Rakastan kuusimetsää ja sen tunnelmaa. Pehmeää sammalta jalan alla, lahoavia runkoja siellä täällä, mustikanvarpujen sipaisuja ohikulkijan jaloissa. Joka kerta vanhassa kuusikossa kävellessäni minuna kuitenkin pelottaa. Pelottaa siksi, kun ajattelen sen kohta kuitenkin hakattavan. Hiljaa hengittävät kuusivanhukset katoavat metsäkoneen edessä ja satumetsän tilalle tulee kirkkaasti polttavan auringon alla kärventyvä vadelma ja horsma tiheikkö. Sitä minä pelkään.