Kestävään rakentamiseen keskittynyt arkkitehti painottaa, että päästöjen vähentämisen ohella ilmastonmuutokseen sopeutuminen on tärkeää – ja kiireellistä. Hänen vinkkinsä kriisin hillitsemiseen löytyvät Hiilihelppi-sivustolta. Tässä numerossa selvitetään vehreän pihapiirin hyötyjä. Pekan oma piskuinen kaupunkipiha kukkii koko kesän ja seinällä vapaasti rehottava villiviini viilentää helteillä.
J
Jolanda Jokinen
Turkulainen Jolanda ilahtuu, kun voi tuoda esille ympäristölle tärkeitä teemoja. Tämän numeron Vehreä piha suojaa säältä -jutun kuvitus sujui mutkattomasti, sillä siinä pystyttiin hyödyntämään Jolandan suunnittelemia Hiilihelppi-sivuston kuvituksia.
Sveitsin valtio on rikkonut kansalaistensa ihmisoikeuksia laistamalla ilmastotoimista. Oikeustieteilijän mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös on merkittävä myös Suomelle.
Vapaaehtoiset kolasivat apukinoksia saimaannorpille hyvästä lumitalvesta huolimatta. Ilmastonmuutoksen takia epävakaiksi muuttuneina talvina kinokset tehdään lumioloista huolimatta, sillä vesisateet saattavat sulattaa luonnonkinokset.