Retkeillessäni Ahvenanmaan länsiosan saarilla elokuun lopulla huomasin perhosen, jota en heti tunnistanut.

Otin kuvia, joista tunnistin lajin ruostepapurikoksi (Lasiommata megera).

Se on näyttävä päiväperhonen, joka on ollut Suomessa niin harvinainen, että vuonna 2014 ilmestyneessä kirjassa Suomen päivä- ja yöperhoset -maastokäsikirja siitä todetaan, että ruostepapurikko:

”on saattanut esiintyä aiemmin Lounais-Suomessa, mutta havainnot ovat puutteellisesti dokumentoituja – yhtä hyvin voidaan sanoa, että lajia ei ole tavattu lainkaan Suomesta!”

Muutama vuosi kirjan ilmestymisen jälkeen Arto Hostikka otti valokuvan ruostepapurikosta elokuun alussa 2018 Ahvenanmaalla, ja julkaisi havaintonsa myös Kaakonkulma-lehdessä.

Eikä laji sitä ennenkään aivan poissa ollut, sillä Laji.fi -tietokannassa on Lauri Kailan havaintoja Uudenmaan saaristosta vuosilta 1997–2008.

Ruostepapurikkoa on odotettu, sillä siitä on aiempia löytöjä 1800- ja 1900-luvulta. Se kuuluu Ruotsin eteläpuoliskon lajistoon ja kurottaa Tukholman saaristoon asti. Viime vuosina havaintoja on saatu myös Ahvenanmaan länsinaapurista Väddöstä.

Ruostepapurikko Ahvenanmaalla 6.9.2020. Yksilön tuntee koiraaksi siiven tummasta vyöstä. Kuva: Samu Piha

Vuodelle 2020 ilmaantui Ahvenanmaalta nopeasti toinen havainto, kun Samu Piha ilmoitti Suomen perhoset Facebook-ryhmässä  6. syyskuuta valokuvaamastaan ruostepapurikosta.

”Perhonen oleskeli eräällä rannalla vähän aikaa ja lenteli sitten merelle. Etsinnöistäni huolimatta en löytänyt alueelta muita lajin edustajia”, sanoo maakunnasta täpläverkkoperhoskartoituksista tavoittamani Piha.

Löytöjä paljon tiedettyä enemmän

Kiinnostava kysymys on, onko kyse satunnaisyksilöistä vai lisääntyykö ruostepapurikko jo omana kantana Ahvenanmaalla.

”Ahvenanmaalle voi olla syntynyt pieni ruostepapurikon kanta”, sanoo Suomen Luonnon perhosasiantuntija Jaakko Kullberg yllättäen. Tavoitan hänet puhelimeen tutkimusalueeltaan Saaristomeren Öröstä.

Kullberg ei perusta arviotaan tämänvuotisiin löytöihin. Paljastuu, että ruosteapurikkoja onkin nähty elokuussa 2018 paljon tiedettyä enemmän.

”Vuonna 2018 ainakin kolme harrastajaa löysi ruostepapurikkoja useammalta paikalta Ahvenanmaalta”, Kullberg sanoo. ”Itäisin löytöpaikka oli siellä Kökar.”

Harrastajat olivat varta vasten etsineet lajia. Sitä löytyi yllättävänkin monelta paikalta, mutta kaikkialta vain yksittäin.

Suomen perhostutkijain seuran toiminnanjohtaja Jari Kaitila vahvistaa vuoden 2018 löydöt.

”Noin kymmenen paikkaa Ahvenanmaalla viidessä kunnassa ja lisäksi löytö Varsinais-Suomen saaristosta.”

Vuoden 2018 hätkähdyttävän monet löydöt vaikuttivat Suomen lajiston vuoden 2019 uhanalaistarkasteluun, jossa ruostepapurikko katsottiin meillä esiintyväksi, vaarantuneeksi lajiksi. Jo vuoden 2010 arvioinnissa se oli nostettu Lauri Kailan Uudenmaan havaintojen takia hävinneestä erittäin uhanalaiseksi.

Vuoden 2018 havaintoja ei ole Arto Hostikan ainokaista lukuun ottamatta ilmoitettu esimerkiksi Laji.fi tietokantaan tai julkaistu muuten.

”Ei ole haluttu kertoa tarkkoja paikkoja”, Kullberg arvelee syyksi.

”Halutaan välttää se, ettei liikaa ihmisiä ryntää samaan paikkaan”, sanoo Kaitila.

Mutta eikä tiedot pitäisi saada rekistereihin?

”Kyllä ne varmasti aikanaan sinne tulevat”, sanoo Kaitila.

Vuodelta 2019 ruostepapurikosta ei hänen mukaansa ole tiedossa havaintoja ”vaikka kyllä sitä etsittiin”.

Ilmastonmuutos tämänkin taustalla

Virossa ruostepapurikko nähtiin ensi kertaa 2018, ja tänä vuonna lajilla on ollut siellä Kullbergin mukaan pieni invaasio, sillä ”niitä on nähty esimerkiksi Saarenmaalla”.

Virolaiseen perhoskuvien someryhmään on postitettu lajista kuvia Pärnumaalta sekä Võrun ja Valgan alueelta maan kaakkoisosasta.

Ruostepapurikko näyttääkin olevan leviämässä voimakkaasti.

Ruostepapurikon maisemaa Ruotsissa, Vänernin rannan laidunalue. Kuva Mats Ittonen

Tätä mieltä on myös Mats Ittonen, joka tekee ruostepapurikosta väitöskirjaansa Tukholman yliopistossa.

”Tukholman alueella laji on havaintojen mukaan runsastunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana”, hän sanoo.

Ilmaston lämpeneminen on Ittosen mukaan on hyvin todennäköisesti taustalla lajin levittäytymisessä uusille alueille kohti pohjoista.

”Olen melko varma, että laji tulee ilmastonmuutoksen myötä lähivuosikymmeninä vakiintumaan Ahvenanmaalla ja miksei muuallakin Lounais-Suomessa”, hän sanoo.

Sopivaa elinympäristöä Ahvenanmaalla ainakin Ittosen mukaan riittää. Sitä on esimerkiksi avoin laidunmaisema, jossa parhaassa tapauksessa on vielä kiviaitoja perhosen lepäilyalustaksi.

Ruostepapurikolle sopii avomaisema, jossa on vielä auringon lämpöä kerääviä kallioita tai kiviaitoja. Ruotsalaista esiintymisaluetta maan länsirannikolla. Kuva Mats Ittonen

Myös Kaitila arvelee, että laji tulee yleistymään täällä äärialueellaan. Hänestä paahteisia kallioita tarjoava Suomi voi olla parempaa ympäristöä kuin Baltia, jossa vastaavaa kalliomaastoa ei ole.

Laji on nähtävillä kesäkuussa, ja toinen sukupolvi on lennossa elokuussa. Ruostepapurikko talvehtii toukkana, joten sillä on syksyllä melko kiire saada toisen sukupolven jälkeläiset toukaksi asti eli kolmanteen toukkavaiheeseen.

Ruostepapurikon uusi tuleminen näyttää myös huonosti dokumentoidut vanhat havainnot uudessa valossa. Lajista on merkitty muistiin tietoja muun muassa Lågskärin lintuasemasaarelta 1948. Tuolloin 1930-1940-luvuilla oli Fennoskandiassa useita lämpimiä vuosia

”En tiedä, onko 1940-luvun havaintoja syytä laajasti kyseenalaistaa”, sanoo Mats Ittonen.

”Laji on hyvin voinut esiintyä Ahvenanmaalla myös 1940-luvulla”, hän sanoo. ”Arvelen, että levinneisyysalueen raja on liikkunut hieman edestakaisin vuosikymmenten aikana.”

Nyt levinneisyysalue näyttää olevan muuttumassa pysyvämmin.

”Ruostepapurikko on peruslajistoa Suomea etelämpänä, eikä ole ihme että se on nyt leviämässä meillekin”, sanoo Kullberg.

Usein ruostepapurikon yhyttää myös kukilta. Kuva: Mats Ittonen