Pimeys on monelle vierasta, elämmehän keinovalojen hallitsemassa maailmassa. Satelliittikuvien perusteella on laskettu, että vain 17 prosenttia maapallon väestöstä näkee asuinpaikaltaan valosaasteettoman tähtitaivaan. Itseäni pimeä metsä on kiehtonut lapsesta saakka. Kun oma näkökyky on rajoittunut, tututkin retkikohteet muuttuvat vieraiksi. Pimeässä retkeily on tarjonnut minulle upeita elämyksiä, mutta myös kehittänyt mielenhallintaa. Saan olla onnellinen asuessani pienessä saaristolaiskylässä, jonka lähiretkikohteilta näkee linnunradan.

Saaristomerellä pimeäretkeily on lumoavaa. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Pimeän pelko

Moni lapsi, mutta myös aikuinen, pelkää pimeää. Se on luonnollista, sillä ihmisen fysiologia ei tue pimeässä liikkumista. Ihmislajin eloonjäämisen kannalta on ollut jopa järkevää pelätä pimeää. Tänä päivänä pimeissä metsissä liikkuminen on ehkä turvallisempaa kuin koskaan ennen. Kännykkäsovellukset auttavat pimeään eksynyttä paikantamaan sijainnin ja tehokkaat lamput auttavat näkemään. Suomen metsistä ei myöskään löydy ihmistä vaanivia suurpetoja tai pimeään aikaan aktivoituvia käärmeitä. Pimeän pelko ei ole siis aina rationaalista, ja se kannattaa pimeäretkillä muistaa.

Kyse on pitkälti mielen hallinnasta; pahimmat möröt kun tuppaavat sikiämään oman pään sisältä! Kun mielikuvitus lähtee laukkaamaan rasahduksesta, ei välttämättä oman mielen luoma tilanne vastaa todellista tilannetta. Jos lähdet juoksemaan karkuun, alkaa mielikuvitus laukata entistä kovemmin. Pelästyneenä juokseminen voi aiheuttaa vaaratilanteita pimeässä. Parempi on siis pysähtyä ja pyrkiä hallitsemaan pelon tunteet, jotta voi taas jatkaa turvallisesti retkeä.

Kiiluvia silmiä ja hämäränäkö

Monilla nisäkkäillä on pimeässä näkemiseen erikoistuneita silmän rakenteita. Kissa- ja koiraeläinten silmissä on erityinen rakenne valoa aistivan osan takapuolella, joka toimii peilin tavoin: valo heijastuu silmän verkkokalvolle ikään kuin kahdesti. Se aiheuttaa myös silmien kiilumisen pimeässä, kun niihin osuu valo.

Ihmiseltä tämä silmän rakenne puuttuu ja silmämme ovat sopeutuneet päivänvaloon. Silmässä värien näkemisestä vastaavat tappisolut, mutta pimeän ja valon vaihteluihin reagoivat sauvasolut. Pimeästä valoon tultaessa ihmisen silmä sopeutuu hetkessä. Toisin päin sopeutuminen on hidasta ja voi mennä yli 20 minuuttia, ennen kuin paras mahdollinen hämäränäkö on saavutettu. Monissa otsalampuissa on punainen valo. Se ärsyttää vain tappisoluja, ja punaisen valon sammumisen jälkeen silmä on paremmin adaptoitunut pimeään.

Lamppu on pimeäretken vakiovaruste. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Tarvitsemme pimeyttä

Kesällä Pohjolassa on valoa yllin kyllin ja joillakin saattaa olla vaikeuksia nukkua. Talvella pimeyttä on vähän liiaksikin, ja moni tuntee itsensä väsyneeksi. Valon määrä säätelee ihmisen vuorokausirytmiä. Ihminen lajina ei ole ehtinyt sopeutua pohjolan rytmiin, sillä juuremme ovat lähempänä päiväntasaajaa, jossa päivän ja yön pituus ovat tasapainossa ja vakiot ympäri vuoden. Keinovalojen luomalla valosaasteella on todettu olevan haitallisia vaikutuksia ihmisen terveyteen. Luonnollinen vuorokausirytmi ja hormonitoiminta voi häiriintyä. Öisen valosaasteen on epäilty lisäävän myös rintasyöpäriskiä ja aiheuttavan liikalihavuutta.

Valosaasteella on todettu olevan vaikutusta muidenkin eläinten hormonitoimintaan. Kaksi kolmannesta maapallon selkärangattomista eläimistä, lähes kaikki lepakkolajit ja yli 90 % sammakkoeläimistä on yöeläimiä. Lisäksi valosaaste häiritsee esimerkiksi suunnistamista ja suojautumista saalistajilta. Myös kasvit tarvitsevat pimeyttä rytmittämään elintoimintojansa. Keinovalaistuksen lisääntyessä pimeydestäkin voi tulla uhanalainen luonnonvara ja valosaasteesta on tullut ympäristöongelma.

Retkelle pimeään

Harvalle tulee edes mieleen lähteä retkelle pimeään, mutta se kannattaa: pimeäretket voivat olla elämyksiä täynnä. Elo-syyskuun pimeät tyynet illat ovat erinomaisia lepakkoretkille. Sydäntalvella pakkasen paukkuessa tähtitaivaan ja revontulten ihailu näköalakalliolta on lumoavaa. Kevättalvella yöt ovat hyvää aikaa kuunnella pöllöjen soidinta tai järvien jäiden konserttia lämpötilojen muutoksissa. Ja entäs ne kiiluvat silmät sitten? Niitä näkee todella harvoin, mutta on aina hauska arvuutella silmien omistajaa. Ainakin supikoira päästää kulkijan todella lähelle, sillä se luulee olevansa suojassa pimeydessä.

Neljä vinkkiä pimeäretkelle:

1. Retki kannattaa suunnata jo ennestään tutuille metsäpoluille, jolloin ei ole suurta eksymisen riskiä. Tuttukin polku näyttää vieraalta pimeässä.

2. Ota mukaan otsalamppu – sen ei tarvitse olla tehokas, sillä jo heikkokin valonlähde helpottaa polulla pysymistä ja luonnonesteiden havaitsemista. Myös varaparistot tai varalamppu on hyvä olla mukana.

3. Ota mukaan kännykkää, jotta voit tarkistaa tarvittaessa olinpaikkasi karttasovelluksista.

4. Muista, että pimeä metsä ei ole sen vaarallisempi, kuin metsä valoisaan aikaan. Suurimmat möröt tulevat oman pääsi sisältä.

Kuva: Sanna-Mari Kunttu

metsäpimeyspimeäretkiretkiRetkivinkkitähdet