34/2025

Kerron reitin kolmelle Suulavuorelle, Pohjois-Norjan Syltefjordstaurenille sekä Skotlannin Bass Rockille ja St. Kildan saarille. Yhden kulkureitin erästä vaihtoehtoa kiellän ehdottomasti edes miettimästä.

1. Syltefjordstauran Varangin niemimaan Syltefjordin vuonolla

Syltefordstaurenin lintuvuorella, samannimisen eli Syltefjordinvuonon jyrkkien, ehkä 200 metriä korkean ja kilometrien mittaisen lintuvuoren jyrkänteen alla nousee arviolta 60–70 metrin korkeuteen valtava kivipylväs, ”Suletoppen”, kuten paikallinen kalastaja puolen vuosisataa sitten nimitti sitä, kun suulat olivat ilmestyneet pesimään valtavan kivipylvään laelle.

Vuonna 1971 näin siellä 18-vuotiaana Varangin ensi reissulla suulien hautovan 20 parin voimin. Varsin eksoottista! Suulat saapuvat varhain ja aloittavat pesinnän jo melkein kevätahavilla. Haudonta- ja pesäpoikasaika ovat pitkät.

Parin vuoden päästä eli 1973 hautovia suulia oli jo noin 60 paria. Vuosikymmenten aikana parien määrä nousi puoleen tuhanteen. Tämä oli ainakin syntyessään maailman pohjoisin suulayhdyskunta. Ensimmäiset pesivät tiettävästi vuonna 1961. Atlantin suuriin yhdyskuntiin nähden pieni, mutta minulle ja retkikavereilleni aivan erityinen kiehtovien suulien komea ja kaunis kolonia vuonomaisemassa, joka aukeaa komeasti loputtomalle Jäämerelle kohti Karhusaarta ja Huippuvuoria. Tällä kohtaa Jäämerta kutsutaan Barentsin mereksi 1500-luvulla eläneen Willem Barents -nimisen tutkijan mukaan.

Suulaa olemme ihailleet poikani kanssa monilla Varangin reissuilla eniten 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla. Suulan viehätystä täydentää reitti, jota komeat suulat lentävät kalaan kauniina ryhminä vuonon vastarannalla Hamningbergin niemen kiertäen itään Varanginvuonolle. Kalatilanne ja vallitsevat tuulet vaikuttavat lennon suuntaan. Suulasta tuli yksi suosikkilinnuistamme Varangin reissuilla. Nyt olemme käyneet suulia ihmettelemässä jo kolmessa sukupolvessa.

Kuljimme Suulatoppenin viereiselle kalliolle ylhäältä erittäin vaikeaa reittiä. Kun kerroin ystävälleni, jonka kanssa ensi kertaa kävin Syltefjordstauranilla, että entinen reitti tuntui lähes mahdottomalta kulkea, hän tiesi, että siinähän on rapautumisen ja talven jäätymisten takia romahtanut osa vanhaa reittiä, ”eihän siitä enää kukaan ole mennyt vuosiin, ei siitä pääse”. Periksi emme olleet antaneet, vaikka ihmettelimme reitin muuttumista hyvin vaikeaksi. Sitä reittiä en siis neuvo enää kenellekään.

Sittemmin alhaalta rannasta käsin on päässyt kulkemaan jyrkkää rinnettä narukaiteen avulla sopivalle kohdalle Sulatoppeniin nähden. Rantaan kuitenkin pääsee vain veneellä – ei rantoja kävellen – Syltefjordin (Nordfjordin) kylästä tai Hamningbergistä, jos vuorovesi, meriveden virtaukset virtaukset ja korkeus sekä tuuli ja aallokko antavat myöten. ”Sulatoppen” ja lintuvuoren rinteet näkyvät myös Syltefjordin vuonon vastarannalle Hamningbergiin, jonne etäisyys on runsaat 10 km, mutta matka teitä myöten Vesisaaren ja Tenon varren kautta yli tunturien 200 km Syltefjordin vuonon perukkaan.

Paras ja suositeltava vaellusreitti lintuvuoren jyrkänteen yläpuolelle onkin kävellä alun toistakymmentä kilometriä yli tunturien Syltefjordin kylästä. Tie Syltefjordin kylään haarautuu Tenon suistosta Båtsfjordiin johtavasta tiestä.

Yttre Syltefjordin autioituneeseen kylään tuntureilta saavuttaessa joen pääsee ylittämään puusiltaa myöten. Ennen joki piti ylittää kahlaten, säiden mukaan joskus melko vuolaassa virrassa. Moni joelle asti yli peninkulman vaeltanut kääntyi takaisin, kun varoi joen ylittämistä. Tällä reitillä pääsee katselemaan avaria maisemia Syltefjordin vuonon yli, näkemään jääkauden jälkeisiä muinaisrantoja ja pieniä tunturilampia sekä niiden rantasoita lintuineen. Tällä reitille ei kartasta tai karttasovellutuksesta eikä kompassistakaan ole haittaa harmaalla tai sumuisella kelillä, jos kohta maisema on kirkkaalla kelillä loputtomiin näkyvää avointa tundraa. Kivisillä tuntureilla on hyvä olla tukevat jalkineet. Kerran olen tullut Syltefjordstauranille myös tuntureitten yli lännestä Båtsfjordin suunnasta saakka. Sitä kautta matka on paljon pitempi ja lähtöpäässä joen ylityskin on haaste. Tunturista muistan erityisesti ylhäällä koetun reippaan ukkosen ja monet kiirunat.

Yttre Syltefjordin kylästä noustaan vielä pari kilometriä lintuvuoren noin 200 metrin korkuisille jyrkänteille. Harmiksi vain suulat ja osa kiisloista on jäljellä Syltefjordstauranin vanhasta satojen tuhansien lintujen määrästä. Suureksi harmiksi pikkukajavat ovat melkein kokonaan kaikonneet lintuvuoren jyrkänteiltä, kun ilmastonmuutos on vienyt niiden ruoan liian kauaksi merelle. Lisäksi lintuvuorilintujen saaliskalaa on pyydetty suuret määrät Norjan kasvatuslohien ravinnoksi. Mutta mm. silliä syövät suulat voivat hyvin ja antavat edelleen mahtavan ilmeen maisemassa kulkijalle.

2. Skotlannin Bass Rockin saaren suulakolonian suuruus ja lintujen pelottomuus on vahvasti mieleenpainuva kokemus

Jokikinen valkea täppä Bassrockin rinteissä ja jyrkänteillä on suula

Bass Rockin saari Skotlannin itäpuolella aukeavalla vuonolla Edinburghin lähellä on ansaitusti saanut nimensä suulista. Suulia arvioitiin muutama vuosi sitten olevan noin 150 000 lintua, noin 75 000 paria vain muutaman hehtaarin saaressa, sen rinteissä ja laella. Ja tietysti jatkuvasti myös lennossa kalaan ja palaamassa kalareissuilta pesille. Kolonia on ollut 60-70 vuotta sitten”vain” tuhansia pareja. Kasvu on siis ollut valtava.

Skotlantilainen lintujen suojelusäätiö hallitsee saarta. Tässä yksi linkki https://www.seabird.org/webcams/bassrock. Olen käynyt Bass Rockilla kahdesti. Ensimmäinen kerta jäi venekierrokseksi saaren ympäri, mikä sekin oli hyvin vaikuttava.

Toisella kerralla onnisti. Edinburghin itäpuolelta siirryttiin saaren suuntaan. Sää oli valoisa ja ennen kaikkea tuuli oli siinä määrin rauhallinen, että veneestä pääsi nousemaan betoniportaille, joilta kiemurteli polku ylös saaren laelle suulakolonian läpi ja keskelle sitä.

Suulat eivät juurikaan välittäneet kulkijasta eikä kulkijasta ollut häiriötä suulille. Ehkä ennemminkin ”hankaluutena” oli suulien tavaton paljous. Miten hakea sopivat kuvakulmat tai hallita kokonaisuuden ja lintupaljouden esittäminen kuvissa. Huipulla saattoi kuvata lyhyelläkin objektiivilla suulaa maisemassa, alla meri, taustalla alhaalla Skotlannin maisemat ja horisontti. Lentokuvista syntyi vaikutelma kuin lentäisi itse suulien mukana. Eikä se siitä paljon puuttunut. Ainakin mielikuvitus lensi.

Kuvaaja tuntee olevansa lennossa suulan vierellä

Säätiö rahoittaa lintujen suojelu- ja tutkimustoimintaa järjestämällä matkoja Bass Rockille. Välillä ei ole enää voitu sallia saarelle nousua, koska suulat valtasivat lopuksi myös ainoan ylös kulkevan kulkureitin. Ajankohtainen tieto kannattaa tarkistaa tutkimalla internetistä Bass Rockia ja suojelusäätiön sivuja.

Muutenkin voi retkikohteeksi suositella Skotlantia, sen eri saaria, isoja ja pieniä järviä, jokia ja puroja, nummia ja pieniä satamakaupunkeja, vuorten huippujakin. Suulia näkee kierroksilla muuallakin merellä ja vuonoilla. Hylkeitä on kiva katsella lahdilla. Avoimessa maastossa voi helposti löytää isokauriiden lauman.

Ja esimerkiksi länsirannikon Ullapoolin satamalaiturin ravintoloissa voi nauttiessaan erinomaista skottilaista kalaruokaa sopivalla hetkellä kuulla gaelin kielistä perimämusiikkia uskomattoman tunnelmallisina ja taitavina live-esityksinä. Skotlanti on mielenkiintoinen ja monipuolinen retkikohde. Bed and breakfast tarjoaa sopivaa majoitusta, varminta on varata etukäteen.

3. Kolmas kohde, St. Kildan saariryhmä, on kaukana ulkona Atlantilla, Skotlannin Ulko-Hebrideiltä vielä kauas länteen. Se on kaksinkertainen maailmanperintökohde. Lähtöpaikka pienehkölle alukselle löytyi Skotlannin länsirannikolta.

Pääsaaren lisäksi saariin kuuluu mm pari ”hammasta”, tässä toinen niistä.

Maailmanperintökohteelle löytyy useita perusteita, luonto, linnut ja geologia sekä vanhimmillaan kahden tuhannen vuoden ikäiset kivirakennukset, joita joitain on pidetty kunnossa ja muiden osin sortuneet rauniot. Vielä villi lammasrotu, joka lie eriytynyt Soyan saarella parin tuhannen vuoden ajan alalajiksi ja jota on nykyään siirretty myös Hirtan pääsaarelle, antaa oman leimansa maisemaan. Rakennuskannassa ja miljöössä lampaiden kymmenet ja kymmenet kivilohkareista rakennetut tallit ja erimuotoiset kiviaidat tekevät maiseman erityisen vanhanaikaiseksi. Lampaiden kiviasumukset ovat säilyneet ehjinä jopa pari vuosituhatta.

Jotkut lintulajitkin ovat kehittyneet eristyksessä omiksi alalajikseen kuten peukaloisen paikallinen kanta, joka viettää täällä sekä kesät että talvet. Sen sijaan suulat ja myrskylinnut ovat yhteydessä laajasti toisiinsa pohjoisella Atlantilla, samoin täällä kovasti vähentyneet kiislat ja lunnit. Isokihukin esiintyy saarilla. Myrskylinnuille tämä on mukava saariryhmä.

St. Kildankin suulien määrää sanotaan maailman suurimmaksi niin kuin Bassrockinkin – tarkempaa lukua en ole nyt etsinyt, mutta suula on menestynyt Atlantilla. Maailman eteläisemillä merillä on yhteensä noin 10 suulalajia, määrä vaihtelee joidenkin kantojen lukemisesta omiksi lajeikseen tai alalajeiksi. Ainakin Kapinsuula on vähentynyt dramaattisesti.

Ja miten St. Kildalle pääsee ja miten siellä pärjää. Ollaan tuulien ja aaltojen armoilla, mutta joskus tuulet antavat lähestyä helpostikin saaria, joiden nimi viittaa Viikinkien kielestä ”väännettynä” suojapaikkaan, ei pyhimykseen.

Täällä elettiin pitkälti luonnontaloudella pari tuhatta vuotta, hieman viljeltiin ohraa ja perunaa. Nyt saari on ollut asumattomana vuodesta 1930, jolloin viimeiset kymmenet ihmiset on evakuoitu saarelta.

Saarten erikoiseen historiaan kannattaa tutustua erikseen eri läheistä, mm. siitä kirjoitetuista kirjoista. Mutta jos saariin tutustuu paikan päällä useamman päivän, pitää varustautua luvalla sekä eräretken varustein ja keittimin. Saarella on yksi leiripaikka, josta saa juomavettä, muu varustus ja eväät pitää kuljettaa mukana. Vähän sopii ottaa varaevästäkin, hakemaan tullaan, kun keli sallii. Mutta juuri sellaisena St. Kilda onkin kokemisen arvoinen. Jää aikaa ihmetellä luontoa, geologiaa ja arkaaista miljöötä.

Kunto on koetuksella, kun kiipeää kameravarustuksineen innostuneella kiireellä 430 m korkean saaren katolle ihmettelemään maisemaa. Kuvatessaan saa varautua sumuun ja sateeseen tai nousevaan tuuleen, mutta rinne ylös muinaisesta kylästä on sinänsä helppokulkuinen. Veneestä käsin voi myös ihmetellä saarten geologiaa ja luolia. Täällä käväisi pinnassa maailman toiseksi suurin kalalaji, suuri mutta vaaraton hailaji. Ajankohtaisia yhteyksiä päästä saarille kannattaa selvittää etukäteen netistä.

4. Suulia muualla

Suulia pesii Norjassa Syltefjordstauranin lisäksi muuallakin rannikolla ja saarilla sekä Islannissa ainakin pohjoisosissa ja Atlantin toisella puolella Pohjois-Amerikan rannoilla. Myös Brittein saarilla on muitakin suulakolonioita kuin Skotlannin Bassrock ja St. Kildan saaret.  Suulia pesii myös sekä Irlannissa että Färsaarilla ja lisäksi Saksan Helgolannin saarella ja myös Ranskassa. Mutta tuntematta niitä kaikkia uskallan suositella kolmea kertomaani kohdetta kiireettömään retken aiheeksi. Ne vaativat aikaa ja sitkeyttä, mutta antavat hienon tunnelman monista valtamerten linnuista, erityiskohteena suula.

5. Lopuksi

Tunnelmallisin suulayhdyskunnista on mielestäni Jäämeren, Barentsinmeren, arktisen tundramaiseman Syltefjordstauran. Se on myös lähin. Ensimmäisillä kerralla olen kulkenut sinne (Syltefjordin vuonon perukkaan saakka) retkikaverini kanssa polkupyörällä ja jalan, en tosin etelästä asti. Ensimmäisellä kerralla osan matkaa myös pienellä kalastuspaatilla poikkeuksellisen runsaan alkukesän lumen vuoksi. Syltefjordin matkalla voi kokea samalla valloittavan Varanginvuonon ja -niemimaan muine vuonoineen. Niistä löytyy artikkeleita Suomen Luonnon nettisivuilta.

Bass Rockin valtavan lintupaljous on suorastaan ”mahdoton”, mutta jos saarelle pääsee, myös kokemus on unohtumaton. Myös veneestä käsin Bass Rock on harvinaislaatuinen kokemus.

Ja vaikka kaikki ovat erityisiä, St. Kilda on erikoisin. Siellä juuri suulien tavoittaminen on kuitenkin vaikeampaa, koska ne pesivät erillisillä saarilla, niiden korkeilla huipuilla, eikä niille saarille voi nousta. Mutta kaksinkertainen maailmanperintökohde on epätodellisen ihmeellinen ja uniikki.