Kun alamme puhua Tampereen luonnontieteellisen museon intendentti Tomi Kumpulaisen kanssa sammakoista, asettaa hän heti tarkentavan kysymyksen: ”Puhutaanko nyt pyrstöttömistä sammakoista, lyhkäsenmallisista ja pomppivista tyypeistä?”

Kyllä, ja silloin pyrstölliset sammakot, manteri ja rupimanteri jäävät ulos karkeloista, vaikka nekin kuuluvat sammakko­eläimiin.

Suomessa elää luontaisesti kolme pyrstö­töntä sammakkolajia: ruskosammakko eli sammakko, viitasammakko ja rupikonna.

”Kotimainen lajistomme on alunperin aika suppea. Lounais-Suomessa on kuitenkin lisäksi vakiintuneita havaintoja ainakin kahdesta vihersammakkolajista, pikkuvihersammakosta ja ruokasammakosta.”

Ruokasammakko on alun perin pikkuvihersammakon ja mölysammakon risteymä. Kuva: Pasi Kannisto / Vastavalo

Kumpulainen arvelee, että vihersammakoita on ollut Suomessa mahdollisesti jo aiemmin, silloin kun täällä on vallinnut lämpökausi ja lehtimetsävyöhyke on ylettynyt Ouluun saakka. Kun ilmasto on taas kylmennyt noin 4000 vuotta sitten, lajit ovat vetäytyneet Viron ja Etelä-Ruotsin korkeudelle, eivät siis kovin kauas.

”Olemme totuttautuneet siihen, että meillä on vain kolme sammakkolajia. Ei ehkä kannattaisi. Muissakin lajiryhmissä lajien siirtyminen pohjoiseen on selvästi alkanut.”

Sitä, miten nykyiset vihersammakot ovat päätyneet Lounais-Suomen pien­vesiin, voidaan vain arvailla.
”Syy voi olla ilmastonmuutos, tahallinen tai tahaton ihmisen toiminta tai vaikkapa laivan painolastivesi. Pikkuvihersammakkoa ja ruokasammakkoa on kuitenkin Virossa ja Ruotsissa levinneisyytensä pohjoisrajoilla, joten minusta ei pitäisi edes miettiä, millä keinoin ne sattuivat tänne matkustamaan. Viimeaikainen ilmastokehitys huomioiden ne olisivat ajan myötä tulleet kuitenkin”, Kumpulainen sanoo.

Suomessa on tavattu myös eurooppalaisista vihersammakoista kookkainta lajia, mölysammakkoa 1940–60-luvuilla, jolloin niitä loikki ainakin Helsingissä ja Porvoossa.

”Ihminen levitti ja myös hävitti sen lajin Suomesta. Kuulostaa ihan käsittämättömältä, mutta niitä ammuttiin, ja kanta saatiin siten vähenemään.”

Mölysammakoista on tehty tämän jälkeenkin havaintoja Laji.fi-sivustolle, mutta niitä ei ole pystytty vahvistamaan.

Uusien lajien loikka

Pikkuvihersammakko, ruokasammakko ja mölysammakko on julistettu Suomessa haitallisiksi vieraslajeiksi.
”On absurdia, että nämä samat lajit ovat naapurimaissamme uhanalaisia ja niitä halutaan suojella”, Kumpulainen sanoo.

Kysymys kuuluukin, onko vihersammakoiden levittäytyminen Suomessa hyvä vai huono asia?
”Olemme nyt vedenjakajalla. Ihmisten omatoiminen sammakoiden levittäminen luontoon on aina väärin, ja nyt siihen on päätetty puuttua lailla. Asiassa on otettu meillä hyvin jyrkkä linja.”

Vieraslajit uhkaavat samoissa elinympäristöissä eläviä kotoisia lajeja esimerkiksi levittämällä erilaisia tauteja, risteytymällä tai valtaamalla elin­ympä­ristöjä.

”Ruokasammakko elää lämpimämmillä ja avoimemmilla paikoilla kuin ruskosammakko ja viitasammakko, kun taas rupikonna suosii soita ja syvempiä vesiä, joten ainakaan näiden lajien elin­ympäristöt eivät mene ihan yksiin”, Kumpulainen toteaa.

Ruskosammakot kutupuuhissa. Kuva: Antti Koli

Pikkuvihersammakon ja ruokasammakon lisäksi muitakin sammakkotulokkaita on jo ihan nurkan takana, sillä esimerkiksi rupikonnan sukulaisista haisukonnaa ja viherkonnaa tavataan Ruotsissa ja Baltiassa.

”Viherkonnastakin meillä on jo ollut pari varmistettua havaintoa. Ne ovat voineet kulkeutua luontoon esimerkiksi puutarhatarvikekuljetuksessa, akvaarioharrastajan päästämänä tai laivan painolastivedessä, alkuperää voi olla mahdotonta jäljittää.”

Kumpulaista huolestuttavat etenkin vierailta mantereilta peräisin olevat taudit, joille kotoisilla lajeillamme ei välttämättä ole vastustuskykyä.

”Sammakkoeläinten väheneminen maailmanlaajuisesti on tunnettu ja yleinen ilmiö.”
Yksiselitteistä syytä ei kuitenkaan ole löydetty: on epäilty esimerkiksi ultravio­lettisäteilyä, myrkkyjä, elinympäristöjen tuhoutumista, liikennettä sekä sienitauteja.

”Se on ainakin selvää, että Suomessa syynä on elinympäristöjen tuhoaminen. Luonnon monimuotoisuuden väheneminen tuhoaa sammakoiden elinoloja ja pienvesiä.”

Viitasammakon munista kuoriutuu toukkia noin viikossa, kun vesi on lämmintä. Viitasammakon toukat eli nuijapäät elävät ja kehittyvät vedessä 2-3 kuukautta. Rupikonnakoiraat ottavat mittaa toisistaan ja kilpailevat naaraista kevään kutukarkeloissa. Videot: Mikko Suonio

Kurnutus paljastaa lajin

Itse sammakot ovat autuaan tietämättömiä, että ne on luokiteltu luontaisiin lajeihin ja vieraslajeihin. Juuri nyt ne venyttelevät räpylöitään ja heräilevät talvihorroksesta kuka lammen tai ojan pohjan mudasta, kuka maakolosta tai juurakosta. Sitten koettaa kevään h-hetki, kosio- ja kutumenot.

”Ruskosammakko voi aloittaa kutupuuhat jo huhtikuun alussa Etelä-Suomessa, mutta vähintään ne alkavat kuun puolivälissä, kun lämpötila on +5 astetta ja vedet sulana”, Kumpulainen sanoo.

Viitasammakko ja rupikonna ryhtyvät toimiin vähän myöhemmin, mutta nekin yleensä huhtikuun aikana. Lapissa kalenteri näyttää kutuaikaan toukokuun loppupuolta.

Kurnutus on tietenkin oleellinen osa kutupuuhia. Kevättäkin kuuluttava ääni lähtee sammakoiden kurkusta, ja ne vahvistavat sitä pullistamalla kurkkupussiaan. Vihersammakot taas pullistelevat suupielissään olevia äänirakkoja. Ne ovat kovaäänisiä ja vaakuskelevat vielä kesä–heinäkuussakin.

”Sammakkokoiraat houkuttavat metelillään naaraita paikalle ja viestivät muiden koiraiden kanssa. Ne kun tarraavat vedessä teutaroidessaan kaikkeen mahdolliseen, myös toisiin koiraisiin. Sitten ne kurnahtavat toisilleen, että nyt meni vähän pieleen, voitko irrottaa.”

Rupikonnan vatsa on vaalea ja takajalat lyhyemmät kuin sammakoilla. Kuva: Mikko Suonio / Vastavalo

Ruskosammakon ja viitasammakon erottaa toisistaan kuonon muodosta tai takaraajassa olevan kaivuukyhmyn eli metatarsaalikyhmyn koosta. Rupikonnan taas tunnistaa sen röpelöisestä ihosta ja kävelytyylistä. Helpointa sammakot on kuitenkin tunnistaa äänestä.

”Ruskosammakon kurnutus kuulostaa kissan kehräykseltä, viitasammakon taas veteen uppoavan pullon pulputukselta ja rupikonnan siltä kuin sylikoira haukkuisi kaukana. Vihersammakot taas narisevat ja naureskelevat”, Kumpulainen kuvailee.

Vesielämää ja maaelämää

Kosiomenojen päätteeksi naaraat laskevat hedelmöitetyt mätimunansa veteen. Ruskosammakko- ja viitasammakkonaaraalta niitä putkahtaa 200–600 kappaletta ryppäänä, kun taas rupikonnanaaras laskee munansa tuhansina kauniina rihmoina, joita on kaksi rinnakkain. Munista kehittyy nuijapäitä noin kolmessa viikossa, ja loppukesällä vedestä kömpii valtava määrä aikuisen näköisiä pikkuruisia sammakoita.

Rupikonnan kutu on kahdessa rinnakkain olevassa rihmassa, jotka konnanaaras kietoo vesikasvien ympärille. Kuva: Antti Koli

Sammakot ovat vedessä herbivoreja eli kasvinsyöjiä, mutta maalla ne ovat petoja syöden esimerkiksi hyönteisiä ja etanoita. Myös hengitysjärjestelmä vaihtuu kiduksista keuhkoihin, kun ne siirtyvät maaelämään.

”Meikäläiset aikuiset sammakot ovat vedessä vain viikon tai korkeintaan kaksi. Sitten ne lähtevät maalle ja ruokailevat ihan muualla. Ne saattavat hengata metsäympäristössä koko kesän olematta lammella ollenkaan”, Kumpulainen kertoo.

Sammakot hengittävät myös kostean ihonsa kautta. Niillä on nahkeassa ihossaan limarauhasia, joilla ne suojelevat itseään paitsi taudinaiheuttajilta myös haihtumiselta.

”Sammakot käyvät läpi muodonmuutoksen munasta toukaksi ja aikuiseksi. Ne kasvavat vedessä ja hengittävät ihonsa kautta, joten pienikin myrkkypitoisuus vaikkapa nesteöljyä tai raskasmetallia on niille jo haitaksi.”

Sammakoiden yksilömäärät ovat vähentyneet Suomessakin, eikä tutulta lammelta välttämättä enää kuulu kurnutusta keväisin.

”Sammakot ovat monella tavalla herkkiä: ne tarvitsevat lisääntymisympäristön ja ruokailuympäristön sekä yhteyden niiden välillä. Jos jompi kumpi poistetaan tai siihen tulee moottoritie väliin, ne eivät pysty liikkumaan.”

Sammakoiden elinympäristöjä kannattaakin vaalia ja elinoloja koettaa kohentaa.
”Jos omassa pihassa mönkii sammakoita, silloin siellä on asiat hyvin: on ruokaa, piilopaikka, talvehtimispaikka ja joku pienvesi verrattain lähellä. Pidä se ja tue sitä!”

Ja nyt vain odottelemaan ensimmäisiä kurnutuksia ja sammakkopaineja.
”Sammakoiden keväistä konserttia on aina hienoa seurata. Siinä on jännitystä ja toimintaa. Sammakot ovat niin tohkeissaan lisääntymisestään.”