Kala pintoo ja tekee renkaita Kyyjärven peilityyneen pintaan Kalliorannan leirintäalueella. Kenties seesteinen tunnelma on alueella toimivan, henkisiä tapahtumia järjestävän Ykseyden keskuksen ansiota, mene ja tiedä. Ranta on kuitenkin vapaassa käytössä ja Saarijärven koskireitin aloituspiste.

Kokka Salonniemen ympäri ja Tervaselän poikki Oikarinjoelle. Melontaretken varusteet ovat hyvässä suojassa kajakin kannen alla. Kastumisen mahdollisuus on olemassa, sillä koskia Etelä-Suomen pisimmällä melontareitillä riittää: 82 kilometrin matkalla on 22 koskea, joille kertyy mittaa liki seitsemän kilometriä. Kun jokiosuuttakin on 28 kilometriä, ei pääse pitkästymään.

Saarijärven reitti alkaa Kyyjärveltä. Kuva: Markus Sirkka

Saarijärven reitti on Kymijoen vesistön Kyyjärveltä Äänekosken Kuhnamolle ulottuva reittivesi. Se kerää latvavetensä Suomenselän karulta vedenjakajalta ja laskee Päijänteen kautta Kymijokea pitkin Suomenlahteen. Melontareitti kulkee reittivedestä suurimman osan, Kyyjärveltä Saarijärven Summaselle.

Koskenlaskua ja kalastusta

On rauhallista. Muita melojia ei näy, vain jokunen asukas askareissaan. Suurin vilske on hiljentynyt sitten 2000-luvun vaihteen, kun koskenlaskuretket olivat suosionsa huipulla.
”Heijoistenkoskea ja Kalmukoskea laskettiin kiivaimpaan aikaan useita kertoja päivässä”, kertoo melonta- ja koskenlaskuretkiä reitillä järjestävä eräopas Ari Toikkanen.

Kalaisat kosket ovat olleet vetovoimaisia paljon kauemmin; ne houkuttelivat kalaturisteja ulkomaita myöten jo 1800-luvulla. Suosittuja ne ovat toki edelleen, mutta nyt napapiirin eteläpuolella uhanalaiseksi ahdistettu taimenkanta on Saarijärven reitilläkin istutusten varassa. Järvillä tapahtuvan kalastuksen lisäksi heikentynyt veden laatu ja vaellusesteet kurittavat taimenkantaa.

Leuhunkosken voimalan voi kiertää rantautumispaikan kanoottikärryillä.

Saarijärven reitillä Leuhunkosken ja Hietamankosken voimalat sulkevat kalojen pääsyn latvavesien kutualueille. Ne estävät myös melojien etenemisen, mutta Leuhunkoski on helppo kiertää rantautumispaikan kanoottikärryllä.

Kalat eivät osaa kiertää. Asiaan on tulossa parannus, sillä Saarijärven reitti on vaelluskalakantojen elinolojen parantamiseen tähtäävän kansallisen kalatiestrategian kärkikohteita.

”Mikäli EU-rahoitus toteutuu, rakennetaan kalatiet neljän vuoden kuluessa”, kertoo Saija Koljonen Suomen ympäristökeskuksesta. Hän kiittelee voimalat omistavan ja kalatiet toteuttavan Vattenfallin aktiivisuutta.

”Erityisen hienoa on, että kalateihin on tulossa luonnonmukaisia, puromaisia osuuksia, jotka mahdollistavat monipuolisen eliöstön ja paljon ekologisemman lopputuloksen.”
Vaikka yhteys latvavesille on ollut poikki 50 vuotta, luontaisesti lisääntyvää omaa taimenkantaa on säilynyt reittiveteen laskevissa vesistöissä.

”Esimerkiksi Saarijärven reitin Pyhäjärven Peltojoesta koekalastettujen taimenten geneettinen tutkimus osoitti, että kaksitoista viidestätoista kalasta oli joen omaa kantaa”, kertoo ympäristösuunnittelija Veijo Honkanen Saarijärven kaupungilta. Myös Moksinjoessa ja Konttijoessa elää eriytynyt, omaleimainen taimenkanta.

Terävästi Summasjärveen pistävä Summassaaren Haikankärki on luonnonsuojelualuetta. Kuva: Markus Sirkka

Turvepuuro samentaa veden

Taimenen selviytymiseen vaikuttaa myös reittiveden huolestuttavan kehno vedenlaatu. Saarijärven reitin järvistä lähes 60 prosentin ekologinen tila on tyydyttävä tai sitä huonompi.

”Tilanne on huonontunut kymmenen viime vuoden aikana: esimerkiksi Saarijärven näkösyvyys on tippunut parista metristä yhteen”, sanoo Saarijärven kaupungin ympäristösihteeri Kalle Laitinen.

Suurimpana syynä pidetään turvesoilta ja ojitetuista suopohjaisista metsistä kulkeutuvaa humusta, mutta oma osansa on myös maataloudella. Reittiveden valuma-alueella on yli puolet koko Keski-Suomen turvetuotannosta, 3600 hehtaaria.

Vedenlaatu vaikuttaa vesiluonnon lisäksi luonnollisesti myös asukkaiden viihtyvyyteen ja matkailuun.

”Ei ole hääviä, jos järvessä käynnin jälkeen on pestävä niin uimarin iho kuin hetkessä limoittunut katiskakin”, sanoo Laitinen, ja näyttää kuvaa ruskeaa mönjää täynnä olevasta taimenen mäti-istutuksiin käytettävästä mätirasiasta.

Huoli on yhteinen, sillä vuonna 2009 reittiveden vesiensuojelun parantamista vaatineen vetoomuksen allekirjoitti yli 3400 asukasta. Vetoomuksella on ollut merkitystä, sillä ilmassa on hyvää tahtoa ja tekemisen meininkiä. Saarijärven reitti oli myös viime vuonna päättyneen valtakunnallisen TASO-hankkeen pilottikohde. Hankkeessa etsittiin ratkaisuja turvetuotannon ja metsätalouden vesistökuormituksen vähentämiseksi.

”Vesi on elementti, jonka eteen kannattaa tehdä töitä – se on kansallisaarre”, painottaa Kalle Laitinen.

Pääjärven leirintäalueella

Palataanpa yläjuoksulle, Karstulan Pääjärvelle. Kyyjärveltä on taitettu taivalta parikymmentä kilometriä. Matkalla on ollut muutama pieni koski, Ruukinkoski huomattavimpana, mutta reitin vuolaimmat kosket ovat vielä edessä.

Pääjärvelle voi jäädä yöksi esimerkiksi Hämeenniemeen, kunnan entiselle leirintäalueelle. Teltoille on runsaasti tilaa ja kodassa puita poltettavaksi. Käymälärakennus ja keittokatos sitä vastoin ovat lukossa.

Karstulan keskusta on kolmen järven ja metsien ympäröimä. Upea maisema avautuu, kun kapuaa Pääjärvenmäen laella seisovan sata hirsikertaa korkean Kirkkovuoren näkötornin huipulle.

Kannattaa poiketa myös keskustan toiselle puolelle Päällinjärvelle ja sen Tossunperään, jonne pääsee melomaan Enojokea pitkin. Joen ylittävän sillan kupeessa on Otto von Fieandtin kivet, Suomen sodan taistelupaikan muistomerkki.

Juhannuksen jälkeen helpottuu

Leppoisasti virtaavat Kouheroisenkoski ja Kissakoski saattelevat melojan Pääjärveltä Hepolammelle, kapealle muutaman niemennokan verran mutkittelevalle järvelle. Sitten ollaankin Heijostenkoskilla, reitin pisimmällä koskijaksolla. Viisi peräkkäistä koskea muodostavat yhtenäisen kahden ja puolen kilometrin koskijakson, mikä tarjoaa varsinkin alkukesästä retkimelojalle vauhdikasta menoa. Jakson viimeinen, Rakinkoski, on rajuin ja vaativin. Se on luokiteltu II– -luokan koskeksi.

Kalmunkoski on luokitukseltaan reitin vaativin.

Kansainvälinen koskiluokitus jakaa kosket kuuteen vaikeusasteeseen ja lisäksi mahdottomaan. Useimmat reitin kosket ovat suhteellisen helppoja I-luokan koskia. Vaikein, Kalmukoski, on
II+-luokan koski. Vuodenaika luonnollisesti vaikuttaa vaikeusasteeseen: kevättulvalla vauhtia riittää ja aallot ovat isoja, mutta vähällä vedellä kanoottia voi joutua jopa uittamaan.

Virtaavaa vettä on syytä kunnioittaa ja tutkia kosket rannalta ennen laskua. Kypärä kuuluu koskimelojan pakolliseen varustukseen. Ensikertalaisen kannattaa suunnata reitille vasta juhannuksen jälkeen, kun vesi on laskenut.

Tuhmalammelta Tuhmakoskelle

Karstulan kirja kertoo Tuhmalammen nimen olevan pohjalaista perua, ajalta jolloin pohjalaiset ja hämäläiset kulkivat kulmakunnan erämaissa eräpolkujaan.

Ari Toikkanen tietää toisenlaisen tarinan. Sen mukaan järvi on saanut nimensä venäläisupseerin moitteesta seudulla riiustelleen sotilaan hukuttua järven heikkoihin kevätjäihin. Se on varmaa, että venäläinen sotaväki oli Saarijärvellä linnoitustöissä vuosina 1915–1917. Pietarin turvaksi rakennettuja linnoituslaitteita on yhä nähtävissä Saarijärven keskustassa ja Kalmarissa.

Tuhmajoki johdattaa Tuhmakoskelle ja edelleen Kalmarinselälle. Tuhmakosken ylittää Pariisintie. Nimi tulee 1960-luvun vaihteen tietalkoisiin osallistuneiden ranskalaisnuorten mukaan. Eksoottiset vieraat olivat nähtävyys, joita lähikylien tytöt tulivat ihmettelemään pitkästäkin matkasta.

Kuikka kuuluu reittiveden lajistoon. Kuva: Markus Sirkka

Koski on helppo, laskeminen käy vaivattomasti lukuisista kivistä huolimatta. Nousen maihin suvannon rannalle.

Maasto on epätasaista ja teltalle on hankala löytää tasaista kohtaa. Onneksi riippumatolle löytyy kaksi sopivalla välillä olevaa puuta.

Idylliset maisemat jatkuvat Kalmarinselällä. Kuolusaaren eli Ruumissaaren, 1700-luvun lopun hautasaaren, ohituksen jälkeen maakunnallisesti arvokas Länsi-Kalmarin kulttuurimaisema vaihtuu valtakunnalliseen, sillä Kalmarinselän pohjoisrannoilta Saarijärven Vihtaselälle ulottuva alue luokitellaan valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuurimaisemaksi.

Kohina kantautuu ylävirtaan. Lähempänä vesi katoaa Kalmukoskeen ja häviää näkyvistä. Tähyän laskureittiä rannalta: tuosta mennään, päävirtaan.

Pahaenteiseltä kalskahtava koski on reitin vaativin, II+-luokan koski, ja vauhdikas tulvan kuohuessa rantakallion ylitse. Kajakki keinuu kuin lastu aaltojen lyödessä kannen ylitse.

Uittokoskista luonnontilaan

Reittiä on aina hyödynnetty monin tavoin. Vesi on ollut tie erämaihin, se on antanut kalat ja sen voimalla on jauhettu jauhot ja sahattu puut.

”Meille se antaa elantoa matkailun ja kalankasvatuksen kautta”, sanoo Kalmukosken rannalla toimivan Roppilaxin isäntä Lassi Ruuska.

Hän tarjoaa matkailijoille kosken partaalle veistämänsä kodan suojassa Korsu-menyytä: omalla ja ympäristön maatiloilla tuotettua ruokaa, loimulohta, rosvopaistia ja leipäjuustoa. Viereinen korsusauna lämpenee melojille.

Reittivesi on ollut myös tärkeä uittoväylä. Pisimmillään Saarijärven latvoilta uitettiin tukkipuuta Kymijoen suulle saakka. Tukin matka Kotkaan kesti kahdesta kolmeen vuotta. Sittemmin 1964 päättynyttä uittoa varten peratut kosket on ennallistettu ja uittorännit purettu. Parhaillaan kunnostetaan Saarijärven reittiin laskevaa Murronjoen reittiä, osin Suomen luonnonsuojeluliiton Ekoenergia-rahaston varoin.

”Koskialueita kiveämällä ja sorastamalla saadaan taimenille suoja- ja kutupaikkoja, esimerkiksi Rimminkoskeen tuotiin reilu 30 kuutiota kutusoraa”, sanoo työt organisoiva Matti Havumäki Keski-Suomen Kalatalouskeskuksesta.

Riekonkoski on viimeinen koski ennen Saarijärveä.

Kansallislaulun maisemat

Mahlunjärvi päättyy kahteen peräkkäiseen koskeen, Saarijärveen laskeviin Taipaleen- ja Riekonkoskiin. Riekonkosken takana Sahinniemessä seisoo Riekon talo, yksi seudun vanhimmista.

Taipaleenkosken niskalla seisoo uutta hohkaava laavu, jonka suojaan mahtuu niin jalokalaa mielivä kalastaja kuin meloja.

Saarijärven luoteisnurkkaan, Kokkolaan vievän valtatie 13 varteen, jää Kolkanlahti. Siellä kansallisrunoilija J. L. Runeberg tienasi opiskelurahoja kotiopettajana 1820-luvulla. Saarijärvi jätti jäljen Runebergiin; se näkyy Saarijärven Paavossa ja Maamme-runossa. Maisemasta löytyvät niin rannat, kuohuvat kosket, honkien humina kuin laaksot ja kukkulatkin.

Kolkanlahden tilan päärakennuksessa on Säätyläiskotimuseo, jonka kammariin on koottu näyttely Runebergin Saarijärven ajasta.

Saarijärven keskustassa ohjaan Saarijärven Ladulta vuokraamani kajakin takaisin kotisatamaan.

Melontareitti jatkuu vielä Leuhunjokea Summasjärvelle. Innokkaimmat melovat Seitsemän järven kierrosta takaisin Saarijärvelle tai jatkavat reittivettä kohti Äänekoskea ja Päijännettä.

Päivitys artikkeliin koskien kalateitä: Hietamankosken kalatie rakennettiin 2019-2020 ja otettiin käyttöön toukokuussa 2020. Leuhukosken kalatien rakentaminen on alkanut keväällä 2020 ja sen suunniteltu käyttöönotto on keväällä 2021. Lue lisää >