Olen tullut Rattolan tilalle Turun Paattisille katsomaan, millaisia ongelmia jyrsijät voivat hevostilalla aiheuttaa ja miten niitä täällä torjutaan. Rattolan emäntä Hanna Tuomikoski kävelee vastaan kättään heiluttaen. Tuomikoski on aiemmalta ammatiltaan erikoissairaanhoitaja, jolle hevosharrastuksesta tuli työ vähän sattumalta.

”Eläinten hankkiminen oli meidän yhteinen haave.” Aluksi Tuomikoskella ja hänen miehellään oli eläimiä lampaista minipossuihin, mutta nykyään tila on keskittynyt hevosten hoitoon.

Rattolan tilan emäntä Hanna Tuomikoski on pyörittänyt hevostilaa jo parikymmentä vuotta. Kuva: Suvi Elo

Jyrsijät aiheuttavat ihmisille monenlaisia ongelmia. Ne syövät puuntaimia ja viljelykasveja, levittävät tauteja, nakertavat rakennuksia ja tavaroita, sotkevat paikkoja ja likaavat elintarvikkeita. Niinpä etenkin rottia on kautta aikojen yritetty torjua vimmaisesti erilaisilla keinoilla. Puhutaan jopa rottasodista.

Ylivoimaisesti yleisin torjuntakeino on jyrsijä- eli rotanmyrkky. Yleisimmin käytetyt jyrsijämyrkyt sisältävät veren hyytymistä estäviä tekijöitä eli antikoagulantteja. Myrkkyä syönyt jyrsijä kuolee noin viikon kuluttua sisäisiin verenvuotoihin.

Samalla tavalla vaikuttavia aineita löytyy sydän- ja verisuonisairauksien hoitoon käytettävästä varfariinista, joka sekin on suurempina annoksina jyrsijämyrkky. Niin sanotut ensimmäisen polven jyrsijämyrkyt, joihin varfariinikin lasketaan, lanseerattiin jo 1940-luvulla, mutta ne ovat pääasiassa väistyneet toisen polven myrkkyjen tieltä. Toisen polven aineet ovat tehokkaampia, sillä ne ovat tappavia pienemmällä annoksella ja jo kertasyönnillä. Ne kehitettiin, kun jyrsijöiden havaittiin tulevan vastustuskykyisiksi ensimmäisen polven aineille.

Rattolan tilalla asustelee kymmenkunta yksityisten ihmisten hevosta ja muutama poni. Metsän reunustamalla laitumella seisoskelee hevosia muutamassa ryhmässä. Metsä on luonnontilassa. Se onkin otollinen elinympäristö monille lajeille, myös petoeläimille.

”Olen nähnyt laitumien ympäristössä monia petolintuja, kuten kanahaukkoja ja huuhkajan”, Tuomikoski mainitsee. ”Kevättalvella helmipöllön tunnusomainen puputus kantautuu talolle asti.”

Maatiloilla jyrsijävahinkojen ehkäisy on arkipäivää. Laitumilla ongelmia ei ole, mutta rakennuksista ruokaa ja suojaa etsivät jyrsijät pitää tarpeen mukaan torjua. Kuva: Suvi Elo

Myrkyt kulkeutuvat ravintoketjussa

Monet petoeläimet käyttävät ravintonaan jyrsijöitä. Koska myrkyt vaikuttavat vasta päivien viiveellä, voivat myrkkyä tappavankin annoksen syöneet mutta vielä elossa olevat jyrsijät jäädä petojen saaliiksi. Tällöin myrkkyä siirtyy petoeläimiin. Jyrsijämyrkyt ovat myrkyllisiä kaikille nisäkkäille ja linnuille, vaikka iso petoeläin kestää pieneen jyrsijään verrattuna monikymmenkertaisen myrkkyannoksen.

Olin mukana Turun yliopiston, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin, Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ja Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen yhteistyöprojektissa, jossa selvitimme kuinka paljon suomalaisista petoeläimistä ja raadonsyöjistä löytyy jyrsijämyrkkyjäämiä. Suomessa asiaa ei ollut aiemmin tutkittu, mutta monissa muissa maissa, esimerkiksi Ranskassa, Iso-Britanniassa ja Espanjassa myrkkyjäämiä on löydetty useista eri lajeista.

Myrkyt tarjotaan jyrsijöille maittavassa muodossa.

Yleisimmin jäämiä on löydetty pääasiassa jyrsijöitä ravintonaan käyttävistä petoeläimistä, kuten pöllöistä, ketuista ja näätäeläimistä. Myrkkyjä on kuitenkin tunnistettu myös yllättävämmistä lajeista, esimerkiksi siileistä ja pikkulinnuista, sekä lähinnä lintuja saalistavista petolinnuista kuten varpushaukoista.

Hyönteissyöjinä siilit eivät syö jyrsijöitä eivätkä tuskin itse myrkkysyöttejäkään, vaan ovat altistuneet myrkyille mahdollisesti myrkkyjä syöneiden selkärangattomien kautta. Tutkimuksissa onkin havaittu hyönteisten ja esimerkiksi etanoiden syövän myrkkysyöttejä, mutta toistaiseksi ei tiedetä, miten todennäköistä hyönteissyöjien altistuminen myrkyille hyönteisten kautta on.

Myrkyt tarjotaan jyrsijöille maittavassa muodossa, esimerkiksi sekoitettuna jyviin tai tahnaan. Käyttöohjeiden mukaan myrkkysyötit tulee sijoittaa syöttilaatikkoihin, joita kutsutaan myös hiiri- tai rottabaareiksi. Syöttilaatikon käyttö estää jyrsijöitä isompia eläimiä syömästä myrkkyä.

Toisen polven jyrsijämyrkyt sisältävät veren hyytymistä estäviä tehoaineita. Myrkyn syöjä kuolee sisäisiin verenvuotoihin. Kuva: Suvi Elo

Jyrsijämyrkkytutkimusta varten keräsimme näytteitä pedoista, kuten jyrsijöitä saalistavat ketuista ja pöllöistä, sekä toisaalta monenlaista ravintoa käyttävistä raadonsyöjistä ja roskien tonkijoista, esimerkiksi supikoirista ja varislinnuista.

Etenkin supikoiria ja kettuja jää paljon liikenteen uhreiksi, joten niistä saimme hyvin näytteitä. Toisia lajeja, esimerkiksi pöllöjä ja pieniä näätäeläimiä on vaikeampi löytää kuolleena luonnosta, joten niiden näytteet olivat pääasiassa peräisin Luomuksen museokokoelmista.

Myrkyt kerääntyvät maksaan, josta niitä ensisijaisesti analysoidaan. Suomessa käytetyt antikoagulanttijyrsijämyrkyt sisältävät viittä eri tehoainetta, bromadiolonia, difenakumia, brodifakumia, flokumafeenia tai kumatetralyylia. Kaikki tehoaineet vaikuttavat eläimissä samalla tavalla.

Eviran laboratorioissa tehtyjen analyysien perusteella tehoaineita löytyikin pedoista yllättävän paljon. Suurin osa, kaikkiaan 87 prosenttia näytteistä sisälsi yhtä tai useampaa tehoainetta.

Yleisesti myrkkyjä löytyi ketuista, supikoirista, pöllöistä ja näätäeläimistä, kuten lumikoista. Useimmin havaittu tehoaine oli bromadioloni, jonka pitoisuudet olivat myös korkeimmat. Bromadioloni on Suomessa eniten käytetty tehoaine 2000–luvulla. Se kuuluu niin sanottuihin toisen polven aineisiin, jotka kaikki ovat hitaasti luonnossa hajoavia, eliöihin kertyviä ja myrkyllisiä. Bromadiolonin puoliintumisaika rotassa on yli 300 päivää. Kestää siis lähes vuoden, että rotassa oleva myrkkymäärä on vähentynyt puoleen.

Ainoaa Suomessa käytettävää ensimmäisen polven ainetta, kumatetralyylia löytyi näytteistä hämmästyttävän usein ottaen huomioon sen vähäisen käyttöasteen ja toisen polven aineisiin verrattuna huomattavasti lyhyemmän puoliintumisajan. Petoeläimistä löydetyt kumatetralyylipitoisuudet olivat kuitenkin alhaisempia toisen polven aineisiin verrattuna.

Jyrsijämyrkyt eivät tapa myrkyn syöjää heti, vaan vasta päivien kuluttua. Jyrsijä kuolee ennalta arvaamattomaan paikkaan. Kuollut rotta on kuvattu Rantasalmella. Kuva: Jukka-Pekka Heinola / Vastavalo

Siistissä ympäristössä ei ole houkutuksia

Tallilla etsimme merkkejä jyrsijöistä. Piharakennuksessa on käytössä oleva pihatto, sekä tuoksusta päätellen myös heinävarasto. Rakennuksen yliset ovatkin täynnä heinää. Heinävarasto näyttää mukavalta hiirien pesäpaikalta, muttei sitä kuulemma ole.

”Olenkohan kerran vai kaksi nähnyt siellä hiiren”, Tuomikoski sanoo.

Rattolan tilalla on hyvin vähän haittaa jyrsijöistä. Syksyn saapuessa talliin ja rehuvarastoon pyrkii koti- ja metsähiiriä sekä metsämyyriä etsimään ravintoa ja lämpöä. Silloin Tuomikoski torjuu jyrsijöitä tarvittaessa myrkyillä, muuten torjunnalle ei juuri ole tarvetta.

”Paras keino hoitaa jyrsijäongelmia on ehkäistä niiden syntyminen jo ennalta”, Tuomikoski sanoo.

Toimiva jätehuolto ei vaadi kuin yksinkertaisia tekoja. Kuva: Suvi Elo

Rattolassa jyrsijöiden torjunta otetaan vakavasti: nakerrukset ja papanat pilaavat helposti hevosten kalliit varusteet ja rehut. Hevoset voivat myös sairastua epäpuhtaasta ruoasta. Muovipäällysteiset heinäpaalit säilytetään asfalttipihalla kuormalavojen päällä.

”Pellolla lojuvat paalit näyttävät helposti päältä päin koskemattomilta, koska jyrsijät menevät niihin alakautta. Totuus paljastuu vasta, kun paalin nostaa maasta ja katsoo sen alle.”

Jyrsijöillä on vahvat hampaat, jotka kasvavat niiden koko eliniän. Rottia Rattolassa ei ole ollut, mutta niitä ei pidättele juuri mikään jyrsittävissä oleva materiaali, ei edes betoni. Hiiren pienemmille hampaille kova muovikin saattaa riittää esteeksi, mikäli se vain on ehjää.

Hevosten kaura ja rehu säilytetään tukevissa kannellisissa muoviastioissa. Koska tallilla käy enimmäkseen vakioväkeä, heidät on helppo saada kaikki noudattamaan yhteisiä sääntöjä. Siellä täällä näemme Tuomikosken jättämiä muistutuksia tallin muille käyttäjille.

”Älä ruoki hiiriä.”
”Muista pistää kansi kiinni.”

Paras tapa ennaltaehkäistä jyrsijävahinkoja on ylläpitää siisteyttä rehuvarastossa. Kuva: Suvi Elo

Torjuntaa tarvitaan lähes kaikkialla

Kaikkialla jyrsijäasiat eivät kuitenkaan ole näin hyvin hallinnassa. Jyrsijätorjuntaa ja useimmiten myrkkyjä käytetään kaikilla maatiloilla, joita on Suomessa yli 50 000. Torjuntaa tarvitaan myös rehuvarastoilla, viljasiiloilla, ruokakaupoissa, kioskeissa, ravintoloissa, hotelleissa, leirintäalueilla, pakkaus- ja lääketeollisuudessa ja jäteasemilla. Sekä jätekatoksissa, sairaaloissa, kirkoissa, hautausmailla, puutarhoissa, lentokentillä, metrotunneleissa, kodeissa, kesämökeillä ja ties missä.

Ylimääräinen ruoka vaikeuttaa torjuntatöitä.

Antikoagulantteja sisältäviä jyrsijämyrkkyjä myytiin Tukesin tilastojen mukaan Suomessa vuonna 2016 noin 215 000 kiloa. Jyrsijämyrkkyjen käyttöä Suomessa pyritään rajoittamaan siten, että kuluttajille on sallittu rajattu käyttö pääasiassa sisätiloissa, kun taas ammattimaisille tuholaistorjujille on sallittu laajempi tehoainevalikoima ja mahdollisuus käyttää myrkkyjä myös ulkona.

Tavallisimpia jyrsijämyrkkyjä, kuten Rotanmyrkky 342:a voi kuitenkin kuka tahansa ostaa melkein mistä tahansa lähikaupasta. Käyttöohjeiden noudattaminen ja käytön turvallisuuden miettiminen jää käyttäjän itsensä vastuulle.

Mikäli jyrsijöiden torjunta ei onnistu kotikonstein, hälytetään paikalle ammattitorjuja. Soitan Anticimexin Tuukka Kupiaiselle ottaakseni selvää, millaisiin kohteisiin ammattimaista tuholaistorjuntaa kaivataan.

”Tyypillistä kohdetta ei oikeastaan ole, kaikki ovat omanlaisiaan. Yleisimpiä kohteita ovat taloyhtiöt”, Kupiainen kertoo.

Helsingin keskusta-alueella, missä Kupiainen enimmäkseen toimii, ongelmia aiheuttavat lähinnä rotat ja metsähiiret. Rotat pääsevät rakennuksiin usein viemäriverkostoa pitkin, mutta joskus myös vaikkapa avonaisesta kellarin ikkunasta. Kupiaisen mielestä ihmiset voisivatkin usein katsoa peiliin jyrsijäongelman alkusyytä etsiessään.

”Kolme suurinta syytä jyrsijäongelmien syntyyn ovat avokompostit, jätepisteiden yleinen siisteys ja keskusta-alueen eläinten ruokkijat”, Kupiainen listaa.

Jos bioastiat ovat täynnä, jätteet jäävät astioiden viereen, josta linnut ja rotat levittävät ruuantähteet ympäriinsä. Ihmiset heittelevät keskustassa linnuille maahan ruokaa, josta osa päätyy jyrsijöille, ja jotkut jopa tarkoituksella ruokkivat rottia. Ylimääräinen ruoka myös vaikeuttaa torjuntatöitä. ”Rotat eivät koske myrkkysyötteihin, jos tarjolla on parempaakin ravintoa”, Kupiainen sanoo.

Espanjalaistutkimus paljasti, että hyvin alhaisetkin jyrsijämyrkkypitoisuudet hidastavat tuulihaukan poikasten kasvua. Kuva: Kari Niemeläinen / Vastavalo

Mikä ei tapa, ei myöskään vahvista

Vaikka myrkkyjä käyttäisikin hallitusti ja käyttöohjeiden mukaan, niitä päätyy joka tapauksessa jyrsijöistä petoeläimiin. Miten myrkyt sitten voivat petoeläimissä vaikuttaa?

Tutkimuksessa petoeläimistä ja raadonsyöjistä löytämämme myrkkypitoisuudet olivat pääasiassa melko pieniä. Kuitenkin 12,5 prosentissa tutkituista eläimistä pitoisuudet olivat niin korkeita, että jyrsijämyrkyt ovat todennäköisesti heikentäneet veren hyytymistä. Eläimen lopullista kuolinsyytä emme tiedä, sillä sitä ei tässä tutkimuksessa erikseen selvitetty. Useimmiten kuolemaan oli jokin muu syy, kuten auton alle jääminen.

Sitä, heikensikö myrkky pedon selviytymiskykyä, emme tiedä. Muilla kuin jyrsijöillä tehtyjä kuolleisuustutkimuksia, siis kokeita siitä, paljonko myrkkyä tietty laji vaatii kuollakseen, on tehty vähän. Vielä vähemmän tiedetään siitä, missä vaiheessa myrkyt mahdollisesti alkavat heikentää pedon yleiskuntoa tai havainnointikykyä.

Alhaisen myrkkyaltistuksen mahdollisista haittavaikutuksista on olemassa hyvin vähän tutkimustietoa. Esimerkiksi Espanjassa tehdyssä, Pest Management Science -tiedelehdessä viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa raportoitiin bromadiolonin heikentävän tuulihaukan poikasten kasvua myrkkypitoisuudesta riippumatta. Jyrsijämyrkkypitoisuuksien ja eläimellä esiintyvien loisten määrällä on myös havaittu olevan yhteys, mutta syy- ja seuraussuhde on epäselvä. Myrkyt voivat laskea eläimen yleiskuntoa, jolloin loiset iskevät siihen helpommin. Vaihtoehtoisesti loisten heikentämä eläin saattaa etsiä ravintoa enemmän asutuksen läheisyydestä, jolloin se altistuu todennäköisemmin jyrsijämyrkyille.

Hiirillä on runsaasti kulkureittejä vanhoissa rakennuksissa. Kuva: Suvi Elo

Myrkkyjen käyttö on viimeinen keino

Tuomikosken kokemuksen mukaan moni kiljahtaa ensimmäisenä minkä tahansa jyrsijän nähdessään: ”Rotta!”. Esimerkiksi tilan ratsastuskentän laidalla elävää, joskus talliinkin eksyvää vesimyyrää on myös erheellisesti luultu rotaksi. Lajien tunnistus ainakin tasolle rotta-hiiri-myyrä olisi tärkeää torjunnan kannalta. Torjunta voidaan kohdistaa tehokkaammin, kun laji ja sen elintavat ovat tiedossa.

Vesimyyrät kaivavat koloja ulos, mutta eivät pyri rakennuksiin metsämyyrien, hiirien ja rottien tapaan. Kuva: Suvi Elo

Kuinka jyrsijöiden torjunnassa käytettäviin myrkkyihin liittyviä ympäristöriskejä voisi sitten omalla toiminnallaan vähentää? Kysyn asiaa jyrsijämyrkyistä vastaavalta Tukesin ylitarkastaja Sanna Koivistolta.

”Muiden eläinten altistumisen vähentämiseksi on tärkeää käyttää myrkkyjä vasta viimeisenä keinona”, Koivisto kertoo. Silloin kun myrkkyjä käytetään, tulisi noudattaa annettuja käyttöohjeita. ”Käyttöohjeissa on neuvottu oikea annostelu ja torjunnan sallittu kesto.”

Jyrsijöiden torjunnan edellytys on siisti ympäristö, jossa ei ole tarjolla muuta sopivaa ravintoa. ”Varsinkin hiirten torjumiseen voi käyttää mekaanisia loukkuja.”

Koivisto on mielissään kuullessaan, miten jyrsijöiden torjunta on hoidettu Rattolan tilalla.

”On kerrassaan ilahduttavaa kuulla, että asiaa on mietitty, siihen on panostettu ja että myrkkyjä käytetään vain tarpeen vaatiessa. Juuri näin pitää ollakin.”

Rajoituksen mukaan myrkkyjä saa käyttää samalla paikalla yhtäjaksoisesti korkeintaan viiden viikon ajan. Tarkoitus on vähentää myrkkyjen haittavaikutuksia, kuten petoeläinten altistusta ja rottien mahdollista vastustuskyvyn kehittymistä. Rajoitus koskee periaatteessa kaikkea käyttöä, mutta käytännössä kuluttajia ei valvo kukaan. Ammattitorjunnassa tilanne on hieman erilainen. Anticimexin Tuukka Kupiainen ymmärtää ajatuksen rajoituksen takana, muttei ole siitä silti innoissaan.

”Rotat ovat epäluuloisia ja saattavat koskea syötteihin vasta viikkojen kuluttua. Viiden viikon rajoitus saattaa tarkoittaa sitä, että myrkytys pitää lopettaa juuri silloin, kun rotat ovat alkaneet käydä syöteillä.”

Myrkytys voidaankin joutua uusimaan muutaman viikon päästä. Kupiainen toivoisi ammattitorjujille enemmän tapauskohtaista harkintavaraa, jotta ongelma voitaisiin hoitaa kerralla.

”Joissakin kohteissa parin viikon myrkytys riittää hyvin, toisissa voi mennä pari kuukauttakin.”

Jyrsijämyrkyt tarjoillaan syöttirasioista, mistä muut eläimet, kuten lemmikit ja villieläimet eivät pääse niihin käsiksi. Kuva: Suvi Elo

Uusia torjuntakeinoja kehitetään jatkuvasti

Kupiainen kertoo myös uudesta, sähköllä toimivasta, myrkyttömästä jyrsijäpyydyksestä. Postilaatikkoa muistuttavan laatikon sisällä kulkee putki. Lämpötunnistin havaitsee putkeen tulleen jyrsijän, jolloin putki alkaa nousta toisesta päästä niin, ettei jyrsijä ehdi livahtaa putken läpi. Kun jyrsijä on putken puolivälissä, se saa 20 sekunnin sähköiskun. Tämän jälkeen putki jatkaa nousuaan ja kippaa kuolleen jyrsijän säiliöön. Laitteen SIM-kortti lähettää torjujan puhelimeen viestin joko jokaisen jyrsijän jälkeen tai vasta, kun säiliö on täynnä. Näin torjujan ei tarvitse käydä turhaan tarkistamassa loukkuja.

Laitteesta on olemassa myös viemäreihin sopiva versio, joka asennetaan taloyhtiön poistoputkeen, jolloin laite samalla myös tukkii jyrsijöiden pääsyn putkea pitkin sisään rakennukseen. Innostun, tämähän kuulostaa mahtavalta! Jyrsijät kuolevat välittömästi ja kuolleet jyrsijät jäävät säiliöön sen sijaan, että menisivät kuolemaan esimerkiksi rakennusten seinien väliin. Siistiä ja tehokasta, eikä levitä myrkkyjä luonnonvaraisiin petoeläimiin. Miksei näitä käytetä torjunnassa myrkkyjen sijaan?

”Se on puhtaasti kustannuskysymys. Laitteella torjuminen on noin kolme neljä kertaa perinteistä myrkkytorjuntaa kalliimpaa”, Kupiainen vastaa.

Kotitorjunta onnistuu perinteisillä hiirenloukuillakin.

Laitetorjuntaa kokeilleet asiakkaat ovat kuitenkin olleet siihen tyytyväisiä. Kupiainen käyttää laitteita mieluusti myrkkyjen sijaan, eikä häntä myöskään yhtään haittaisi, jos myrkyt rajoitettaisiin vain ammattilaisten käyttöön.

”Etenkin hiirten kotitorjunta onnistuu vallan mainiosti perinteisillä hiirenloukuillakin.”

Kokonaan myrkkyjen käytöstä luopuminen ei silti ole realistinen ajatus, sillä laajamittaiseen jyrsijöiden torjuntaan ei ainakaan vielä ole tarjolla yhtä tehokkaita vaihtoehtoja. Antikoagulanttien lisäksi on olemassa myös muunlaisia myrkkyjä, kuten alfakloraloosi, jonka ei ainakaan vielä ole todettu kertyvän petoeläimiin. Alfakloraloosin käyttö on toistaiseksi rajattua.

Kaikenlaista muutakin toki kokeillaan, kuten rottien ehkäisypillereitä, joissa tosin on omat ongelmansa: myös ehkäisypillerien hormonit leviävät luontoon ja voivat haitata muiden eläinten lisääntymistä. Ehkä lupaavimmilta kuulostavat lisääntymiseen vaikuttavien geenien manipulointiin liittyvät uudet tutkimustulokset. Viallisen geenin toivotaan yleistyvän tuholaispopulaatiossa niin, että vähitellen yhä suurempi osa jälkeläisistä on lisääntymiskyvyttömiä. Aika näyttää, miten hyvin menetelmä käytännössä toimii.

Myrkkyjen harkittu käyttö vähentää petoeläinten altistumista, mutta on tärkeää myös siksi, etteivät jyrsijät pystyisi kehittämään vastustuskykyä myrkyille. Vastustuskyvyn aiheuttava geeni voi yleistyä myrkyille altistuvissa populaatioissa. Antikoagulanteille vastustuskykyisiä rottakantoja on jo nyt esimerkiksi Ranskassa, Hollannissa ja Englannissa, missä se on todellinen ongelma. Antikoagulantit eivät joko tehoa resistentteihin yksilöihin lainkaan, tai tehon saavuttamiseksi vaaditaan moninkertainen annostus ja pidempi torjunta-aika. Toistaiseksi ei tiedetä, esiintyykö Suomen rottakannassa vastustuskyvyn aiheuttavaa geenimutaatiota. Luonnonvarakeskus Luke tutkii asiaa parhaillaan.

Rattolan hevostilan emäntä Hanna Tuomikoski kertoo, kuinka jyrsijätuhoja ehkäistään tilalla. Video: Suvi Elo

Monet ihmiset suhtautuvat jyrsijöihin inhoten, mutta Rattolan emäntä Hanna Tuomikoski asennoituu niihin samalla mutkattomalla tavalla kuin muuhunkin ympäröivään luontoon: sen kanssa on tultava toimeen, kun sen keskellä asuu.

”Vanhoja rakennuksia ei voi millään tilkitä niin, etteikö johonkin jäisi joku hiirenmentävä kolo. Eikä sellaiselle ole tarvettakaan”, Tuomikoski toteaa.

Jätän vesimyyrän kaivelemaan käytäviään Rattolan tilalle. Hiiret ja rotat siellä eivät sen sijaan juhli, sillä siitä pitää huolen jyrsijöiden ennaltaehkäisy, ennen kaikkea paikkojen siistinä pitäminen.

Jyrsijämyrkkytutkimuksen raportti on vapaasti ladattavissa netistä.