmillaan suunnitteluratkaisuista hyötyvät monet tai jopa kaikki alueen käyttäjät.

Yksinkertaisimmillaan eläinavusteinen suunnittelu tarkoittaa istutettavien kasvilajien valitsemista esimerkiksi perhosten ja pölyttäjien houkuttelemiseksi. Linnuille voidaan niin ikään istuttaa tiettyjen lajien suosimia puulajeja ja varmistaa pesäpaikkojen saatavuus.

Ympäristösuunnittelijoilla on jo vakiintunut ja tärkeä rooli osana kaupunkisuunnitteluun liittyvää asiantuntijatyötä. Heidän tehtäviinsä kuuluu esimerkiksi uhanalaisten lajien, kuten liito-oravan, etujen valvonta. Mutta voisiko heillä olla nykyistä isompi rooli osana suunnittelutyötä?

Myös siiliemo lähtee etsimään pihapiirien herkkuja. Matka pesältä herkkupöytään alkaa navigoimalla metsänpohjalla tutuksi käyneitä reittejä pitkin. Pitkä kuono vipattaen se poimii nenäänsä metsän tuoksuja ja suunnistaa eteenpäin. Samalla se aistii mahdollisia vaaroja. Siilin tavallisimmat luontaiset viholliset, mäyrä ja kettu, ovat kaupunkimetsien asukkaina tunnettuja. Myös huuhkajat voivat erikoistua siileihin. Lisäksi ihmisen paras ystävä, koira, on tappava uhka siilille.

Metsän reunalla kaikki muuttuu. Reitti on tuttu, mutta äkillinen ympäristön hajujen, valomaiseman ja jopa tassutuntuman muutos saa siiliemon joka kerta varuilleen. Vaikka se ei näe tarkasti, silmiin piirtyy metsän pohjaa valoisampi näkymä. Samalla metsäpolun pehmeä neulasmatto vaihtuu kovaksi ja karkeaksi pinnaksi.

Siiliemo pysähtyy ja kohottaa kuonoaan. Haistelemalla se poimii ympäristöstä viestejä ja muodostaa siten siitä kuvaa. Hetken emmittyään se jatkaa matkaa.

Yhtäkkiä voimakas valo – sitten pimeys. Pieniä korvia polttaa jyrähdys ja pakokaasu pöllähtää. Siiliemo vetää tassut ja kuonon piikkisen selkänahan suojaan. Ilmavirta pyöräyttää piikkipallon muutaman kerran ympäri ja sitten kaikki on taas hiljaista. Mustarastas viheltää jossain lähistöllä.

Hetken kuluttua nenä kurkistaa ulos tiiviistä paketista ja ilmaa varovasti nuuhkien silli avautuu kerältä. Matka jatkuu.Tällä kertaa se selvisi säikähdyksellä kohtaamisestaan auton kanssa.

Syksyä kohti siilin liikkuminen rajoittuu kevään ja kesän seikkailuja pienemmälle alueelle. Se rakentaa talvipesän mieluiten metsään, joten syksyiset tutkimusretket keskittyvät enemmän ja enemmän puistojen ja puutarhojen sijasta kaupunkimetsiin.

Iso osa yön askareista liittyy talveen varautumiseen. Talvipesälle on löydettävä sellainen paikka, että se pysyy kuivana läpi talven. Siili rakentaa itselleen muutaman vaihtoehtoisen pesän ja loppusyksyn viileät ja sateiset päivät se viettää vaihtelevasti näissä eri pesissä testaillen ja arvioiden niitä.

Lopulta koittaa se päivä, jolloin se valitsee syyspesistä mieluisimman talvipesäkseen. Se vetäytyy pesään, möyhii sammalpahnat kuntoon ja etsii mukavan asennon. Pesästä kuuluu tuhinaa, joka vähitellen vaimenee. Talvi saa tulla.

Ihminen siilin naapurina

Siili on yksi niistä lajeista, jotka ovat sopeutuneet elämään kaupungeissa ja ihmisten lähistöllä. Jopa niin hyvin, että ne ovat pitkälti riippuvaisia rakennetuista puisto- ja pihaympäristöistä ja ihmisten läheisyydestä.

Kaupunki ei silti ole siilille helppo tai turvallinen ympäristö. Euroopassa ja myös Suomessa siilien lukumäärän on havaittu laskeneen eikä syytä katoon täysin tiedetä. Luonnonvaraisten siilien laskentaa ei tehdä systemaattisesti Suomessa, joten tarkkaa tietoa lajin kehityksestä ei ole olemassa.

Ilmastonmuutoksen myötä siili voi levittäytyä yhä pohjoisemmaksi, mutta samalla vähälumiset ja sateiset talvet lisäävät horroskuolleisuutta. Kaupungistuminen ja elinympäristöjen kaventuminen ja pirstaloituminen vaikeuttavat siilien elämää ja lajin leviämistä. Siili on myös altis tuholaistorjunnassa käytetyille aineille ja muille ympäristömyrkyille.

Ihminen on kuitenkin siilille tärkeä ja hyvä naapuri ja on paljon yksinkertaisia keinoja, joilla siilien viihtymistä kaupungeissa voidaan huomioida ja parantaa. Siilille on tärkeää puistojen ja puutarhojen luonnollisuus ja hoitamattomuus. Se käyttää lehti- ja risukasoja pesänrakennuspaikkoina ja pensaita piilopaikkoina. Maahan pudonneet lehdet ovat paitsi sopivaa rakennusmateriaalia, myös siilin ruokavalioon kuuluvien hyönteisten elinympäristöjä.

Näennäisestä kömpelyydestään huolimatta siili on ketterä ja voi jopa kiipeillä esimerkiksi verkkoaitojen yli. Silti tiiviit aidat ja muurit rajoittavat ja vaikeuttavat niiden arkea. Siilin tarpeet olisikin mahdollista huomioida paremmin uusien rakenteiden suunnittelussa. Olemassa oleviin piha-aitoihin voidaan avata aukkoja ja siten varmistaa, että ne pääsevät liikkumaan turvallisesti ja sujuvasti pihasta toiseen.

Kaupunkiviheralueita toisiinsa kytkevät viheryhteydet laajentavat siilien elinpiiriä, ja niiden avulla luodaan turvallisia kulkureittejä kaupunkirakenteen sisällä. Näiden yhteyksien säilyttäminen, ylläpitäminen ja korjaaminen ovat tärkeitä toimenpiteitä monen muunkin lajin kannalta kuin vain siilien.

Monimuotoinen kaupunkiluonto tukee kaikkien lajien hyvinvointia ja viihtyisyyttä – myös kaupunkien ihmisasukkaiden. ​

Lähteitä:

Kunnasranta, Mervi & Rautio, Anni: Siili Suomen luonnossa, Otava 2022.
Hauck, Thomas & Weisser, Wolfgang W: AAD Animal aided design.
Apfelbeck, B; Jakoby, C & al: A Conceptual Framework for Choosing Target Species for Wildlife-Inclusive Urban Design. Sustainability 2019, 11(24), 6972.
https://www.siilikiikarissa.fi/vaarassa
https://www.siilikiikarissa.fi/tukiruokinta

eläinavusteinen suunnittelukaupunkiluontokaupunkisuunnittelusiili

Tunne luontosi

Tilaamalla Suomen Luonnon pysyt ajan tasalla luonnon tapahtumista ja tuet suomalaisen luonnon suojelua.
Digiarkistossa näköislehtinä lähes koko lehden 81-vuotias historia.