Polku kulkee komean harjun päällä. Molemmilla puolilla pilkottaa järvet, etelässä Kaijanlampi, pohjoisessa Iso-Kortteikko. Rinteessä paistaa karvarouskuja siellä täällä. Rinteen alla järven rannassa koivut ja lepät kaartuvat veden ylle. Kaijanharju, Kaijanlampi, Pieni Kaijanlampi ja Kaijansuo muodostavat hienon kokonaisuuden Savonlinnan Niittylahdessa. Tänne ei kuitenkaan vielä kovin moni retkeilijä löydä tietään.

Kaijanlaavu on upealla paikalla erämaisen Kaijanlammen rannalla. Hyvin hoidetulta taukopaikalta löytyvät polttopuut, nuotiopaikka ja wc. Laavun lattialla on jopa räsymattoja, joita yöpyjä saattaa varsinkin koleina syysöinä arvostaa. Viihtyisyyteen vaikuttaa kuitenkin radikaalisti yksi seikka – UPM on avohakannut koko viereisen rinnemetsän hehtaarien alalta. Nuotiolla istuessa raiskio huokaa surullista lauluaan.

Kaijanlammen rannalla on hyvin hoidettu laavu. Kuvaajan selän takana avautuu valtava avohakkuu. Kuva: Annakaisa Vänttinen.

Matka jatkuu laavulta järven rantaa pitkin kohti suota. Kaijansuo kattaa 42 hehtaaria ja se on säilynyt lähes luonnontilaisena. Suopursut huumaavat tuoksullaan, kumppareille on käyttöä. Pienen metsäisemmän saarekkeen männistä roikkuu naavaa. Viimeiset mustikat killuvat vielä lehdettömissä varvuissa. Järven takana harjun yllä liitelevät korpit raakkuvat.

Kaijansuolta löytyy karpaloita. Kuva: Annakaisa Vänttinen

Täällä ei ole pitkospuita, joten kulku on ajoittain hankalaa tai mahdotonta. Meidänkin matkamme tyssää lopulta, tästä ei enää edetä kuivin jaloin. Olen aina rakastanut suon akustiikkaa. Märkä sammal ikään kuin imaisee kaikki äänet itseensä ja pehmentää ne korvalle miellyttäväksi. Rauhallinen suomaisema saa hiljaiseksi ja kestää kauan, ennen kun huomaan katsoa jalkoihini. Mättäät ovat aivan punaisenaan karpaloa! Näitä riittää pitkälle syksyyn ja pakkassäihin saakka.

Kaijansuolla suotyypit vaihtelevat. Kuva: Annakaisa Vänttinen

Itä-Savon luonnonsuojeluyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Timo Luostariselle Kaijansuo on tuttu paikka.

“Kaijansuo on luonnoltaan hieno kohde. Suotyypit vaihtelevat karusta rehevään ja suolla on pieniä lampia. Tästä syystä esimerkiksi rahkasammallajisto on monipuolinen.” Luostarinen kertoo, että alueella viihtyy niin kalasääski kuin kaakkurikin.

Rahkasammaleet ovat Suomen soille tyypillisiä kasveja ja niillä on suuri merkitys suon hiilivaraston muodostumisessa. Rahkasammaleet keräävät itseensä vettä ja samalla kun ne kasvavat kärjestään, niiden alaosat muuttuvat maatuessaan turpeeksi. Turve muodostaa suon hiilivaraston, joka on suuri erityisesti vanhoilla soilla.

Polku kulkee pitkin Kaijanharjua. Kuva: Annakaisa Vänttinen

Kaijansuota kiertää rengasreitti. Se kulkee Kaijanharjua kiertäen Kaijanlammen ja jatkaa suon pohjoispuolta Pienelle Kaijalammelle ja tulee osittain metsätietä pitkin laavulle.
Suon ja järven kiertävää reittiä ei ole kokonaan merkitty maastoon eikä sitä näy kaikissa kartoissakaan. Siinä olisikin pieni kehitystoive kaupungille. Näille hienolle retkipoluille löytyisi varmasti uusia kulkijoita.

Kaijanlammen itäpuolella ja harjun juurella idässä on paikoin komeaa vanhaa kuusikkoa. Maa on sammalmattoa ja puut vaihtuvat komeiksi hongiksi, jotka kurkottelevat kohti taivasta. Valitettavan todennäköistä on, että tämä on metsäyhtiön seuraava hakkuukohde. Suo sinänsä lienee turvassa ja säilyy luonnontilaisena, vaikka sieltä joskus kuiviketurvetta onkin pieniä määriä otettu.

Kaijanlammen rantaa. Kuva: Annakaisa Vänttinen

Luostarinen pitää varsinkin syksyisestä Kaijansuosta.

“Rahkasammalet värjäytyvät syksyllä hienoksi. Väriskaala yltää keltaisen ja oranssin sävyistä jopa violettiin.”

Suolle kannattaa suunnata myös ensimmäisten pakkasten jälkeen. Silloin liikkuminen on helpompaa ja huurteisen suon tunnelma aivan toisella tavalla ainutlaatuinen.

Itse toivon pääseväni tänne vielä yöksi, jotta voin kuunnella hiljaisuutta pimeässä ja herätä ihailemaan suon aamuista usvaa.

Harjun alla rannassa puut kasvavat aivan vesirajassa. Kuva: Annakaisa Vänttinen