Yhden tikankontin löydettyäni jatkoin siis tarkistamaan kalliokieloja, miten ne voivat. Yllättäen löysin katajien ja kasvillisuuden suojista lisää tikankontteja ryppäinä. Kun olin kuvannut yhden ryppään, huomasin vieressä toisen ja kolmannen vielä isomman ryhmän sekä vielä yksittäin ja pieninä ryhminä. Olin onnessani. Soikkokaksikkokin oli nupullaan. Laskin tikankontteja yli 100! Yhtäkkiä huomasin, miten rumat jäljet oli jäänyt rämeelle, kun kuvasin ja seisoin paikoillani toki tarkkaan katsoen, etten yhtäkään tikankonttia vahingossakaan tallaa enkä siisti repimällä kasveja niiden ympäriltä saadakseni näyttävämmän kuvan. Harmitti. Niinpä en raskinut mennä edemmäksi katsomaan, olisiko siellä ollut vielä lisää tikankontteja. Kasvillisuuden peittäessä enemmän maisemaa, olivat silti tikankontit ja kalliokielot selvästi runsastuneet yli 25 vuoden takaiseen käyntiini. Olin tyytyväinen reissuuni ja siihen, ettei sinne ole ollut kansainvaellusta, vaan harvinaisuudet ovat saaneet olla rauhassa ja voivat hyvin.