Agroekologi, erikoistutkija Suomen ympäristökeskuksessa. Tutkii muun muassa viljelykasvien pölytystä ja peltoluonnon monimuotoisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Kiinnostunut maatalousympäristön monimuotoisuudesta, sen suojelun keinoista ja merkityksestä maataloudelle. Blogissa Marjaana liikkuu tutkimusten parissa pelloilla ja pientareilla, pohtii ruoantuotannon kestävyyttä ja etsii keinoja säilyttää maatalousluonnon monimuotoisuus.
Hoidetut perinnebiotoopit vähenevät kovaa vauhtia, vaikka tavoitteena on niiden lisääminen
Maatalous- ja ympäristöpolitiikan pitkäaikainen tavoite on lisätä perinnebiotooppeja. Tavoite jää sanahelinäksi, ellei hoidettujen perinnebiotooppien ja luonnonlaidunten nopeaan vähenemiseen puututa hoitokorvausta parantamalla.
Teksti: Marjaana Toivonen
Hoidon loputtua perinnebiotooppi kasvaa vähitellen umpeen ja sen luontotyyppi ja eliölajisto muuttuvat. Kuva: Marjaana Toivonen
Perinnebiotoopit eli kedot, niityt, hakamaat ja metsälaitumet ovat perinteisen karjatalouden muovaamia lajirikkaita ympäristöjä. Niiden säilyminen vaatii säännöllistä laidunnusta tai niittoa. Luonnonlaitumiksi kutsutaan sekä laidunnettuja perinnebiotooppeja että muita peltojen ulkopuolisia laidunalueita, jotka eivät nykytilassaan täytä perinnebiotoopin kriteereitä. Perinnebiotooppien ja luonnonlaidunten hoidosta maksetaan viljelijöille hoitokorvausta.
Vuonna 2023 perinnebiotooppien ja luonnonlaidunten hoitokorvaukseen kelpaavan alan kriteereitä tiukennettiin. Muutoksen myötä sopimusalueista rajataan pois aaria suuremmat alueet, joilla rehuntuotanto on vähäistä tai joiden ei arvioida vaativan hoitoa. Tällaisia ovat erimerkiksi kallioalueet ja varvikot.
Uusi linjaus on johtanut siihen, että laajoina kokonaisuuksina hoidettavista metsä- ja rantalaitumista poimitaan maastokatselmuksissa korvauskelpoisiksi vain parhaat osat, ja muusta alasta huolehtiminen jää viljelijän vastuulle. Tällöin koko laidunalueen, myös korvauskelpoisten osien hoito muuttuu usein taloudellisesti mahdottomaksi. Periaatteessa taloudellista menetystä voisi kompensoida nostamalla tukitasoja korvauskelpoisella alalla. Näin ei kuitenkaan ole tehty.
Kyyttöjä metsälaitumella. Kuva: Marjaana Toivonen
Nyt tukiehtojen tiukennuksesta on kulunut kaksi vuotta, ja maastokatselmoinnit vuosina 2023–2024 haettuihin sopimuskohteisiin on pääosin tehty. Kuinka tukialat ovat muuttuneet?
Ruokaviraston keväällä julkaiseman uutisen perusteella hoitokorvausta maksetaan tällä hetkellä vajaalle 23 600 hehtaarille perinnebiotooppeja ja luonnonlaitumia. Vuoteen 2019 verrattuna pinta-ala on laskenut lähes 10 000 hehtaaria. Jostain syystä Ruokaviraston uutinen ei mainitse alojen laskeneen, vaan kertoo viljelijöiden tehneen ”aktiivisesti ympäristösopimuksia”.
Virallisesti Suomi haluaa lisätä perinnebiotooppien määrää. Helmi-elinympäristöohjelman tavoitteena on nostaa hoidettujen perinnebiotooppien pinta-ala 52 000 hehtaariin vuoteen 2030 mennessä. Perinnebiotooppien lisääminen on tavoitteena myös EU:n yhteisen maatalouspolitiikan kansallisessa strategiasuunnitelmassa eli CAP-suunnitelmassa ja maataloustuottajajärjestöjen laatimassa luonnon monimuotoisuuden tiekartassa.
Tavoitteet karkaavat ulottumattomiin, ellei perinnebiotooppien ja luonnonlaidunten käynnissä olevaan vähenemiseen puututa nopeasti. Tärkeintä on nostaa pinta-alakohtaisen hoitokorvauksen tasoa tai palata aiempiin korvauskelpoisen alan kriteereihin.
Jotta perinnebiotooppien määrä kasvaisi, nykyisistä perinnebiotoopeista ja luonnonlaitumista on pidettävä kiinni. Lisäksi hoitoon on saatava alueita, jotka voivat pitkäjänteisellä hoidolla kehittyä perinnebiotoopeiksi, vaikka eivät nykytilassa täyttäisi korvauskelpoisen alan määritelmää.
Lauantaina luonnonlaidunpäivänä on syytä juhlia jokaista luonnonlaidunta, jolla karja vielä laiduntaa. Samalla on hyvä pitää esillä luonnonlaidunten vähenemistä ja keinoja tilanteen korjaamiseksi.
Agroekologi, erikoistutkija Suomen ympäristökeskuksessa. Tutkii muun muassa viljelykasvien pölytystä ja peltoluonnon monimuotoisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Kiinnostunut maatalousympäristön monimuotoisuudesta, sen suojelun keinoista ja merkityksestä maataloudelle. Blogissa Marjaana liikkuu tutkimusten parissa pelloilla ja pientareilla, pohtii ruoantuotannon kestävyyttä ja etsii keinoja säilyttää maatalousluonnon monimuotoisuus.
Viljelykasvien pölytystutkimukset ovat jättäneet osan pölyttäjistä vähälle huomiolle tai kokonaan huomiotta. Kukkakäyntien kameraseuranta vuorokauden ympäri tuo erilaiset pölyttäjät tasapuolisemmin näkyviin.
EU:n ennallistamisasetuksen edellyttämän pölyttäjäseurannan menetelmät päätetään lähikuukausina. Suomen nykyiset pölyttäjäseurannat eivät todennäköisesti täytä tulevia seurantavaatimuksia.
Pientareet lisäävät luonnon monimuotoisuutta, torjuvat eroosiota ja hillitsevät ravinteiden valumista vesistöihin. Silti pientareita katoaa, sillä viljelijätuet eivät enää edellytä jättämään niitä.
Eläintuotannon mahduttaminen maapallon kantokyvyn rajoihin ei onnistu, jos keskitymme pelkästään tuotannon tehokkuuden ja ympäristöystävällisyyden parantamiseen. Myös tuotannon globaali vähentäminen on välttämätöntä.