Hyvä on, myönnän, että aloitus on hieman yliampuva. Siitä huolimatta en olisi voinut olla innostuneempi, kun vihdoin pääsin tutustumaan pitkään odottamaani Samin uutuusteokseen:

Sami Karjalainen: Muodonvaihdoksia ihmettelemässä

Aloitetaan kirjan nimestä. Muistan elävästi, kun olimme ajamassa Samin kanssa kohti Hausjärveä. Tarkoituksenamme oli löytää tulevaan kirjaan sopivia lajeja, ja Sami kyseli minulta ideoita kirjan nimeksi. Lajinmääritysoppaiden kohdalla on helppoa antaa suoraviivainen ja kuvaava nimi – esimerkkinä vaikkapa Suomen sudenkorennot, Suomen heinäsirkat ja hepokatit, Suomen leppäkertut tai Suomen hyppyhämähäkit (kaikki muuten Samin käsialaa). Muodonmuutoksia käsittelevälle teokselle nimeäminen osoittautui huomattavasti hankalammaksi. Pelkkä sana Muodonmuutoksia olisi saattanut kuulostaa teokselta, joka voisi käsitellä ihan mitä vain angstisten teinien kasvutarinoista burnoutista toipuvien talousihmisten selviytymisiin. Itse en siis osannut Samia auttaa.

Muodonvaihdoksia ihmettelemässä. Sain tietää kirjan nimen vasta, kun Sami esitteli minulle sen materiaalia, jotta ehtisin laatia ajoissa arvostelun Suomen Luonto -lehteen. Lehtiarvostelut ovat muuten niin lyhyitä, että on mahdotonta sekä ylistää teosta riittävästi että samaan aikaan vakuuttaa lukijat kirjahankinnan välttämättömyydestä. Ensivaikutelmani nimestä oli myönteisen utelias, ja perehdyttyäni sisältöön tajusin, miten nappiin osuvaan nimeen Sami oli päätynyt. Kirjan nimi korostaa erityisesti sitä, kuinka hän on asettanut itsensä ihmettelijän rooliin: tarkastelu ei ole akateemisen etäistä, kuivahkoa luennointia, vaan Sami lähestyy luonnonilmiöitä pikkupoikamaisella innostuneisuudella ja on konkreettisesti itse mukana ihmettelemässä ja oppimassa uutta.

Tässä esitellään lepänkäärökärsäkkään kehitysvaiheita.

Kirjan rakenne

Kirja on jaettu osioihin, joissa käsitellään erilaisten hyönteisten – ja muutaman muunkin otuksen – muodonmuutoksia toisistaan erillisissä tarinoissa. Tämä saattaisi kuulostaa siltä, että lajit esitellään yksitellen yhtenäisellä rakenteella, samaan tapaan kuin lajinmääritysoppaissa, mutta näin ei todellakaan ole. Jokainen tarina tuo mukanaan omat käänteensä, ja lajivalinnat muodostavat yllättävänkin monipuolisen kokonaisuuden. Mukaan ovat päässeet perhoset, luteet, kovakuoriaiset, verkkosiipiset, heinäsirkat, sudenkorennot, kärpäset, pistiäiset ja jopa rupikonna. Kutakin lajia käsitellään useamman aukeaman verran, joten mukaan mahtuu runsaasti kuvia ja tietoutta – mutta ei liikaa.

Varsinaista sisältöä edeltää yleiseen tapaan ruokahalua herättelevä alkupuhe ja lopussa on ehkä hieman aiheesta irrallisia osuuksia, jotka kuitenkin omalta osaltaan täydentävät hyönteismaailman kiehtovuutta – kakkagalleria mukaan lukien. Erityismaininta kappaleelle, joka kertoo Samia väistämättä inspi­roineesta Maria Sibylla Merianista.

Luettuani kaksi ensimmäistä lukua, joissa perehdytään ritari- ja nokkosperhosten muodonvaihdoksiin, huomasin pidätteleväni hengitystäni – aivan kuin olisin katsonut jännityselokuvaa. Kuka olisi arvannut, että perhosten kasvatus voisi olla näin kutkuttavaa seurattavaa? Pidin erityisesti siitä, ettei Sami pyri luomaan oppikirjamaista ohjeistusta, vaan kertoo rehellisesti omista kokemuksistaan, pieniä kommelluksia unohtamatta. Se antaa kirjalle persoonallisen ja helposti lähestyttävän otteen, joka tempaa mukaansa heti alusta lähtien.

Retkellä Samin kanssa

Kirjassa Sami mainitsee yhteisestä retkestämme Hausjärvelle. Käydään välissä kurkistamassa hieman kulissien taakse. Retken päätavoitteenaan oli etsiä hietakiitäjäisten ja sarvijaakkojen toukkia sekä koteloita. Matkalla pysähdyimme Lohjalla hiekkakuopalla, mutta koska sää oli kolea ja sadekuurojakin tuli, hyönteisiä ei juuri näkynyt. Parempaa keliä oli onneksi luvattu iltapäiväksi.

Hausjärvellä suuntasimme minulle entuudestaan tuttuun paahdeympäristöön, missä tunnelma ei aluksi vaikuttanut juurikaan lupaavammalta. Kesti tovin oppia erottamaan, miten hietakiitäjäisten toukkien pyyntikuopat ylipäänsä erosivat lukuisten erilaisten pistiäisten pesäkoloista, ja vielä kauemmin ennen kuin löysimme ensimmäistäkään toukkaa. Koska pelkkä havainnointi ei tuottanut tulosta, yritimme kaivaa toukkia esiin lapiolla, mutta löysimme tunneleiden pohjilta vain juuri aikuistuneita hietakiitäjäisiä. Päivän päätteeksi Sami sai kuitenkin mukaansa muutaman toukan ja niiden kasvatus onnistui ilmeisesti hyvin. Sarvijaakkojen toukkien kohdalla onni oli suosiollisempi, löysimme niitä heti ensimmäisestä tutkimastamme männyn kannosta. Koteloita ei sinä päivänä löytynyt, totesimme olevamme liian aikaisin liikkeellä. Palasin alueelle muutamaa viikkoa myöhemmin ja silloin löytyi jo koteloitakin, jotka toimitin Samille.

Kun etsinnät oli saatu päätökseen, meille jäi vielä hieman ylimääräistä aikaa. Päätimme suunnata mökkimme lähistön metsäteille, siellä oli ainakin joinakin vuosina löytynyt ritariperhosen toukkia, joita Sami oli myös etsimässä kirjaprojektiaan varten. Niitä ei löytynyt, mutta onnistuimme bongaamaan suruvaippojen toukkaesiintymän. Yhdellä tiellä, joka oli kasvamassa jo osittain umpeen, kasvoi runsaasti leppiä. Sami mainitsi haluavansa löytää leppävalkomittareiden munia, koska hänellä oli jo entuudestaan erinomainen lentokuva aikuisesta perhosesta. Niinpä aloitimme lehtien tutkimisen, vaikken ainakaan itse tiennyt, minkälaisia munia pitäisi löytää ja kuinka ne olisivat munittu lehdille tai oksille. Kovin kauan ei kuitenkaan tarvinnut kummastella, sillä löysimme nopeasti lepänlehtien alapinnoilta pieniä munia. Niitä oli joko yksitellen tai muutaman munan ryppäinä. Myös pieniä mittariperhosen toukkia löytyi sieltä täältä, ja lähellä lenteli aikuisia leppävalkomittareita, joita Sami otti muutaman talteen. Munittaminen onnistui, ja näin hän sai kirjassaan esiteltyä tämänkin lajin kaikki eri elinvaiheet.

Olimme jo tekemässä lähtöä, kun Sami totesi vielä etsivänsä harsokorennon toukan munaa sekä kuvattavaksi että kasvatettavaksi. Olisipa hän maininnut asiasta pari minuuttia aikaisemmin, olin vain hetkeä aiemmin nähnyt lehdellä roikkuvan, varren päässä sijaitsevan munan. Ei auttanut kuin suunnata takaisin kyseiselle puulle – onneksi se ei ollut kovin suurikokoinen – ja alkaa etsiä lehteä uudestaan. Muna löytyi helposti, ja sain siitä itsekin valokuvan ennen kuin Sami otti sen mukaansa kasvatettavaksi. Myöhemmin pääsin lukemaan kirjasta, mikä harsokorentolaji oli kyseessä. Lajilleen määritettyjä kuvia harsokorennon munista ei varmasti kovin monia löydy!

Hieman oli kummallista huomata päässeensä itsekin osaksi kirjan tekstejä – tämän koin suurena kunniana.

Harvinainen valokuva kulissien takaa, kuvaamme Samin kanssa kilpaa löytyneitä suruvaipan toukkia, emmekä huomaa tulleemme itse kuvatuiksi. Kuva: Krista Kujala.

Ainutlaatuiset valokuvat

Palataan takaisin itse kirjaan. Sami on jo aiemmin jakanut valokuviaan sosiaalisessa mediassa, ja hänen kuvaustaitonsa tuntien osasin odottaa laadukkaita, kerrontaa tukevia otoksia ja kuvasarjoja. Silti se, kuinka tarkasti hän on onnistunut dokumentoimaan muodonmuutoksen jokaisen vaiheen, yllätti itseni. Kuvien ottaminen on vaatinut selvästi ääretöntä sinnikkyyttä ja loputonta kärsivällisyyttä. Aikuisten hyönteisten elämää on huomattavasti helpompi kuvata – muodonvaihdoksen tallentamisessa ajoitus on kaikki kaikessa. Jäinkin miettimään, monetko yöunet ovat Samilla mahtaneet jäädä vähiin toukkien ja koteloiden äärellä vahtiessa.

Teoksessa valokuvat soljuvat luontevasti tekstin välissä ja kuvatekstit antavat arvokasta lisätietoa. Kuvien koot vaihtelevat paljon. Kun tarkoituksena on kuvata vaikkapa kotelostaan kuoriutuvaa lajia, tämä esitellään sarjana pienikokoisia kuvia. Koko sivun täyttävät kuvat tuovat teokseen ilmavuutta ja samalla näyttävimmät valokuvat pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Studiossa yksivärisellä tai valkoisella taustalla kuvatut otokset luovat yleisilmeeseen yhtenäisyyttä ja ilman luonnollista taustaa hyönteiset pääsevät arvoisellaan tavalla pääosaan.

Epäilenpä, että tässä on käynyt samoin kuin leppävalkomittarin kohdalla. Sami on ensin saanut hämmästyttävän laadukkaan lentokuvan tuomenkehrääjäkoista ja etsinyt sen jälkeen muut kehitysvaiheet kuvattavakseen.

Kenelle kirja sopii

Jos verrataan kirjaa Samin aiempiin määritysoppaisiin, sen kohderyhmä on huomattavasti laajempi. Parasta on, ettei lukeminen edellytä aiempaa hyönteistuntemusta, vaan se toimii pikemminkin porttihuumeen tavoin avaimena makromaailman ihmeellisyyksiin. Tarinallinen kerronta herättää kiinnostuksen jopa paatuneimmassa ötökänliiskaajassa, ja ehkä seuraavalla kerralla kotona vastaan tuleva hyönteinen pääsee ennemmin takaisin ulos kuin kenkänpohjan alle. Ja jos taas hyönteiset ovat itselleen jo tuttuja, tarjoaa kirja siitä huolimatta vastustamattoman määrän syvempää tietoutta.

Jos yritän verrata kirjaa toisiin lukemiini hyönteisaiheisiin teoksiin, en pysty löytämään suoraa vertausta. Monet kirjat, jotka käsittelevät lajikohtaisia tarinoita jäävät tietomäärältä huomattavasti suppeammiksi – mainittakoon vaikka Juha Laaksosen Käsiä pesevä kärpänen ja Lisse Tarnasen Hirven oppivelvollisuus ja muita tarinoita – tämän tyyppisiä pieniä makupaloja tarjoavia teoksia lainkaan vähättelemättä. Sitten taas monesti enemmän ja tarkempaa tietoa sisältävät kirjat eivät ole yhtä lukijaystävällisiä tai mukaansa tempaavia. Tasapaino on tässä suhteessa erityisen onnistunut.

Olisiko kirjassa ollut kehitettävää

Yritän ajatella teosta objektiivisesti, vaikka Samin tunnenkin. Siitä huolimatta en oikein keksi kovin kriittistä mainittavaa kirjasta. Ehkä lopun hajanaisista osioista olisi osan voinut jättää pois odottamaan omia teoksiaan (tällä kertaa osaan antaa nimiehdotuksenkin yhdelle: Suomen hyönteiskakkojen tunnistusopas), jotta kirjaan olisi mahtunut enemmän esimerkkejä muodonvaihdoksista. Tai sitten kirjan olisi toivonut olla yksinkertaisesti pidempi. Luonnosta löytyy vielä rutkasti mielenkiintoisia lajeja ja lajiryhmiä, jotka ansaitsivat tulla esitellyiksi yhtä kattavasti ja seikkaperäisesti. Jään siis odottamaan teokselle jatko-osia.

Yhteenveto

On helppo todeta, että Muodonvaihdoksia ihmettelemässä on eläväinen ja inspiroiva teos, joka esittelee hyönteisten (ja muutamien muidenkin otusten) ihmeellisiä kehityskaaria poikkeuksellisen kiehtovalla tavalla. Kirja sopii yhtä lailla aloittelijoille kuin kokeneemmillekin luontoharrastajille,  myös niille jotka ovat jo hurahtaneet tonkimaan ötököitä joka puolelta. Sami Karjalaisen paneutuminen pienimpäänkin yksityiskohtaan, niin tekstissä kuin valokuvissa, nostaa ymmärrystämme muodonmuutoksen prosesseista uudelle tasolle. Lukukokemuksen kruunaa kerronnallinen ote, joka tempaisee mukaansa seikkailutarinan kaltaisesti. Samalla lukija tulee huomaamattaan oppineeksi hämmästyttävän paljon hyönteisten salaisesta elämästä.

Hietakiitäjäisen toukka on upea ilmestys. Kirjasta löytyy myös tarkempia kuvia sen kiehtovasta päästä.

Tässä vielä kirjan tiedot:

Sami Karjalainen:
Muodonvaihdoksia ihmettelemässä (9789520466541)
Kustantaja: Tammi 2025
Julkaisu 13.03.2025
Kovakantinen, 288 sivua

Kiitos että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia tarjolla Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani Instagramin kautta.