Samuli Haapasalon blogi "Vuosi luonnossa" ilmestyi vuonna 2019 vuoden jokaikinen päivä eli 365 kertaa! Vuonna 2020 blogi ilmesty joka toinen arkipäivä ja vuoden 2021 alusta kerran viikossa tiistaisin. "Vuosi luonnossa" on luontopäiväkirja kaikkein ajankohtaisimmista ja kiinnostavimmista asioista luonnossa. Se pitää lukijan aina ajan tasalla siitä, mitä luonnossa tapahtuu. Aikaisemmin Samulin kirjoituksia ja kuvia on saanut tarkastella "100 päivää luonnossa" ja "Linturetkellä" -juttusarjoista. Pitkän linjan luontoharrastajana hän on kirjoittanut ja kuvannut vuosien mittaan monia juttuja myös Suomen Luonnon printtilehteen. Samuli Haapasalon kirjoittama ja kuvaama kirja "Tii tii tiainen" ilmestyi vuonna 2017.
Muutama tunnistamiskuva neljästä kotkasta: maakotkasta, merikotkasta, kiljukotkasta ja pikkukiljukotkasta sekä erikseen ”kalakotkasta”, kalasääskestä
Suomen merikotka on noussut 60 vuodessa sukupuuton partaalta menestykseen. Maakotkan pesimäkanta elpyy hiljalleen. Kiljukotka ja pikkukiljukotka kiertelevät, mutta eivät pesi Suomessa. Ja lisätään tähän ”kalakotka”, sääksi eli kalasääski, vaikka se onkin aivan eri laji kuin kotkat, yksi geneettisesti omaperäisimmistä linnuista. Viroksi sen nimi on kalakotkas.
Maakotka on ”kingi”, valtavan taitava lentäjä. Kokko, maakotka, oli antanut nimensä kouluni lintukerholle, jonka harrastajista kasvoi paljon lintuharrastajia ja luonnontieteilijöitä.
Ylinnä blogissa lentää vanha maakotka Kuusamon Oulangalla. samoin sen alla olevassa kuvassa ylimpänä. Sen alapuolella komeilee nuori maakotka, joka on helppo tuntea pyrstön tyven valkoisesta sekä valkoisista siipilaikuista. Ne erottuvat kauas kotkan kaarrellessa.
Merikotka on maakotkaa vähän suurempi ja kömpelömpi, mutta saalistaessaan taitava odottelemaan tilaisuutta. Lentokuvassa valkopyrstöinen vanhasta kääntyvä lintu levittää leveät siipensä voimakkaaseen asentoon. Maakotka on sopusuhtainen, merikotka näyttää ”etupainoiselta”.
Vanha merikotka
Nuoren merikotkan pyrstön väri sama kuin koko muun linnun, mutta vaihettuu valkeaksi aikuistuessa.
Nuori merikotka
Tämä kiljukotka (kaksi alla olevaa kuvaa) on määritetty sulan dna:n tarkkuudella Virossa, kun se on aikanaan pesäpoikasena saanut renkaat ja vielä tutkimuslähettimen selkäänsä. Kiljukotkan määritys maastossa täydellä varmuudella suhteellisten ja vaihtelevien erojen vuoksi on aika vaikeaa.
Kiljukotka
Kiljukotka on tummempi, mutta kun on lisäksi esiintyy hybridikiljukotkia, sillä kiljukotka ja pikkukiljukotka saattavat risteytyä, vaikeusaste vain kasvaa.
Kiljukotka
Pikkukiljukotkalla on vahva kanta Virossa, sen määrä on 500–600 paria, kiljukotkan vain viitisen, korkeintaan 10 paria, joista osa kahden lajin keskinäisiä pesintöjä.
Pikkukiljukotkan erottaminen kiljukotkasta on tietysti yhtä lailla vaikeaa, mutta laji on kuitenkin vaaleampi. Eri ikäisille nuorille linnuille voi löytyä helpottavia erityistuntomerkkejä.
Pikkukiljukotka kontiaisaterialla. Kontiainen on sille tärkeä saaliseläin Virossa.
Tämä pikkukiljukotka söi maamyyrää niin tyytyväisenä, että se antoi kuvata itsensä päätien reunakuusissa auton ikkunasta Länsi-Virossa. Lajin painopiste on Keski- ja Kaakkois-Virossa.
Kumpikaan, kiljukotka tai pikkukiljukotka, eivät pesi Suomessa, vaan niitä nähdään täällä vain kiertelevinä. Eteläinen Suomi ei tarjoa juurikaan yhtä hyviä ja suojaisia pesimäpaikkoja ja riittävää ravintoa kuin kiljukotkalajeilla on Virossa.
Ja kalakotka on kuvattu Kuusamossa, järvien välisen virtaaman kalanviljelylaitoksessa kalastaessaan.
Kalasääski aloittamassa syöksyn vedenpintaan. Kalasääski syö yksinomaan kalaa.
Kaikki kotkat ja kalasääski tarvitsevat aina täyden pesimä- ja reviirirauhan. Mutta niiden havainnoimiseen aukeaa hyvät mahdollisuudet lintutorneista ja erityisesti Koillismaalla ja Kainuussa piilokojuista. Maakotkan pesivien parien määrä on suuruusluokaltaan noin 400, merikotkan yli 500 ja kalasääsken vähän alle 1500 paria.
Syksy edetessään on hyvää kotkalajien katseluaikaa. Ja kalasääskien muutto on jo parhaassa käynnissä.
Samuli Haapasalo / Vuosi luonnossa
Samuli Haapasalon blogi "Vuosi luonnossa" ilmestyi vuonna 2019 vuoden jokaikinen päivä eli 365 kertaa! Vuonna 2020 blogi ilmesty joka toinen arkipäivä ja vuoden 2021 alusta kerran viikossa tiistaisin. "Vuosi luonnossa" on luontopäiväkirja kaikkein ajankohtaisimmista ja kiinnostavimmista asioista luonnossa. Se pitää lukijan aina ajan tasalla siitä, mitä luonnossa tapahtuu. Aikaisemmin Samulin kirjoituksia ja kuvia on saanut tarkastella "100 päivää luonnossa" ja "Linturetkellä" -juttusarjoista. Pitkän linjan luontoharrastajana hän on kirjoittanut ja kuvannut vuosien mittaan monia juttuja myös Suomen Luonnon printtilehteen. Samuli Haapasalon kirjoittama ja kuvaama kirja "Tii tii tiainen" ilmestyi vuonna 2017.
Jos rajuilma ei satunnaisesti pakota alas, kuovisirri muuttaa keväällä tavoittamattoman korkealla, mutta keskikesästä syksyyn tämän kauniin, solakan kahlaajan voi nähdä syysmuutollaan erityisesti Pohjanlahden rannikolla matkalla kohti eteläistä Afrikkaa.
Aiemminkin olen kirjoittanut suulasta, mutta nyt blogi käsittelee erityisesti kysymystä,
mistä löytää suulan, pohjoisen Atlantin suurimman merilinnun ja miten pääsee häiritsemättä sopivalle hollille suulia katselemaan?
Tavilla on monimuotoisuuden itseisarvo ja se on olemukseltaan, väreiltään ja ääneltään sekä ketterän lentonsa ansiosta suuri tunnelman luoja Suomen metsälammilla.
