Teksti: Juho Rahkonen

Lokakuu on ehtinyt jo pitkälle, kun kävelen ruskalehtien koristelemaa metsäpolkua Kirkkonummen Porkkalanniemellä. Vaikka taivas on kirkas, matalalla roikkuva aurinko jaksaa vain vaivoin lämmittää maisemaa. On kuin olisin jossakin ulommalla aurinkokunnan planeetalla, jossa aurinko on vain kalvas aavistus kaukaisessa horisontissa.

Mutta kun vastaan tulee tuuleton kallioseinämä tai notkelma, johon aurinko pääsee esteettä paistamaan, tuntuu hetken melkein lämpimältä. Aivan kuin menneen kesän viimeiset muistot tiivistyisivät tähän pisteeseen. Yritän tavoittaa niitä, suloisen suven henkäyksiä.

Sitten kivellä liikahtaa jokin. Verenpunainen syyskorento laskeutuu jäkälän peittämän graniitin päälle. Korentoja ilmestyy lisää, ja pian ne koristavat joukolla harmaata kiven pintaa.

Korennot ovat löytäneet auringon. Ne nauttivat lämmöstä kuin viimeistä päivää – kirjaimellisesti, sillä tulossa olevasta pakkasyöstä ne tuskin enää selviytyvät.

Punasyyskorento hyödyntää mestarillisesti lämpimiä maastonkohtia ja rakenteita. Kuva: Juho Rahkonen

Viereisessä korpikuusikossa esitetään toisenlaista näytelmää. Sirot talvisääsket hypähtelevät rytmikästä soidintanssiaan kuin olisi kevät. Mutta nyt on syksy, eikä ensilumikaan ole enää kaukana. Silti nämä hyönteiset jaksavat vielä tanssahdella pimenevässä ja viilenevässä illassa. Talvisääsket kokoontuvat tietyn oksankärjen ympärille kosioparveiluun vielä alkutalvestakin, jos lämpötila antaa siihen mahdollisuuden.

Pistiäisiä ja perhosia

Hirsitaloni terassi on sattumoisin sellaisella kohdalla, että vielä myöhään syksylläkin iltapäivän aurinko pääsee paistamaan siihen useiden tuntien ajan, vaikka muu lähimaasto on puiden varjostama. Tällainen ympäristöstä poikkeava lämmin kohta houkuttelee loppusyksylläkin paikalle runsaasti hyönteisiä, joista näkyvimpiä ovat suurikokoiset pistiäiset.

Herhiläistä muistuttavan jättipuupistiäisen ruumiin pituus on jopa neljä senttiä, ja lisäksi sillä on peräpäässä näyttävä, piikkimäinen munanasetin. Myös sinipuupistiäinen on huomiota herättävän kookas hyönteinen. Kerran olen sellaisen nähnyt ja kuvannut kotipihallani vielä syyskuun loppupuolella.

Hyönteiset ovat vaihtolämpöisiä, eli niiden ruumiinlämpö noudattelee ympäristön lämpötilaa. Siksi syksyn viimeiset hyönteiset pyrkivät ottamaan kaiken lämmön irti vähistäkin auringonsäteistä.

Pakkasmittari. Kuva: Kimmo Silvonen

Syysyön lentäjät

Myös yö on hyvää aikaa tarkkailla syksyn viimeisiä hyönteisiä. Pimeässä loistava lamppu on hyönteisille ikään kuin merkki vapaasta lentoreitistä. Sääskien lisäksi valo houkuttelee paikalle yökkösiä, mittareita ja kehrääjiä.

Perhonen luulee, että pimeyden keskellä loistava kirkas piste on portti vapauteen, mutta se kapsahtaakin lamppuun ja jää sen ympärille pyörimään turhautuneen oloisena. Isokokoisen yökkösen tai kehrääjän surahtelu lampun ympärillä keskellä yötä on mainio luontoelämys.

Syksyn viimeisiä – muttei vähäisimpiä – perhosia ovat mittarit. Lajien nimet kertovat kaiken olennaisen: hallamittari, pakkasmittari ja ruskamittari. Ne lähtevät liikkeelle vasta syyskuun puolivälissä, jolloin useimmat muut perhoset ovat jo lopettaneet lentonsa, ja jatkavat lentämistään jopa joulukuulle asti.

Kiiltomittari. Kuva: Kimmo Silvonen

Hallamittari on yleisimmillään Etelä-Suomessa, mutta pohjoisessa sillä on usein massaesiintymisiä, ja yön jälkeen ulkovalon lähettyvillä koko seinä voi olla mittareiden peitossa.

Loppuvuoden mittariperhosille on tyypillistä, että naaras ja koiras ovat täysin erinäköiset. Koiraat lentelevät etsien siivettömiä naaraita, joita ei meinaa edes perhosiksi tunnistaa.

Karaistuneimmat hyönteiset

Viimeiset yöperhoset jatkavat lentoaan käytännössä niin pitkään kuin lämpötila pysyy plussan puolella.

Syyskuussa pihavalojen ympärille kerääntyy vielä monia perhoslajeja, kuten kahtena sukupolvena lentävä laikkukenttämittari. Sen voi löytää aamulla lepäilemästä talon seinällä lampun tuntumasta. Suomessa laikkukenttämittarin toinen sukupolvi lentää syyskuussa, mutta etelämpänä Euroopassa sen voi nähdä vielä lokakuussakin.

Karaistuneimmat perhoset, kuten kiiltomittari ja vihermataramittari, vetäytyvät talveksi luolien ja kellareiden suojiin – ne ovat siis paitsi syksyn viimeisiä, myös kevään ensimmäisiä perhosia.

Hallakehrääjä. Kuva: Kimmo Silvonen

Karvainen ja tukevarakenteinen hallakehrääjä on kehrääjien joukossa poikkeuksellinen laji, sillä sen voi nähdä myöhäissyksyllä, jopa ensilumien aikaan. Hallakehrääjä – jonka englanninkielinen nimi on December moth eli joulu­kuuperhonen – on vielä sitkeämpi kuin hallamittari sukulaisineen.

Suomen karussa ilmastossa hallakehrääjäkin joutuu kuitenkin yleensä luovuttamaan lokakuun lopulla tai viimeistään marraskuun alussa.

Monien yöperhosten tapaan hallakehrääjä on voimakas lentäjä, ja se pystyy siipiään värisyttämällä kohottamaan ruumiinsa lämpötilaa. Viileydestä huolimatta yöllä lentämisessä on suuri etu: saalistajien välttäminen. Yöaktiivisia perhosia uhkaavat vain lepakot, ja nekään eivät loppusyksyllä lennä.

Lapissa hallakehrääjä lentää kuukautta aikaisemmin kuin Etelä-Suomessa. Ilmaston lämmetessä on todennäköistä, että syksyn viimeisten perhosten lentoajat myöhentyvät.

Myöhäissyksyn yöperhosiin kuuluu myös etelärannikon tuntumassa esiintyvä sinihuppu. Tämä tukeva ja karvainen yökkönen lentää yhtenä sukupolvena syys–lokakuussa, ja se tulee mielellään valolle.

Talvisääsket ottavat lentoon tarvitsemansa lämmön oksien väliin yltävistä auringonsäteistä. Kuva: Juho Rahkonen

Kaamoksesta kilpailuetua

Moni voi miettiä, mitä järkeä hyönteisten on olla liikkeellä enää myöhäissyksyllä, kylmässä ja pimeässä.

Useimmat hyönteiset eivät enää silloin lennäkään, mutta hyvin aikaisessa tai myöhäisessä lentelyssä on se etu, että silloin kilpailua ja saalistajia on vähemmän. Yöperhosten on helpompi löytää omaan lajiin kuuluva parittelukumppani, kun ympärillä ei parveile kymmeniä muita toisiaan muistuttavia lajeja.

Lähteväthän jotkut turistitkin liikkeelle sesongin ulkopuolella välttääkseen ruuhkat. Luonnossa jokainen ekologinen lokero, vaikka se olisi kuinka pieni ja haasteellinen, pyrkii aina täyttymään elämällä.

Luteitakin on liikkeellä niin kauan, kun pakkaset pysyvät poissa. Tässä tuomilude. Kuva: Hannu Mänty

Kirjoittaja on nurmijärveläinen luontokuvaaja ja Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö.

hallamittariloppusyksymittaritpakkasmittariperhosetsyyskorentotalvisääski

Hyvän mielen joululahja!

Anna lahjaksi lumoava luontokokemus ja luonnon hyvää tekevä vaikutus. Tilaamalla tuet luonnonsuojelutyötä.