Kansi: mediapinta
Toimituksiin tulee kirjoja kauhakuormaajalla. Suomen Luontokin on niiden kanssa aivan pääsemättömissä, ja siksi vain pieni osa opuksista voi saada maininnan lehdessä. Pohjois-Amerikan kansallispuistot -kirjan kirjoittajilla on ollut kuitenkin se uskomaton etu, että yksi tekijöistä, Pohjois-Amerikan tutkija Mikko Saikku, on tiennyt minun kiinnostukseni Yhdysvaltojen luontoon. Siinä mielessä tämä kirjoitus on täysin puolueellinen eikä tätä pitäisi olla.
Viime syksynä kerroin Suomen Luonnossa tuoreista kokemuksistani Yhdysvaltain kansallispuistoissa. Silloin lainasin Mikko Saikun luennolla esittämää ajatusta, että Yhdysvallat on ollut luontoasioissa Suomea edellä. Yhdysvaltain Yellowstone oli näet maailman ensimmäinen kansallispuisto; sen perusti presidentti Ulysses S. Grant vuonna 1872. Tuohon aikaan lähes kaikki käyrät osoittivat Yhdysvalloissa erektiivisesti ylöspäin. Väestönkasvu ja talouden kasvu olivat nopeita ja uudisasutus levittäytyi kiivaasti länteen. Samaan aikaan alkuperäisten amerikkalaisten määrää ja luonnon monimuotoisuus olivat toki laskukierteessä. Vuonna 1872 Northern Pacificin rautatie uhkasi puhkaista vielä siouxeille kuuluneet Yellowstonen maat, joten oli viimeinen hetki ajatella niiden suojelua.
Näin Yhdysvallat tuli luoneeksi kansallispuiston idean, joka sitten 1950-luvulla lainattiin Suomeenkin.
Mutta – ja tämä on merkittävää – kirja vahvistaa käsitykseni, ettei asia edennyt aivan siinä järjestyksessä, että taloudellinen toiminta olisi uhannut jälleen yhtä luonnon monimuotoisuuden keidasta ja se olisi sen takia rajattu kaiken riiston ulkopuolelle. Päinvastoin, Yellowstone-kansallispuiston perustaminen oli Northern Pacific -rautatieyhtiön oma liikeidea. Jos nimittäin rakentaa monta tuhatta kilometriä pitkän radan keskelle ei-mitään, sille on parempi keksiä trafiikkia. Ja mikäpä trafiikkia paremmin tarjoaisi kuin idän suurkaupungeista houkuteltu turismi. Yellowstonen geysirien, vesiputousten ja vaeltavien biisonilaumojen kaupallinen arvo tajuttiin heti. Siksi yhdessä rataa linjaavien insinöörien kanssa sinne lähetettiin lehtimiehiä sekä taidemaalari Thomas Moran, Amerikan Akseli Gallen-Kallela. Hänen taulujensa toivottiin toimivan mainoksina itärannikolla. Ja toimivathan ne. Grant suojeli paikan.
Jo tämän tajuaminen tekee kirjasta lukemisen arvoisen. Totta kai luonnon kaupallistaminen on pitänyt keksiä Yhdysvalloissa. Siis se, että ei hätistetä kauppamiehiä luontoa häiritsemästä vaan pannaan luonto itse kaupan, jotta sitä samalla vähän säästyy. Kirjan lukeneena se tuntuu nyt hyvin ilmeiseltä.
Professori Markku Henriksson kirjoittaa kiinnostavasti maalaustaiteen osuudesta Amerikkalaisen luonnon suojelussa. Hän onkin tehnyt kirjasta suuren osan. Yhtä suuri, ellei suurin kaikista, osuus on Rani-Henrik Anderssonilla, joka on oikeastaan ennen kaikkea lakota-intiaanien tuntija. Asuessaan Yhdysvalloissa hän on kuitenkin retkeillyt pitkin poikin Pohjois-Amerikkaa.
Andersson kuvailee hulvattomasti sitä, kuinka kansallispuistoista on kehittynyt paitsi ”Amerikan paras idea”, myös Amerikan demokraattisin idea. Hän onnistuu piirtämään Yhdysvaltain viimetalvisen budjettikriisin ääriviivat niin, että sen loppumisen taustalla oli kansalaisten raivo kansallispuistojen sulkemista kohtaan. Totta varmasti onkin, että puistot ovat amerikkalaisille tärkeitä. Ne ovat kaikille avointa julkista palvelua, jota muuten vähiä julkisia palveluita odottavat amerikkalaiset tottuneet arvostamaan.
Harhauduin pitkäksi aikaa sivupoluille. Myös ja ennen kaikkea kirja on nimittäin käytännöllinen matkaopas. Se käsittelee kaikki Yhdysvaltojen ja Kanadan kansallispuistot matkailijan näkökulmasta, kertoo kuinka niihin pääsee ja esittelee komeimmat näköalat, kiinnostavimmat eläinlajit ja historian hassuimmat kuriositeetit. Koska kirjoittajat ovat kaikki eturivin Pohjois-Amerikan-tutkijoita, mahtuu opastuksen oheen kuitenkin paljon sellaista tietoa, jota ei tavallisesta matkaoppaasta löydy. Tämä tietokirja kannattaa lukea, jos aikoo Amerikkaan ja jos aikoo saada matkastaan paljon irti.
Sopii myös sohvaretkille. Suosittelen ilman puolueettomuuden häiväkään.