Vuosikirjassa 1955 julkaistiin muun muassa Valter Keltikankaan artikkeli Soiden suojeleminen – kansallinen kulttuuritehtävämme.

”Suomea mainitaan tavallisesti metsien ja järvien maaksi. Se mikä suomalaisessa luonnonmaisemassa sitä suurena kokonaisuutena tarkastellen ehkä sittenkin on tyypillisimmin kansallista, on sen suuri suorikkaus. Jo metsärunsautemme on soiden varassa sikäli, että tuntuva osa siitä on korpia ja rämeitä. Näin ainakin toistaiseksi ja siihen saakka, kunnes lapio ja oja-aura ehtivät riittävän laajoilla aloilla työntää syrjään luonnonvaraista suota ja muuttaa maatamme suoviljelysten ja metsäojituksen maaksi.”

”Kuuluisan kasvimaantieteilijämme ja hartaan luonnonsuojelumiehen A. K. Cajanderin viisikymmentä vuotta sitten esittämä suotyyppijärjestelmä edelleen täydennettynä lienee tänäkin päivänä syvällisin ja johdonmukaisin esitys suokasvillisuuden kokoonpanosta ja kehityksestä. Siihen meillä onkin perustettu soiden metsätaloudellinen luokitus ja käytännöllinen metsäojitustoiminta, jonka kehittämisessä Suomi niinikään on pioneerimaita. Mikä onkaan näissä olosuhteissa luonnollisempaa kuin että maallemme kuuluu kulttuurivaltioiden joukossa pioneeriasema myös soihin kohdistuvan luonnonsuojelun alalla.”