Ohtakari, kiinnostava kurkistus Perämeren luontoon ja miljööseen
Vanhassa Lohtajan kunnassa Kokkolassa sijaitseva Ohtakarin saari ja sen kalastajakylä ovat kiinnostava kurkistus Perämeren rannikkoon, saaristoon ja niiden luontoon.
Vanhassa Lohtajan kunnassa Kokkolassa sijaitseva Ohtakarin saari ja sen kalastajakylä ovat kiinnostava kurkistus Perämeren rannikkoon, saaristoon ja niiden luontoon.
Näkymä Ohtakarin pookista. Kuvat: Samuli Haapasalo
Kävimme vaimoni kanssa pohjoiselle ja keskiselle Pohjanmaalle suuntautuneella melkein jo perinteisellä länsirannikon kesäretkellä mm. Ohtakarin saarella.

Ohtakarin kalastajat asuivat saarella parhaiden kalastuskausien aikana. Merestä noussut luoto tunnetaan verotustiedoista jo 1500-luvulta. Samaa kalastustapaa on harrastettu muuallakin Itämerellä. Esimerkiksi Virossa siirryttiin sesongin ajaksi lähemmäksi kalavesiä. Asuttiin kalamajoissa, verkoillakin oli majansa. Ohtakarin kylämiljöö on hyvässä kunnossa. Edelleen kalastetaan, uusittu kalasatama sijaitse kylärannassa. Joka kesä Ohtakarilla on kalajuhlat, joiden yksi houkutus on siikavelli. Seudulta löytyy erilaisia matkailupalveluita. Keskikesällä pulahtaminen hiekkarannoilla Perämeren vesiin ja tutustuminen rannikon kohteisiin korvaavat helposti etelän maiden liian kuuman rantaloman.

Ohtakaria kiertävät polut vievät kulkijan myös jatulintarhalle ja muinaisrannalle.

Vanhassa rakennuskulttuurissa on ihmeteltävää ja opittavaa. Ohkakarin pooki, puinen majakka, toimii myös näkötornina. Lintutornikin on parin kilometrin päässä Vattajan niemellä. Saari, johon on nykyään pengertie, aukeaa viimeisenä ulkomerelle. Muuttoaikainen linnusto on runsaslajinen ja kesällä tutut merilinnut kuuluvat maisemaan. Erityistä ihmeteltävää ovat maannouseman tuoreet muutokset rannoilla.

Jonkun matkaa pohjoisempana sijaitsevat Kalajoen edustan perinnesaaret, lähempänä rannikkoa oleva Maakalla ja radion säätiedotuksesta merenkulkijoille tuttu Ulkokalla. Saarille on veneyhteyksiä Kalajoelta. Koko rannikkoseutu Selkämereltä Merenkurkun kautta Perämeren pohjukkaan tarjoaa hyvin kaunista katseltavaa: maisemaa, miljöötä ja lintuja. Mm. ruotsinkielisen rannikon hyväkuntoiset kylät ja pienet kalastajasatamat ovat aivan huippukauniita.

Näistä monista rannikkopaikoista kuljetaan liian usein ohi suoria valtateitä. Pistäytyminen seudulla minä tahansa vuodenaikana antaa piristävän poikkeamaan arjesta: onko täällä tosiaan näin kauniita perinnemiljöitä ja mielenkiintoista luontoa! Ja vastaus on kyllä!
