Opiskelin aikoinani Lapissa, Rovaniemellä. Opintojen loppuvaiheessa muutin takaisin Etelä-Suomeen, mutta viiden vuoden majailu pohjoisessa oli tehnyt tehtävänsä: Lappi jäi mieleen ja sieluun. Kaipuu pohjoiseen iskee aina välillä. Pohjoisessa talvi näyttää ja tuntuu talvelle, ilma on raikasta ja kirkasta ja mieli lepää. Ja entäpä ne revontulet sitten? Muistan edelleen, miten vaikuttanut olin, kun kouluaikoinani astuin yhtenä yönä ulos kirpeän pakkasen keskelle, vilkaisin ylös taivaalle ja se välkehti mitä upeimmissa väreissä ja muodoissa! Jäin seisomaan pakkaseen suu apposen auki, niin vaikuttunut luonnon mahtavuudesta olin.

Revontulia mietin tänäkin talvena, ja tuumailin, miten hienoa olisi taas niitä nähdä. Oli suorastaan pakko hypätä pohjoiseen vievään yöjunaan. Juuri nyt olisi hyvät mahdollisuudet kokea taivaan leiskunta.

Yöjuna ei ollut entisensä, vanhat kotoisat makuuvaunut oli korvattu uudemmilla ja aikaisemmin niin tuttu raiteiden kolina oli kadonnut sulavan liikkumisen myötä.

Pohjoinen kuitenkin oli entisensä, leppoisa ja ystävällinen.

Ja löytyihän niitä revontuliakin, kuten kännykkäkameran kuvasta näkee. Tästä suuri kiitos kaverilleni, joka informoi etelästä tullutta nykyaikaisesti tekstiviestillä: nyt katse taivaalle! Revontulet eivät tällä kertaa olleet niin suuria ja mahtavia kuin opiskeluaikanani, mutta upeita kuitenkin. Intoani ei laimentanut edes se, että samaan aikaan Etelä-Suomessa, tai no itse asiassa koko Suomessa, nähtiin samoja taivaantulia.

Ja mikä parasta, Lapin rauha tarttui jälleen mieleen. Tällä fiiliksellä jaksaa taas muutaman päivän hektisessä Etelä-Suomessa. Pohjoisen taika toimii siis edelleen.

Vasemmalla näkymä jäälle, oikealla revontulet kaupungin yllä.