”Minä voin auttaa!” Susanna Pesari ojentaa kätensä ja kiskoo pelastuspuvun vetoketjun viimeiset sentit kiinni. Lainapuku on suunniteltu luultavasti kymmeniä senttejä pidemmälle henkilölle, ja oloni on kömpelö.

Syksy on myöhässä, ja päivä on kesäisen lämmin. Lehtohepokattien kiivastahtinen siritys kantautuu rantaa reunustavista puista. Puvussa tulee nopeasti kuuma, eikä mereltä puhaltava reipas tuuli pääse siitä läpi vilvoittamaan.

Anna Lyssenko kantaa sup-laudan rantakivikon yli veteen ja alkaa nostella kyytiin tarvittavia välineitä: mittanauha isolla kelalla, kirkkaan väriset merkkipoijut, mela sekä lyijypaino ankkuriksi. Hän istuu laudalle jalkojensa päälle ja lähtee vetämään mittanauhaa kohtisuoraan kapean lahden poikki.

Kun nauha näyttää sataa metriä, Lyssenko kiinnittää poijun. Linja ulottuu melkein vastarannan kalliolle asti. Samalla Emilia Röhr vetää ylleen mustan kuivapuvun ja räpylät. Hän lähtee pian tutkimaan snorklaamalla, mitä Lyssenkon vetämän linjan varrelta löytyy.

Tuntemattomat laguunit

Pesari, Lyssenko ja Röhr ovat luonnonsuojelun asiantuntijoita, ja he työskentelevät Metsähallituksen Luontopalvelujen meriluontotiimissä. Tänä kesänä tiimin tehtävänä on ollut selvittää Itämeren rannikon suojaisten lahtien eli laguunien ja fladojen lajistoa.

Sana laguuni tuo ensin mieleen turkoosin meren ja aurinkoon kurkottavat palmut. Pellingin kärjessä maisema on myös kaunis, joskin kotoisalla tavalla. Kapean lahden pohjukassa kasvaa tiheä ruovikko, mutta lähempänä sen suuta rannat ovat karun kiviset. Rantavedessä likoaa melko suuriakin siirtolohkareita. Lahden suulla kohoaa kalju kallioluoto, jolla merimetso oikoo siipiään selkä aurinkoon päin.

Lahtea suojaa kookas kallioluoto. Merimetsot ottavat aurinkoa, ja isokoskelo kalastelee luodon kupeessa.

Aina ei ole ihan selvää, onko kyseessä ennemmin matala merenlahti vai flada.

”Flada on sellainen, missä tuolta isommalta merialueelta nousee kynnys, jossa vesi radikaalisti madaltuu”, Röhr kertoo ja viittaa lahden suulle.

Tästä lahdesta kynnys löytyy, ja sen lajisto on myös tarkoitus kartoittaa päivän aikana.

Mielikuva laguunista taitaa sittenkin sopia tähän paikkaan.

Kynnyksen ja saarten takia lahti on suojassa ankarimmalta aallokolta. Laguuneissa vesi vaihtuu verkkaisesti, minkä ansiosta ne ovat yleensä vähäsuolaisempia ja lämpimämpiä elinympäristöjä kuin suojattomat rantavedet. Tällaisissa olosuhteissa elää parhaimmillaan monimuotoinen joukko kasveja, kaloja ja muita mereneläviä.

Pesari kertoo, että päivän kartoituskohde on tavanomaista avoimempi. Pellingin kärki kurottaa pitkälle kohti merta, eikä sen ja ulapan välissä ole enää montaa saarta suojana.

Kesän vedenalaiset kartoitukset ovat osa uutta EU-rahoitteista LIFE-IP Biodiversea -hanketta sekä vuonna 2004 alkanutta Valtakunnallista meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelmaa, Velmua. Lyssenko kertoo, että fladojen ja muiden laguunien pinnanalainen elämä on tähän asti tunnettu huonosti.

Hankkeissa uudet tiedot suunnataan meriluonnon suojelutoimiin. EU:n tavoitteena on suojella Euroopan merien pinta-alasta 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Fladojen kohdalla alkaa olla kiire, sillä ruoppaukset ja rantojen rakentaminen ovat vähentäneet luonnontilaisten lahtien määrää. Fladat on jo määritetty uhanalaiseksi luontotyypiksi. On tärkeää selvittää, millaista lajistoa lahdista löytyy, ja miten niiden tilaa voisi parantaa.

Lajistollinen malliesimerkki

Asiantuntijat ryhtyvät töihin. Röhr ja Pesari ottavat mukaansa lomaketaulut, joille voi kirjoittaa veden alla. Kartoitukseen tarvitaan myös pitkä rivi näytepurkkeja, sillä tarkat lajinmääritykset tehdään monesti vasta maastopäivän jälkeen mikroskoopin alla.

Röhr suuntaa kohti sisempää kartoituslinjaa. Vesi on niin matalaa, että snorkkeli riittää. Pesari tarvitsee kynnyksen kartoitukseen jo sukellusvarusteet. Lyssenko lähtee sup-laudalla valvomaan Pesarin sukelluksen turvallisuutta.

Myös minä saan käyttööni sup-laudan ja muistutuksen olla päästämättä melaa karkuteille. Kaikki muut välineet saa hakasilla kiinni lautaan: lyijypaino ankkuriksi, kirkkaan oranssi vesikiikari sekä vati, johon voin poimia pohjasta näytteitä ihmeteltäväksi.

Kömpelöstä pelastuspuvusta huolimatta pääsen laudan kyytiin hajareisin ja kauhon hiljakseen keskemmälle. Alleni avautuu yllättäen hieno hiekkapohja, johon kirkkaan veden läpi säihkyvä aurinko kirjoo aaltojen verkkokuviota. Mielikuva laguunista taitaa sittenkin sopia tähän paikkaan.

Pohjahiekassa kasvaa pieninä tupsuina monenlaisia kasveja. Yksi näyttää pitkältä heinänkorrelta, toinen taas haarautuu tiheinä kiehkuroina. Kolmas kasvaa kuin vankkavartinen ruohotupas. Siellä täällä kasvaa myös tuttu rakkohauru, aiemmalta nimeltään rakkolevä.

Vesikiikarin läpi otetussa kuvassa näkyy muun muassa rakkohaurua ilmarakkuloineen sekä tiheähaaraista ärviää ja höttöisen vihreää rihmalevää.

Tässä kuvassa näkyy veden hyvästä laadusta kertovia näkinpartaisia, ainakin mukulanäkinpartaa. Sen lisäksi kuvasta erottuu isohaura, jolla on pikkuruiset, hieman herneen palkoa muistuttavat pähkylät. Pitkät ja rennot varret kuvan alalaidassa ovat jouhilevää.

Vesikiikari koukuttaa nopeasti. Matalassa ja kirkkaassa vedessä sillä näkee kaiken, mitä pinnan alla tapahtuu, ja uudenlaiseen maisemaan on helppo uppoutua.

Pikkuruinen kala vetäytyy kauemmas oranssin muovimöhkäleen lähestyessä, mutta sen selässä vilahtavat pikkuiset piikit paljastavat kolmipiikin. Suojaiset lahdet ovat tärkeitä kutualueita kaloille. Kuoriutuneet poikaset myös jäävät niihin kasvamaan, sillä pohjan kasvillisuudesta löytyy ravintoa ja suojaa.

Meriveden tervetullut viileys hiipii läpi paksusta kankaasta. Laskeudun laudalta vyötäisiä myöten veteen ja kurkottelen pohjasta muutaman erilaisen kasvin asiantuntijan kanssa ihmeteltäväksi. Äkkään pohjasta vaalean matosen ja noukin senkin mukaan vatiin. Kauhon kourakaupalla vettä päälle, josko sillä mato selviäisi koettelemuksesta.

Päivän kartoituskohde on säästynyt rehevöitymiseltä luultavasti avoimuutensa takia.

Linjojen kartoituksen jälkeen kartoittajakolmikon kasvoilta näkyy innostus. Röhr kertoo, että paikka on yksi kesän hienoimmista.

”Näkinpartaisiakin oli monta lajia. Tai ne pitää vielä [mikro]skoopata, mutta ainakin ulkonäön perusteella oli useita lajeja.”, Röhr sanoo.

”Ne paikat, joissa olemme olleet alkukesällä, ovat olleet pitkälti mutapohjaisia. Niissä samat lajit ovat toistuneet enemmän tai vähemmän.”

Näkinpartaislevät ovat kasvupaikkansa suhteen melko kranttuja, ja siksi ne kiinnostavat kartoittajia. Niiden löytyminen on hyvä merkki.

Röhr perkaa läpi vatini sisällön. Siellä on jouhilevää, äimäruohoa, ärviää ja hapsikkaa. Matonen osoittautuu merisukasjalkaiseksi ja pääsee takaisin pinnan alle.

Emilia Röhr tunnistaa näytteen kuuluvan hapsikoihin.

Asiantuntijat tarkistavat lajimääritykset maastopäivän jälkeen mikroskoopin alla.

Merenlahdet ovat jatkuvassa muutoksessa

Kartoittajien purkkirivit ovat täynnä näytteitä tarkempaa lajinmääritystä varten. Röhr kertoo, että lajien suuren määrän lisäksi monenlaiset lajiryhmät olivat hienosti edustettuina.

”Ja siis tuo veden laatu! Kävin ottamassa vähän kauempaa secchi-syvyyden, mutta olisi pitänyt meloa vielä paljon kauemmas, koska siinä oli vettä yli kolme ja puoli metriä, ja levy näkyi pohjasta vielä ihan kirkkaasti”, Röhr kertoo.

”Joskus se on ollut kolmekymmentä senttiä”, Lyssenko vertaa.

Secchi on pyöreä, valkoinen levy, jonka avulla mitataan näkösyvyyttä, eli veden sameutta. Levyä lasketaan syvemmälle, kunnes löytyy piste, jossa se on vielä juuri ja juuri näkyvissä. Levyn syvyys tuolloin on mitattu näkösyvyys.

Rehevöityminen ja umpeenkasvu ovat suojaisten lahtien tyypillinen, joskin ristiriitainen ongelma. Maankohoamisen vuoksi lahtien elinympäristö muuttuu joka tapauksessa jatkuvasti, ja hiljalleen ne kuroutuvat irti merestä. Samalla muodostuu uusia laguuneja ja fladoja.

Röhr kertoo, että merestä pysyvästi irti kuroutunutta lahtea kutsutaan kluuvijärveksi. Kluuviflada taas on välivaihe, jossa vesi pääsee vaihtumaan yhä satunnaisesti, vaikkapa kerran vuodessa.

”Rehevöityminen voi nopeuttaa kehitystä vähän liiaksikin, ja lahti sulkeutuu aika vauhdikkaasti”, hän sanoo.

Rehevöityminen on itseään vahvistava kierre. Nopeakasvuinen järviruoko voi vallata lahden nopeasti. Joka kesä uudet ruo’ot kasvavat jopa kolmimetrisiksi ja lakastuvat syksyn tullen. Hajoava kasvimassa tuottaa yhä enemmän ravinteita.

Sitkeät ja joustavat ruokotuppaat ovat tehokas aallonmurtaja, joten ne muuttavat lahden olosuhteita monella tavalla.

”Jos sattuu olemaan omaa mökkirantaa, joka ruovikoituu, niin kenties voisi harkita, josko sitä voisi niittää”, Röhr vinkkaa.

Hän kuitenkin muistuttaa, että ruovikko on myös lintujen pesimäympäristö ja suojaisa lepopaikka monille eläimille.

”Ei se ole mikään iso paha susi, se on vain kauheasti yleistynyt muiden kustannuksella.”

Päivän kartoituskohteellakin kasvoi ruovikkoa sekä merikaislaa, mutta vasta lahden perällä.

Tämän päivän kartoituskohde on säästynyt rehevöitymiseltä luultavasti poikkeuksellisen avoimuutensa takia.

”Tämä päivä oli ihana. Melkein aikamatka johonkin kahdenkymmenen vuoden taakse, ja muistutus siitä, mitä meri joskus oli”, Röhr summaa.