”Kaada loskaa monoihin ja vedä pitoteipit koko suksen pituudelta.”

Tällaisen vinkin sain saadakseni autenttisemman kokemuksen, kun kerroin hiihtäväni 100 harjoituskilometriä ennen tulevaa Raippaluodon hiihtovaellusta. Harjoitustunnelmista voit lukea edellisestä kirjoituksestani ”Hiihtäminen – muutakin kuin tekniikkaa ja välineitä”.

Muutamaa viikkoa aiemmin oli sähköpostiin tullut eräopasopiskelujen kurssikirje retkeen liittyen. Tavoitteena on tulla tutuksi talviretkeilyn kanssa; miten kylmyys vaikuttaa ruuanlaittoon ja leirielämään. Luvassa oli myös fyysistä haastetta.

Merijäät ja sukset – mikä erikoinen yhdistelmä! Olen vasta viime vuosina oppinut löytämään talviretkeilyn riemut, mutta lähinnä retkiluistelun kautta. Talviset yön yli -retket ovat jääneet tekemättä. Tämä kurssi olit siis juuri minua varten!

Ahkion pakkaamista.

1. päivä: Lumisateessa ulkosaaristoon

Kolmen hengen ruokakuntani jakoi yhden ahkion, loput tavaroista kulkivat rinkoissa. Otin ensimmäisen vetovuoron ja totuttelin ahkion oikkuihin. Ensimmäinen opetus oli, että ahkion pakkaamisessa painopisteeseen kannattaa kiinnittää huomiota, jottei ahkio keikahda kumolleen epätasaisilla alustoilla. Toinen huomio oli, että ahkiota on todella raskasta vetää, jos selässä on lisäksi rinkka. Siksi ahkionvetäjän on hyvä saada pakattua oma rinkkansa ahkion sisään. Aamupäivä meni hyvin, mutta päivän lämmetessä suksista hävisi pito, ja ahkion vetäminen muuttui hankalaksi. Lounas tuli tarpeeseen, ja se nautittiin lumisen metsän siimeksessä.

Lounastauko metsän suojassa.

Kun vaihdoin ahkion rinkan kantoon, meno helpottui, ja siirryin kärkikolmikkoon. Lunta oli jään päällä paksu kerros ja lisää sateli melkein koko päivän ajan. Muutamat jaksoivat puskea lumessa eteenpäin hirven lailla, punaisin poskin ja hikikarpalot otsalla. Etummaiset saivat tehdä todella työtä aukaistaakseen latua upottavassa hangessa.

Taivaalta putoavat lumihiutaleet muuttivat olomuotonsa vedeksi ja tuuli navakoitui, kun saavuimme illan hämärtyessä parahiksi Västersbodanin saarelle. Saaren laella tönötti vaha kalamaja, joka toimii autiotupana. Siinä kelissä ei tehnyt mieli viritellä kangaslaavuja, joten sisätiloihin pääsy oli mukava yllätys – siitäkin huolimatta, että tarinoiden mukaan tuvassa kummittelee.

Västersbodanin kalamaja.

Ilta vierähti lumensulatuspuuhissa, sillä juomavettä tarvittiin isolle porukalle paljon. Termospullot täyttyivät pikkuhiljaa kiehuvalla vedellä. Aamulla oli aikaa sulatella ainoastaan se määrä vettä, mitä aamupalaan kului. Päivisin oli pärjättävä termospullojen vesillä, ja uutta vettä ehtisi sulattaa lisää vasta seuraavana iltana.

Sinnittelin yhdeksään asti, ennen kuin kömmin raukeana untuvapussin uumeniin. Mieleen oli hiipinyt huoli seuraavan päivästä, joka tulisi sään puolesta olemaan enemmän haasteita täynnä. Navakaksi yltynyt tuuli kolisutteli ulkona tavaroitamme ja piiskasi sadetta vasten tuvan ikkunoita. Vai oliko se sittenkin kalamajan kummitus, joka ulkona riehui?

2. päivä: Loskahiihtoa ja lipsumista

Herätessä maisema oli menettänyt loputkin väreistä ja muuttunut mustavalkoiseksi. Tuuli oli tyyntynyt yöstä, mutta vesisade jatkui. Lähdimme tarpomaan seuraavalle etapille. Hiihtämiseksi sitä ei voinut kutsua.

Värit kadottanut maisema.

Pian vettä tuli sekä ylhäältä että alhaalta. Suuremmalla selällä suksi painui parikymmensenttisen loskan läpi ja tavoitti jään. Nilkkojen ympärille hulahti jäälle noussut vesi. Ei aikaakaan, kun kylmä vesi löysi tiensä monoihin ja sukkien suojiksi laitettujen muovipussien mikroreikien läpi varpaisiin saakka. Tästä minua oli etukäteen varoitettu.

Päivästä tuli pitkä, märkä ja fyysisesti haastava. Lisäksi ruokaryhmällämme oli navigointivastuu, joka oli todella hankalaa tasaisen harmaassa maisemassa. Niillä kohdin, missä ei ollut loskaa tai upottavaa lunta, sukset lipsuivat. Kun oikaisimme metsän poikki, ahkion vetäminen pientäkin mäkeä ylös pitämättömillä suksilla oli ison työn takana. Se oli ehkä haastavinta koko päivässä!

Harmaaseen maisemaan värin toivat ihmiset.

Aurinko oli jo laskenut ja koko päivän kestänyt vesisade vihdoin hiipunut olemattomiin, kun viimein saavuimme noin 10 tunnin matkanteon jälkeen suunnitellulle leiripaikalle. Kangaslaavut pystytettiin otsalamppujen valossa ja taas alkoi parin tunnin lumensulattamisoperaatio vedeksi. Pian leiripaikan täytti iloinen puheensorina. Moni koki onnistumisen tunteita ja iloa omasta pärjäämisestä sekä jaksamisesta. Päivä oli ollut todellakin elämyksiä täynnä!

Vaatteet kuivuvat parhaiten päällä, joten puuhastelin sateesta ja hiestä kosteat vaatteet ylläni koko illan. Sukat ja kengät sentään vaihdoin kuiviin. Märät sukat sujautin pitkien kalsareiden sisään vasten reisiä ja nukuin koko yön niiden kanssa. Yön aikana sukat olivat kuivuneet, joten seuraavana aamuna aamupuuhien ohella lämmitin vielä märät hanskani käyttökuntoon samalla tapaa.

3. päivä: Auvoisaa retkihiihtoa aurinkoisilla hangilla

Heräsimme aavistuksen pakkasen puolella olevaan säähän. Sääennuste lupaili upeaa aurinkoista päivää, joten mieli oli korkealla, kun vedimme eilisestä tarpomisesta kosteita vaatteita päällemme. Ensimmäinen etappi kulki moottorikelkkauraa pitkin. Kuljimme merestä maankohoamisen seurauksena irtikuroutumassa olevaa Rudskärsfjärdenin pitkää merenlahtea pitkin.

Nautinnollista hiihtoa hankikannolla.

Suksista löytyi pitoa ja luistoa juuri oikeassa suhteessa. Pystyin ihan oikeasti hiihtämään! Tauolla kaikkien kasvoilla karehti hymy. Nautimme lounasta auringonvaloa itseemme imien ja maisemista nauttien. Tällaista säätä osaa arvostaa todella, kun on ensin kokenut kurjat kelit!

Lounas auringonpaisteessa.

Kuljin toisena, kun edessä oli tunnettu virtapaikka. Se tarkoitti heikompia kohti jäässä. Pohdin paljon retken aikana jääturvallisuutta, johon olen perehtynyt retkiluisteluharrastuksen kautta. Luonnonjäillä luistellessa jään lukeminen on olennainen osa turvallista retkeä. Jään kantavuutta arvioidaan jatkuvasti eri aistein; katselemalla, kuuntelemalla ja kokeilemalla jääsauvalla. Nyt tunsin olevani kuin sokea kulkiessani lumen peittämällä jäällä, mutta tein parhaani neuvoakseni edelläni mennyttä välttämään mielestäni heikkoja kohtia. Kaikilla oli toki naskalit kaulalla, ja jokaisen ahkion päällä kulki heittoliina, mutta suksien ja rinkan kanssa voi olla hankala päästä ylös vedestä. Sitä paitsi suksilla pääsee vaarallisen heikoille jäille, ennen kuin ne pettävät. Jää ei välttämättä silloin kestä ylösnousua.

Päiväetappi oli aiempaa lyhyempi, joten meillä oli iltapäivällä aikaa rakentaa järviruo’oista lisäeristepatjaa laavjen alle. Se tärkein talviretkeilyn oppi, eli lumensulattaminen vedeksi, sujui jo rutiinilla. Pakkanen oli illan mittaan kiristynyt noin viiteen asteeseen ja taivas oli täyttynyt tähdillä. Teimme juuri ennen yöpuulle menoa vielä lämmittelymarssin leirin ympäri. Makuupussiin kannattaa kömpiä lämpimänä.

Kolmannen yön leiripaikka.

4. päivä: Auringon ensisäteissä Raippaluodon sillan ali

Aamun pikkupakkasessa viima puri paljaita poskia, kun lähdimme liikkeelle ennen auringonnousua. Suuntasimme kohti Raippaluodon siltaa, jolle saavuimme juuri sopivasti. Silta värjäytyi vaaleanpunaiseksi auringon ensisäteistä. Rakastan aamuhetkiä, ja minulle oli upea elämys alittaa Suomen pisin silta vuorokauden kauneimpaan aikaan.

Auringonnousu Raippaluodon sillalla.

Korppuuntunut lumi söi nopeasti suksien pohjista pitovoiteet. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä aurinkoinen ja kuiva keli teki matkan teosta joutuisaa ja mielekästä.

Aava maisema parhaimmillaan.

Kertasin mielessäni maiseman ja luonnon erikoisuuksia. Maisema oli karien ja kivien kirjomaa. Maisemasta puuttuivat minulle, Saaristomerellä asuvalle, tutut korkeuserot ja silokalliorannat. Jäällä risteili yllättävän runsaasti saukon jälkiä.

Maiseman mataluus ja kivien määrä hämmästytti.

Saavuimme jo puolen päivän aikaan lähtöpaikkaamme. Retken päätteeksi pääsimme nauttimaan saunasta ja lounaasta. Olin koko retken ajan käyttänyt samoja merinovillaisia alusvaatteita ja paitaa yöt ja päivät, joten oli mukava päästä pesemään päivien hiet pois ja laittaa puhdasta päälle. Parasta oli kuitenkin juomavesi, jota tuli suoraan kraanasta – ja se maistui taivaallisen hyvältä!

Olin iloinen siitä, että olimme saaneet kokea todella vaihtelevat säät nelipäiväisen retken aikana. Toisen päivän tarpominen sohjossa oli muuttunut jo hauskaksi muistoksi. Uusia elämyksiä täynnä lähdimme kohti kotia. Innolla mietin, minkälaisia elämyksiä ja oppeja seuraava kurssi tarjoaakaan!