Etelä-Suomen marraskuu. Kuukausi, jolloin pimeys nielee aamut ja illat, maailma verhoutuu harmaaseen sumuun ja vettä tihkuu taivaalta päivä toisensa jälkeen. Marraskuun alun säät eivät ole totisesti suosineet retkeilyä.

Motivaatio retkeilyyn ja jopa ulkoiluun on kerta kaikkisen hukassa. Työt vievät päivien valoisan ajan. Päivittäinen liikunta- ja ulkoiluannos on saatava siitä huolimatta jostakin. Tässä neljä vinkkiä, miten ulkoilusta ja retkeilystä tulee mielekkäämpää, kun kaikkialla on märkää, pimeää ja kylmää.

1. Panosta vettäpitäviin varusteisiin

Mikään ei tapa ulkoilumotivaatiota nopeammin kuin läpimärät vaatteet. Vaikka hyvät ja hengittävät sadevaatteet maksavat, ne myös tuovat mukavuutta liikkumiseen. Kuorivaatteet suojaavat sateen lisäksi kuralta, mikäli liikkuu työ- tai kokousmatkoja lihasvoimin. Pieni investointi laatuun maksaa itsensä takaisin nopeasti. Olo pysyy lämpimänä ja kuivana.

Kuorivaatteet pitävät kuivina kosteissakin ulkoilukeleissä.

2. Hanki kunnon lamppu

Pimeys ei ole este, jos on kunnon lamppu. Se auttaa näkemään ja näkymään. Taajamien katuvalojen ulkopuolella pyöräilijälle riittävän kirkas etuvalo on välttämättömyys, jotta teiden kuopat ehtii vauhdissa havaita ajoissa. Jalan liikkuvalle otsalamppu avaa aivan uuden maailman, kun pimeydessä pääsee kulkemaan niin valaisemattomia teitä kuin metsäpolkujakin pitkin. Lue tarkemmat vinkit pimeäretkeilyyn!

Otsalamppu päässä voi lähteä pimeälle metsäretkelle.

3. Laske, paljonko säästät rahaa, aikaa ja päästöjä

Laske, paljonko säästät rahaa, jos pyöräilet tai kävelet kauppa- tai työmatkat. Se voi lisätä motivaatiota lihasvoimin liikkumiseen. Itse säästin pyörän ostohinnan verran polkemalla yhden vuoden työmatkoista valtaosan.

Säästöä voi syntyä myös ajassa, jos laskenta-ajattelua hieman muuttaa. Jos istun 30 minuuttia autossa, en tee mitään hyödyllistä ja kulutun samalla luonnonvaroja. Mikäli pyöräilen saman matkan, mutta käytän siihen tuplasti aikaa, saan samalla päivittäisen tunnin liikuntasuorituksen kuitattua. Tällä kannustavalla laskentatavalla säästän puoli tuntia aikaa, sillä autoillessa olisi pitänyt erikseen lähteä vielä tunnin lenkille.

Työmatkapyöräily voi säästää sekä aikaa että rahaa.

4. Tee ulkoilusta palkitsevaa

Liitä ulkoiluun jokin kannustin, mitä odotat. Tee esimerkiksi itsesi kanssa sopimus, että äänikirjaa tai mielenkiintoisia podcasteja saa kuunnella ainoastaan ulkoillessa. Pimeä ja sade muuttuvat mukavammiksi myös silloin, kun seura on hyvää. Sovi lenkki ystävän kanssa; ulkoilun lomassa on helppo jutella ilman kiirettä. Jos aikataulut eivät sovi yhteen, ulkoillessa voi kilauttaa kaverille ja vaihtaa kuulumiset puhelimitse lenkin lomassa.

Pimeys ja huono sää voi tuntua mukavammalta kohdata kaverin kanssa.

Etelä-Suomen marraskuu ei ole mikään lempeä retkeilyaika, mutta pienillä nikseillä ja oikeilla varusteilla ulkoilusta voi tehdä mukavan kokemuksen. Älä anna pimeyden tai sään lannistaa!

marraskuupimeäretkeilyulkoilu

Tilaa Suomen Luonto

Opi tuntemaan luontosi ja tue Luonnonsuojeluliiton työtä.
Suomen Luonto digitilauksen ensimmäinen kuukausi nyt 1 €!