On taas kesä ja lämmin, paitsi tänään (6.6.2016) kun suvi otti takapakkia ja ilma viileni dramaattisesti. Mutta periaatteessa ihmiset ovat siirtyneet rannoille ja nurmikoille viettämään mukavia iltoja ja viikonloppuja.

Aamuisin paikat ovat autioina ja vain tuuli kieputtelee roskia. Jos on liikkeellä kello 6–7 kuten minä, voi nähdä ainakin Helsingissä uskomattoman näyn. Etenkin rautatieaseman tienoo on kuin pommin jäljiltä. Toisen yhtä ison sävärin saa Musiikkitalon edustalla. Kummatkin ovat pääkaupungin paraatipaikkoja.

Miksi ihminen roskaa? Tätä ovat yrittäneet selvittää sosiologit ja psykologit. Yksi syy on ylitse muiden: välinpitämättömyys. Itse olen miettinyt paljon sitä, miksi esimerkiksi nuorten keskuudessa on siistiä (hauska sana tässä yhteydessä) nakata pizzalaatikot, natsat, pullot ja muovipussit mäkeen?

Miksi siis luonnosta ja ympäristöstä piittaamaton on cool, mutta roskistaan huolehtiva nipo, niuho ja ilmeisen outo?

Roska ei ole vain maiseman pilaaja vaan sillä on kauaskantoisempia vaikutuksia. Kukaan ei tarkkaan tiedä kuinka paljon esimerkiksi meressä kelluva muovi tappaa lintuja ja nisäkkäitä. Luku lienee miljoonia vuosittain.

Miten roskaamisen saisi loppumaan? Kotikasvatus on siinä avainasemassa ja esimerkki ohjaa. Asiahan ei ole vaikea ensinkään. Suomen ympäristökeskuksen mikromuovitutkija Outi Setälä sanoi sen napakasti. ”Mikä on sen helpompaa? Ei vain roskaa.”