Nykyinen hallituksemme on selvästi sitä mieltä, että luontoa ei vielä käytetä tarpeeksi. Esimerkiksi ympäristöhallintoa aiotaan heikentää – valitusoikeudet vähiin – ja ankarasti pohdiskellaan sitä, kuinka perikunnat saataisiin hakkaamaan innokkaammin metsänsä.

Suunnitelmiin kuuluu myös metsästysasetuksen muutos, joka tulisi voimaan toukokuun alussa. Muistio on luettavissa täältä. Ehdotuksen pykälien ja momenttien joukossa silmiinpistävää on useiden lajien metsästysaikojen pidentäminen.

No hyvä, metson metsästysaikaa lyhennettäisiin – mutta ainoastaan Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakunnissa. Siis alueilla, missä metsoa ei enää ole tai missä se harvinaisuutensa vuoksi pitäisi rauhoittaa pysyvästi.

Sen sijaan muualla maassa metson, samoin kuin muiden metsäkanalintujen (sekä peltopyyn) metsästysaikoja pidennettäisiin. Muutoksen jälkeen metsäkanalintuja voisi metsästää joulukuun 10. päivään saakka. Lisäksi teeri- ja metsokoiraita voisi metsästää tammikuussa (10.-31.1.). Aiemmin tammikuisen jahdin mahdollisuus ei koskenut metsokukkoja.

Kuitenkin esityksessä todetaan, että viime vuosina kaikkien metsäkanalintujen metsästysaikoja on maa- ja metsätalousministeriön asetuksella lyhennetty. Ja vaikka teerikukkojen talvimetsästyksen piti alkaa vuonna 2014, toistaiseksi sitä ei ole sallittu lainkaan.

Syyn tiedämme: metsäkanalintukantojen surkea tila. Niinpä ehdotuksen mukaan ”jatkossakin vuosittain tehdään tarkastelu metsäkanalintujen tilasta ja tarvittaessa metsästysaikoja lyhennetään tai kielletään metsästys kokonaan”.

On omituista, että tässä yleisesti tunnustetussa surkeudessa täytyisi nyt kuitenkin pikavauhtia saada asetus, joka sallii jahtikauden pidentämisen. Loogista se taitaa olla vain metsästäjien itsensä mielestä, mutta heitähän päättäjissä riittää.

Kanalintumetsästystä koskevaa keskustelua seuranneet tietävät, että puhutaan ”hyvistä” ja ”huonoista” kanalintuvuosista, ”aallonpohjista” ja ”nousuista”. Tuo ”hyvyys” on vain kovin suhteellista. Sotien jälkeen metsäkanalintujen kannat romahtivat, eivätkä ne ole siitä koskaan toipuneet: meidän sukupolvemme on vain tottunut kantojen vaivaisuuteen.

Suomen Riista vuosikirjassa 57 (2011) todetaan, että metson kohdalla vuosien 1963-1988 reittiarvioinnit osoittavat keskimäärin 60 % laskun koko Suomen kannassa. Myöhemmin ”kannankehitys on ollut melko tasaista, ilman rajuja ylä- tai alamäkiä”. Jos kannat ovat jääneet alle puoleen siitä mitä ne olivat vielä 1960-luvulla, onko lajin tilanne hyvä tai edes tyydyttävä? Entä minkälaisia ovat pitkän aikavälin ennusteet, vai kyetäänkö niitä tekemään?

Kun linnut ovat viime vuosikymmenet sinnitelleet kehnoissa lukemissaan, niiden katsotaan yleisesti ”sopeutuneen”. Tilannetta pidetään ikään kuin luonnollisena. On helppo olla näkemättä, että lajit voivat ajautua sukupuuttoon hyvinkin verkkaista alamäkeä, hitaasti hiipuen, pienten ja merkityksettömiltä tuntuvien paikallisten häviämisten myötä. Ja tämä voi tapahtua ei vain yhden eikä kahden, vaan useamman ihmissukupolven kuluessa. Varovaisuusperiaate olisi todellakin tarpeen.

Tietenkään metsästys ei ole yksin syypää kanalintujen hupenemiseen. Hupeneminen on vääjäämätöntä, jos elinympäristön määrä ja laatu laskevat. Mutta tilannetta ei paranna, jos tämän lisäksi lintuja tappamalla tapetaan. Etenkin kun metsätalouden aiheuttamiin onnettomuuksiin kuuluu maailman tihein metsäautotieverkosto, jonka myötä kanalinnuilla vaaranpaikkoja riittää. Sen verran on syksyistä autorallia tullut nähtyä, etten uskaltaisi väittää nykyistä metsästyspainetta ainakaan vähäiseksi. Muistettakoon, että Lapin, Koillismaan ja Kainuun asukkailla on kotikuntiensa valtion mailla vapaa metsästysoikeus.

Onko sitten näköpiirissä jotakin, jonka ansiosta metsäkanalinnuille voisi toivoa merkittävää kohenemista, muutakin kuin nykykäsityksen mukaisia ”hyviä” vuosia? Ilmastonmuutos oikullisine säätiloineen tuo lähinnä epävarmuutta ja uusia huolenaiheita. Kanalinnuille tärkeän mustikan peitteisyys on romahtanut eikä ole ainakaan kasvamassa. Metsien hakkuita aiotaan massiivisesti lisätä, ja metsät hakataan myös entistä nuorempina.

Ainoa valopilkku voisi olla metsästäjien ns. ukkoutuminen, mutta valitettavasti kehnossakin kunnossa olevat ukot jaksavat ajaa autoa.

Sivumennen sanoen on merkillistä, että vaikka retkeilyharrastus on vahvassa nousussa, lainlaatijat touhuavat nimenomaan metsästystä suosivien pykälien parissa. Tuskin olen ainoa retkeilijä, joka kokee luonnossa ammuskelun ja aseistautuneiden joukkojen aluevaltaukset epämiellyttäviksi. Ja metsästyskauden pidentäminen tietää juuri näiden ilmiöiden lisääntymistä.

Mutta uuden asetuksen esityksessä vain riemuitaan. ”Lisääntyvien metsästysmahdollisuuksien kautta metsäkanalintujen asema riistataloudessa tulisi kasvamaan.” Lainlaatijoiden mukaan tällä olisi suotuisia ”aluetaloudellisia vaikutuksia”, sillä metsästysmatkailu vilkastuisi ajankohtana, jolloin muu matkailu on vähäisempää. Saataisiin hyvinvointia erityisesti harvaan asutulle maaseudulle. ”Muutos lisäisi jonkin verran myös Metsähallituksen lupatuloja.” Siis, huomatkaa, tässä yhteydessä vaikutuksista puhuttaessa kanalintujen metsästys lisääntyisi.

Toisessa kohdassa ilmoitetaan, että ”pitempi metsästysaika ei välttämättä lisää metsäkanalintujen pyyntiin käytettävien metsästyspäivien määrää, koska pitkä metsästysaika todennäköisesti jakaa metsästäjän kanalinnun pyyntiin käyttämänsä päivät vain pitemmälle jaksolle”. No, nyt pyynti sitten ei lisääntyisikään!

Sitä ei kuitenkaan mainita, että mitä myöhemmäksi metsästysaika venyy, sitä todennäköisemmin ammutaan vanhoja, seuraavan kevään lisääntymisen kannalta tärkeimpiä yksilöitä. Tammikuun metsästys kohdistuisi erityisesti näihin kokeneisiin ja vahvimpiin lintuihin.

Mutta vielä on jäljellä lainlaatijan timantti. Säihkyajatus on se, että pidennetyn jahtikauden ansiosta metsäkanalintujen asema riistataloudessa tulisi kasvamaan – ja: ”Tällä olisi positiivisia vaikutuksia metsäkanalintujen elinympäristöjen huomioimiseen metsätaloudessa, joka osaltaan tukisi laajemmin metsäluonnon monimuotoisuuden säilymistä.”

Lause on viranomaismaisen kiemurainen, mutta jos vedetään mutkat suoriksi, asetuksen valmistelijat yrittävät vakuuttaa, että lisäämällä mahdollisuuksia metsäkanalintujen tappamiseen edistetään metsäluonnon monimuotoisuutta. Näin sanottuna väite tuntuu tolkuttomalta, ja sitähän se onkin. Tuskin lainlaatijat itsekään omaan hölynpölyynsä oikeasti uskovat; he vain tietävät, että jossakin kohdassa on fiksua kirjoittaa ”metsäluonnon monimuotoisuuden säilymisestä”.

Kanalintujen ohella asetus koskettaisi uhanalaisten vesilintujen metsästystä. Tai no, ei sinänsä metsästystä, vaan ammutuista linnuista olisi nyt tehtävä riistakeskukselle saalisilmoitus. Esityksen mukaan (kursivoinnit minun) ”tarkentuvan riistatiedon perusteella voidaan välttää turhia rajoituksia ja toisaalta kohdentaa tarpeelliset metsästysrajoitukset oikein erityisesti taantuvien riistalajien osalta”.

Vesilintukannoista on kyllä käsitystä jo nyt. Esimerkiksi Suomen punasotkakannan tiedetään vähentyneen lähes 80 prosenttia viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, ja punasotka on myös maailmanlaajuisesti uhanalainen. Suomen BirdLife onkin ehdottanut maa- ja metsätalousministeriölle erittäin uhanalaisten jouhisorsan, heinätavin, punasotkan, tukkakoskelon ja nokikanan siirtämistä riistalajeista luonnonsuojelulailla rauhoitettuihin lajeihin sekä muiden uhanalaisten riistavesilintujen (haapana, tukkasotka, alli, haahka, isokoskelo) metsästyksen kieltämistä toistaiseksi.

Ehdotus ei ole saanut vastakaikua. Ilmeisesti ministeriössä katsotaan, että uhanalaisten lajien rauhoittaminen on ”turhaa” ja niitä koskevat metsästysrajoitukset ovat ”vääriä”. Tai ehkä lintuharrastajien tekemiä laskentoja pidetään epäluotettavina verrattuna metsästäjien tarjoamiin saalistilastoihin?

Lopuksi vielä yksi pikku yksityiskohta. Uudessa asetuksessa myös oravan metsästysaikaa pidennettäisiin. Moni ei ehkä tiedä, että oravia yhä metsästetään, ja kyseisen jahdin merkitystä täytyy oikein miettiä. Ilmeisesti oravat ovat hauskoja maalitauluja. No, myös oravan on havaittu taantuneen, joten hauskuutta on tarjolla yhä vähemmän. Ehkä siksi metsästysaikaa täytyy pidentää – jotta maalitaulujen huvetessa hauskoja tilaisuuksia silti aina välillä tulisi?

Lainlaatijamme tietää, että kyse on vakavammasta asiasta. Oravan metsästysaikaa pidentämällä ”poistettaisiin turhaa lupahallintoa”. Tämän pienen jyrsijän metsästys on välttämätöntä. ”Oravat voivat aiheuttaa ongelmia muun muassa talojen eristeisiin.”