Etelä-Ruotsi on tunnettu kumpuilevista maaseutumaisemistaan, idyllisistä kylistään ja  rannikoistaan, joilta avautuvat avarat merimaisemat. Skånesta ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen metsät, mutta peltojen lisäksi alue tarjoaa suomalaisittain eksoottista nähtävää: pyökkimetsiä.

Lähtöportilla

Olen saapunut Skåneen, Söderåsenin kansallispuiston lähtöportille Skäralidiin. Sen puistomaisesta ympäristöstä löytyy luontokeskus, jonka näyttely tarjoaa erinomaista perustietoa kansallispuistosta. Lapsillekin löytyy runsaasti tutkittavaa ja ihmeteltävää.

Luontokeskuksestan käteeni tarttuu karttaesite reiteistä. Niitä alueella risteilee runsaasti, kaikki selkeästi värikoodattuja. Valittavana on niin lyhyitä ja helppoja piipahduksia luonnon helmaan kuin puolen tai kokopäivän vaativampiakin patikoita. Rinkkavaeltajille reittiyhdistelmät tarjoavat tallattavaa noin kolmeksi päiväksi. Monet kohderyhmät on huomioitu, ja osa reiteistä on rakennettu esteettömiksi. Luontokeskuksen pihapiirissä risteilee lapsille suunnattu seikkailurata.

En malta viipyä luontokeskuksessa pidempään kuin pikaisen piipahduksen ja jäätelön verran, sillä ulkona paistaa aurinko. Vapun tienoon ilma on kesäisen lämmin. Kansallispuisto on suojeltu eritoten sen jalopuumetsiköiden vuoksi, joten suuntaan askeleeni kohti metsää.

Vehreyden valtakunta

Kun astun pyökkimetsän sisään, tuntuu kuin astuisin toiseen todellisuuteen. Taakse jää luontokeskuksen pihapiirin hyörinä. Auringonvalo siivilöityy kevään kirkkaan vihreyden läpi. Pyökkimetsät ovat vaikuttavimmillaan juuri nyt, ennen kuin lehvästö tummuu. Vehreys on  läpitunkevaa, enkä ole Suomen lehdoissa pystynyt kokemaan mitään vastavaa.

Vanhat järeät kolopuut ovat kääpien kirjomia. Osa rungoista makaa maassa pötköllään. Maahan pudonneet lehdet luovat paikoin paksun kerroksen, jossa viihtyvät erityisesti lahottajasienet ja metsän pieneliöt.

Lehtien seasta kuuluu rapinaa välillä rantakäärmeen luikerrellessa siellä, toisinaan rapistelija on kovakuoriainen tai jokin muu pieni eläin.

Siellä, missä lehtikerros on ohuempi, kukkivat kevätkasveina valko- ja keltavuokot. Ylempänä rinteellä metsän alla maa on lähes kasviton.

Jatkan taivallusta polkua pitkin ja huomaan pian, että kansallispuisto on pyökkimetsän lisäksi muutenkin erityinen. Puistoa halkoo dramaattiset jyrkkäreunaiset rotkot, joiden rinteitä kirjoo avoimet harmaat rakkakivikot. Sellaisia olen tottunut näkemään vain Lapin tuntureilla. Harmaan kiven kontrasti on suuri pyökkimetsän vehreyteen.

Kolmas vaikuttava elementti metsän ja kivikkojen lisäksi on notkelmien pohjalla mutkittelevat kirkasvetiset purot. Ne luovat solinallaan rauhallisen äänimaailman. Seuraan uomaa useamman kilometrin, ennen kuin reitti nousee ylös jyrkkää rinnettä.

Rinteen näköalapaikoilta avautuu uudenlainen maisema: latvuston peittämä puumeri vasten kirkkaan sinistä taivasta.

Metsätalousmaasta kansallispuistoksi

Söderåsenin kansallispuisto on melko nuori, ja osassa aluetta, etenkin tasaisilla ylängöillä, näkyy vielä selvästi metsien käytön historia. 1960-luvulla lääninhallituksen aloitteesta esitettiin suojelusuunnitelma koko Söderåsenin alueelle. Osa maista yksityisomistuksessa, joten suojelu ei ollut helppoa.

Koska Ruotsissa ei voida perustaa kansallispuistoa yksityisille maille, alettiin 1980- ja 1990-luvuilla tekemään maahankintoja valtiolle. Metsien hakkuita jatkettiin siksi osalla alueista aina vuoteen 1989 saakka. Viimeiset maa-alueiden lunastukset tehtiin vasta 2000-luvulla ja kansallispuisto perustettiin vuonna 2001.

Kansallispuiston perustamisen myötä alueen luontoarvot on turvattu ja merkityillä reiteillä voidaan ohjata kävijöitä kulutusta kestäville paikoille. Nyt puusto saa vanheta rauhassa ja alueella voi nähdä luonnon kehittyvän omassa tahdissaan.

Lisätietoa Söderåsenin kansallispuistosta (ruotsiksi ja englanniksi).