Kuvat: Sanna-Mari Kunttu

Merivesi oli ollut pitkään matalalla, jopa yli puoli metriä normaalia alempana. Monta päivää jatkunut korkeapaine oli puskenut vesimassoja pois ja jouduttanut kevättä. Pakkasin kajakkini yöretkeä varten ja lähdin Saaristomerelle ihmettelemään meren alta paljastunutta uutta maata, toiveenani nähdä itämerennorppia.

Paenneen veden alta oli paljastunut epätavallinen näky. Kivissä kasvaneet rihmalevät olivat kuivuneet ja kutoneet valkean kanttinauhan rantaviivaan. Se loi vanhvan kontrastin kahden elementin, maan ja veden, välille. Rantaviiva hohkasi aavemaisen valkoisena; ikään kuin se olisi ohuen lumiharson peitossa.

Rantauduin ja tallustelin siinä, siinä missä vielä muutama viikko sitten lainehti meri. Kivikkorantojen yksittäiset lohkareet pilkistivät tyynestä vedestä kuin maitovalaan selät. Rannalla kuiville jääneet kivet olivat kasvattaneet vihreän tukan.

Silokalliota tepsutellessani en ollut pian enää varma, olinko ikiaikaisen kallion vai jonkin suuren nukkuvan eläimen selässä. Sen vihreänvalkoista turkkia oli pakko silittää varovasti. Jos itämerennorppaa en tällä kertaa näkisi, olin ainakin löytänyt mielenkiintoisia karvaa kasvavia kiviä.

Valkealta kalliolta, aivan laskeneen veden rajasta löysin omituisia jälkiä: joku oli selvästi raapinut kuivunutta levää. En ollut ikinä nähnyt mitään vastaavaa! Olin löytänyt hylkeen köllöttelykallion.

Eikä aikaakaan, kun pääsin näkemään raapimisjälkien tekijän. Se oli paennut seuraavan luodon suojiin ja kölli kiven päällä. Suojaväri oli mainio, sillä olin pitkään epävarma onko se kivi vai hylje. Pian paksunahka sukelsi mereen ja tuli uteliaasti tekemään lähempää tuttavuutta. Nappisilmät, siro kuono. Siinä se oli; itämerennorppa!

Matka jatkui autiotuvalle. Merelle oli kasvanut uusia kareja ja riuttoja. Joidenkin saarten välit olivat kuroutuneet umpeen tai vesi oli madaltunut niin, ettei niistä päässytkään melomaan läpi. Rantaviiva oli paikoin monta metriä kauempana kuin aikaisemmin. Kun ennen kajakit sai kantamatta aivan liki autiotuvan terassia, oli nyt vedenrajaan matkaa useita metrejä.

Päivä huipentui upeaan auringonlaskuun. Se oli saanut oranssin värinsä kaukomailta; Saharan aavikon hiekkamyrsky oli nostattanut pölyä ilmakehään. Vielä viimeisissä auringonsäteissä kävi utelias norppa pyörähtämässä rantavedessä. Onnistunut päivä Saaristomerellä.

itämerennorppakevätluontohavainnotSaaristoSaaristomeri